Jes! Lopulta onnistuin! Olen veivannut munattomien ja mantelittomien macaronieni reseptiäni jo kolmisen vuotta eestaas. Eniten apua olen saanut Crazy Vegan Kitchenin ja Lucy’s friendly foods –blogien resepteistä ja Facebookin RuokaRajoitteiset –ryhmän keskusteluista, joista idea tiikeripähkinästä on lähtöisin. Tiikeripähkinä ei ole pähkinä lainkaan, vaan kastanjasädekaislan juurimukula, eli ei yleensä aiheuta allergiaoireita pähkinäallergikoille. On myös hyvänmakuinen, makeahko, pähkinäinen,…
Kategoria: Menetelmiä
Hiivaleipä speltistä
Sain Sunspeltin pahvilaatikossa useita eri lajeja jauhoja. Niistä minulla onkin jo kokemusta ja leipoutuvuudessaan parhaiten minusta toimivat Sunspeltin puolikarkea ja hieno spelttijauho. Spelttikeittokirjassa on hyvän oloinen sämpyläresepti, jossa neuvotaan hyvin spelttijuuren tekeminen. Se vie nelisen päivää, mutta itse en alkuvuodesta tapahtuneen arkkupakastimen sulamisen jälkeen ole jaksanut vielä uutta juurta tehdä, niin siksi hiivaraski tässä ohjeessa….
Donitsit pellillä
Upporasvakypsennyksen ikuisena kammoajana olen iloinen, kun trendiksi on noussut donitsien kypsennys uunissa, donitsipellillä ilman ylimääräistä rasvaa. Harmin paikka vaan, kun se on tullut niin trendikkääksi, ettei lähisupermarkeiteissa ollut myydä donitsipeltejä, kun kaikki muutkin olivat innokkaina ostoksilta niitä kotiinsa kantaneet. No, onneksi silikoninen jättimuffinsilevy ja omenapora hoitivat saman homman. Vein näitä tuliaisiksi ystäväpariskunnalle, jonka luona kävimme…
Höyrytetyt pullat punapaputahalla
Jostain syystä olen enemmän kallistunut kiinalaiseen keittiöön päin liittyen punapaputahnalla täytettyjen pullien nauttimiseen. Ehkä se johtuu siitä, kun 90-luvulla tuijotin animea televisiosta ja Seilor Moonin ja Dragonball Z:n välissä tuli joku nimetön koulutyttösarja, missä yläasteikäinen tyttö joutuu koulupuvussaan muinaiseen Kiinaan seikkailemaan, ja mahan kurniessa törmää höyrytettyjä pullia myyvään kaupustelijaan ja varastettuaan sellaisen joutuu vaikeuksiin? Mene…
Tahna punaisista pavuista
Muinaisia makumuistoja ajalta ennen aikuisuutta on punapaputahnalla täytetty, höyrytetty vehnäpulla. Olin valtavan onnellinen, kun löysin punapapuja siskoni lähellä olevasta Prismasta. Omassa Prismassa niitä ei ole vielä valikoimissa näkynyt. Otin pussillisen ja heti kotiin päästyäni laitoin sen yön ylitse likoamaan. Sitten alkoi reseptien googletus. Päädyin korvaamaan laardin rypsiöljyllä ja lisäämään sokerin lisäksi vaniljaa. Se oli hyvä…
Wannabe feta
Oi! Löysin vihdoin uuden, hyvänmakuisen maidottoman juustonkorvikkeen ja mikä parasta: sen voi tehdä itse. Tavoilleni uskollisena tein ensin ihan velvollisuudentunnosta alkuperäistä reseptiä kohtaan suositellut liottelut sun muut, mutta sitten aloin soveltamaan. En alkuunkaan ymmärrä, miksi minun pitäisi odotella yön yli manteleiden pehmenemistä jauhamista varten, kun mantelijauhoa löytyy kaapista. Jätin siis manteleiden liottamisen pois ja korvasin…
Munaton marenki
Pikkuiset marengit ovat ihana herkku, jolla voi koristella jälkiruokia ja kakkuja. Munattomat marengit onnistuvat kikherneliemestä, tomusokerista ja sitruunamehusta/etikasta. Teen usein näitä, kun tarvitsen kikherneitä (käytän säilykekikherneitä, ei tarvitse keitellä/liotella itse). Maku on lähes identtinen tavallisen marengin kanssa. Taikina maistuu vahvasti kikherneelle, mutta se katoaa paiston yhteydessä. Voit värjätä parilla tipalla elintarvikeväriä halutessasi tai maustaa parilla…
Mokkapalat ja ton mokkapalat
Vanha ikiklassikko, koulun myyjäisten, jalkapallomyyjäisten ja kouludiskojen vakiherkku. Muistan ensimmäisen kerran syöneeni tätä herkkua lapsena iltapäiväkerhossa, eli ikää minulla oli seitsemän vuotta. Veljeni pyysi iltapäiväkerhon ohjaajalta reseptin, ja sama harakanvarpailla kirjoitettu resepti on vieläkin äitini sinisen reseptivihkon välissä. Tämä on luonnollisesti muokattu versio. Teen tästä vain maidotonta versiota, eli tässä on kananmunaa ja gluteenia. Jos…
Pumpulikakku
Tämä on allergiaversio japanilaisesta juustokakusta. Se valmistetaan vähän samaan tapaan kuin kohokas, mutta tuorejuuston ja jauhojen vuoksi se pysyy kerran noustuaan ja laskettuaan paiston aikana jäähdyttyäänkin varsin ilmavana, toisin kuin kohokas. Jos pystyt käyttämään maitotuotteita ja munia, kannattaa kokeilla ihan tuorejuustolla ja kermalla, gluteenittomuus on tässä reseptissä helppo toteuttaa. Kokeilin tätä reseptiä varten itse hapattamaani…
Nutella
Hasselpähkinälevite on aina ollut suurta herkkuani. En saanut sitä allergisoitumiseni jälkeen vuosiin, kunnes keksin, että pähkinävoitahan voi tehdä kotona. Tarvitaan vain uuni ja tehokas (ja kestävä) blenderi. Tuhosin neljä blenderiä kehitellessäni tätä ohjetta. Aika kalliiksi siis kävi hasselpähkinävoi minulle, mutta kävi selväksi myös blenderien paremmuusjärjestys. Nykyiseen Coline-merkkiseen laitteeseeni olen todella tyytyväinen: sillä saa raa’asta porkkanasta…
Ciabatta speltistä
Olen herkkulakon myötä leiponut paljon leipää viime aikoina. Harkinnassa on myös nostatuskorin hankinta, että saisin pitkään kohotettaviin leipiini kauniin pinnan, mutta ne kun maksavat parikymppiä kappale, niin en ole raaskinut vielä tuhlata sellaiseen. Ciabattaan sain idean siitä, kun vanhempi tyttäreni sai sitä yhteisellä lounaalla mieheni työpaikkaravintolassa. Leipä kuulemma oli niin ihanaa, että hän haluaisi, että…
Kokkaus allergikolle
Tai meillä oikeastaan sanottaisiin, että näin valmistat kosheristi ruokaa. Vaikkei kosherilla oikeasti ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta jos ei voi vitsiä vääntää, niin on kovin tylsää elämä. Tämä teksti on ollut mielessä pitkin syksyä. Jäin miettimään, miten vaikeaa allergian puhkeamisen jälkeen olikaan laittaa minulle turvallista ruokaa, ja miten vahinkoaltistuksia tapahtui koko ajan, kunnes opin,…