Piilotettu juustokakku

Tämä resepti on hauska. Siinä juustokakkumassa piilotetaan kakkutaikinan sisään niin, ettei päällepäin näy, että kyseessä on juustokakku – tai siis valejuustokakku. Koska nyt on syksy ja puolukoita on tänä vuonna runsaasti tarjolla, päätin muokata tavallisesti piilottamastani sitruunamassasta poiketen puolukkaversion. Oi, miten hyvää! Tämä kakku pitää leipoa tarjoilua edeltävänä päivänä. Valejuustokakkumassan pitää saada asettua yön yli…

Financierit

Minulla on ihana ystävä, joka miettii puolestani, mitä herkkuja voisin seuraavaksi kehitellä itselleni. Jokaisella allergikolla pitäisi olla tällainen ystävä! Financierit, eli rahamiehen leivokset, ovat jälleen pieni, ranskalainen herkku, jota tietämättäni olin kaivannut. Ne ovat suunnilleen suupalan kokoisia. Oikeissa leivonnaisissa maku tulee ruskistetusta voista. Maku on pähkinäinen. Muoto on pieni suorakaide, vähän peukaloa paksumpi. Mitäs minä…

Keitto kurpitsasta

Tämä on viimeinen jääkaapin vihanneslaatikontyhjennyspostaus. Meidän perheessä syödään jonkin verran sosekeittoja. Se varmaan johtuu siitä, että pienempi lapsista on vielä niin pieni, että soseruoat muutenkin maistuvat paremmin kuin kokoliha tai kova leivänkuori. Tähän keittoon tulee lempikurpitsaani myskikurpitsaa ja paljon sitä. Keitto on kaunista, oranssinkeltaista ja samettista ilman kermaa tai kermankorvikkeita. Koska olen pihi emäntä, hyödynnän…

Piirakka tomaatista

Näiden sairaalavuorokausien jälkeensä jättämien vihannesten muuttaminen herkullisiksi aterioiksi jatkuu. Tästä piirakasta piti tehdä kaksi versiota, ennen kuin onnistuin kunnolla. Ensimmäinen oli ennemminkin paistos ja sen rakenteeseen en vain ollut tyytyväinen, vaikka maku olikin erinomainen. Täytteen ainekset ovat yksinkertaiset: kotona tehtyä pestoa, murskattua cashew-pähkinää, karamellisoitua sipulia ja kirsikkatomaatteja. Sipulien karamellisoituessa ennättää hyvin tehdä pohjan taikinan, antaa…

Kurpitsaa kakussa

Seuraavaksi katsoin kahta uppiniskaisen isoa, vihreää kesäkurpitsaa. Ne olivat unohtuneet vihanneslaatikon ulkopuolelle, jääkaapin alimmalle hyllylle ja mietin, että mitähän minä noista tekisin. Kaalilaatikko muhi uunissa. Uuni oli valmiiksi lämmin, siis jotain uuniin. Marinoituja kesäkurpitsaviipaleita? Ei tehnyt mieli niitä. Ostaisinko munakoisoja ja tekisin moussakaa? Ei, ei tehnyt mieli uutta kasvispainotteista uunivuokaruokaa, kun edellinenkin lohturuoka vasta muhi…

Kaalia!

Pääsin kotiin sairaalasta, jonne jouduin yllättävän syyn vuoksi viettämään loppukesästäni yhdeksän päivää. Kun pääsin kotiin, oli mieheni luonut lapsille ruokaa pakastealtaan aarteista, ja hyvä niin. Minun reilua viikkoa aiemmin ostamani kasvikset odottivat koskemattomina jääkaapin vihanneslaatikossa. Seuraavat blogipostaukset tulevatkin sitten olemaan sellaisia, joihin olen upottanut mm. 1kg kaalia, 2 kg kesäkurpitsaa, 4kg perunaa niin ja ne…

Lentävät lautaset

Vuosia sitten vegaaniystäväni esitteli minulle ihanat keksit, joissa on suklaakeksitaikinaa päällä ja maapähkinävoisuklaahippukeksitaikinaa täytteenä. Ihanuus! Sittemmin olen niitä aina silloin tällöin leiponut ja lasten synnyttyä kehittelin niistä tällaisen version, jossa suklaataikinaan laitetaan vähemmän jauhoja kuin alkuperäisessä reseptissä ja saadaan aikaan lentäviä lautasia. Varsinkin nuorempi lapseni rakastaa näitä keksejä ja aina kun leivon niitä, löytyy keksinmuruja…

Piirakka omenasta

Sain mummolta kassillisen lempiomeniani, jotka muiden mielestä ovat liian happamia. Ajattelin tehdä sellaisen omenapiirakan, jota näin kerran erään raskalaisen miehen kanssa naimisissa olevan suomalaisen naisen yrittävän miehelleen anopin reseptin mukaan tehdä. Rouva tuskaili dokumentissa, jonka aihetta en enää kuollaksenikaan muista, että on jo useita kertoja yrittänyt onnistua tekemään juuri oikeanlaista piirakkaa, mutta aina miehen mielestä…

Onigiri

Ai mikä se on? Japanilainen voileivän vastike. Näitä pakataan mukaan lounaslaatikoihin ja ne voi muotoilla vaikka nallekarhuksi, jos mieli tekee. Yksinkertainen, nopea ja helppo tehdä ja lapset rakastavat näitä (ainakin meillä). Suosikkitäytteeni on oma sekoitukseni: tonnikalaa, majoneesia, valkosipulichilikastiketta, seesaminsiemeniä ja ruohosipulisilppua. Väliin voi laittaa mitä vain mieli tekee, vaikka kinkkua ja suolakurkkua. Nämä ovat kuin…