Dominot

Lista niistä asioista, joita rakastín aikana ennen ruoka-aineallergioita on varsin pitkä. Päätin tällä kertaa kehittää Dominokeksikopiotani vielä paremmaksi. Spelttijauhoilla leipomani ensimmäinen erä katosi eräällä iltateella (noin 40 keksiä),vaikken täytteeseen ollut täysin tyytyväinen. Toinen erä, josta tein gluteenittoman, munattoman, amidottoman, pähkinättömän ja soijattoman, ja jonka täyte onnistui mielestäni paljon paremmin, katosi pääsiäisviikonlopun aikana parempiin suihin. Testiryhminä…

Suklaapuuro, vadelmia ja banaania

Yksinkertaiset jutu ovat parhaita. Niin kuin puurot, joita nautitaan meillä lähes joka päivä. Lasten suosikki on suklaapuuro, jonka mannaryyniosuutta varioin kaapin sisällön mukaan. Viimeksi tein puuron kokonaisista, höyryteityistä spelttihyvistä, jotka hienonsin karkeaksi jauhoksi tehosekoittimessa juuri ennen keittämistä. Valmista tuli kymmenessä minuutissa. Tätä voi tehdä riisimannasta, polentasta ja oikeastaan ihan mistä vaan miedon makuisesta mannaryynin korvikkeesta,…

Munkit

Teen munkkeja kerran vuodessa – tai korkeintaan kahdesti. En yleensä pidä upporasvassa paistetuista herkuista, sillä tein nuorempana töitä hampurilaisbaarissa ja ikuisesti muistan sen elttaantuneen upporasvakeittimien katkun, joka hiuksiin ja vaatteisiin siitä jäi. Mutta kerran vuodessa sen siedän. Ja käytän munkinpaistorasvaa, joka ei ihan niin hirveästi käryä (toisin kuin vaikka rypsiöljy). Taikinan ainesosien määrät olen jälleen…

Sima

Vanha kunnon sima. Lempijuomani koko maailmassa. Voittaa jopa shampanjan. Lapset vaan eivät tykkää. Se ei onneksi haittaa, jääpähän enemmän minulle. HAmmaslääkäri tosin kielsi kaikki hiilihapotetut juomat (ne kun tekevät reikiä), mutta nautin simani aina ruoan kanssa, niin menee samaan happohyökkäykseen.. Tänä vuonna simanhimo peittosi pashan himon ja tein ensimmäisen satsin jo maaliskuussa (ei kerrota kenellekään..)…

Särkeä, pastaa ja aiolia

Meillä on ihana kalakauppa. Paikallinen perheyritys pyörittää sitä. He käyvät kokemassa verkot merellä päivittäin, käsittelevät kalahallissaan kalat aamuisin ja pitkin päivää savustavat, marinoivat ja paistavat sitä. Myynti tapahtuu pikku myymälässä käsittelyhallin päädyssä. He myyvät myös roskakaloina pidettyjä kaloja sekä kokonaisina, että fileoituina. Samalla voi ostaa paikallisen tuottajan kasvattamat perunat ja porkkanat ruokai varten. Kerrassaan ihana…

Munaton majoneesi

Vegaaniburgerit ovat kohta toteutuksen alla, sillä sain pikaversion munattomasta majoneesista toimimaan. Tämä on todella helppo ja nopea tehdä jos vain omistat sauvasekoittimen.   Pikainen munaton majoneesi (munaton, maidoton, gluteeniton, vegaanien, pähkinätön, soijaton) (n. 2dl valmista majoneesia – aktiivinen aika alle 5 min)   2 dl rypsiöljyä 1/4tl suolaa 1tl dijon sinappia 1 tl etikkaa 3…

Mignonkakku

Ystäväni vauvalla oli ristiäiset hiljattain ja lapsen äiti ajatteli tehdä tarjottavaksi normaaliversiota suklaakakusta. Hän käytti täytteenä kolme levyä Fazerin sinistä, vadelmatuorejuustoa ja kermaa. Oi!  Annoskateus heräsi ja aloin suunnitella itselleni sopivaa versiota juhliin. Löysin Mignonkakkureseptin dr.Sugarin sivuilta ja yritin kolmesti tehdä siitä itselleni sopivan variaation, mutta valitettavasti pohja oli aivan liian tuhti ja rasvainen, samoin…

Smoothie manteleista, sitruksista ja karpaloista

Meidän perheessä lapset pyytävät usein iltapalaksi smoothieita ja ilostutan heitä (ja itseäni) kehittelemällä uusia makuyhdistelmiä. Tähän versioon olen erittäin tyytyväinen. Se on kermainen ilman kermaa, riittävän tuhti pitämään nälän seuraavaan aamuun asti ja kuitenkin raikas kiitos sitruksien ja karpaloiden. Makeutus tulee kuivatuista banaanilastuista, banaanista ja kuivatuista karpaloista. Kermainen smoothien manteleista, sitruksista ja karpaloista (maidoton, munaton,…

Pasha

Meni vuosia saada pasharesepti kohdilleen. Maidoton ja munaton pasha on hyvää, jos pystyy käyttämään sitruunaa. Aiemmin paistoin itse soijarahkan, nykyään käytän valmista Go On soijarahkavalmistetta. Soijatonta versiota en ole kehittänyt, sillä siedän itse soijaa. Itse käytän kahvinkeittimen suodatinosaa ja pientä siivilää, jotka vuoraan kostutetulla harsolla ennen taikinan kaatamista muottiin. Jos sinulla on pashamuotti niin aina…

Suolaiset kolaneliöt

Näin näitä leivonnaisia ystäväni lastenvaatekutsuilla. Rumasta ulkonäöstään huolimatta kaikki nauttivat kolapalasia silmät kiinni herkutellen. Kysyin emännältä reseptin, joka löytyy soppa365-nettisivuilta nimellä suolaiset kolaneliöt. Ei ollut liian vaikeaa muokata tästä reseptistä vamuversiota. Alkuperäiset reseptin fariinisokerikuorrutus ei onnistunut maidottomilla raaka-aineilla annetuilla mittasuhteilla, joten korvasin sen itse kehittämälläni maidottomalla toffeereseptillä. Keitin sitä vain hieman lyhyemmän ajan, kuin toffeeta…

Kanaa pähkinäkastikkeessa

Olen kauan kaivannut hyvää korviketta ruoanvalmistuksessa ruokakermalle. Ruoanvalmistukseeen tarkoitettu soijakerma on minusta pahanmakuista ja pilaa usein koko aterian maun, siispä käytän sitä lähinnä leivän leivonnassa. Kookoskerma käy joihinkin ruokiin, mutta koska en ole kookoksen suurin ystävä, niin jätän sen yleensä käyttämättä pääruoissa (lukuun ottamatta tom kha gaita). Sitten luin Ville Haapsalon ravintola-arvostelun, jossa kerrottiin Satsivista,…

Mokkapalat ja ton mokkapalat

Vanha ikiklassikko, koulun myyjäisten, jalkapallomyyjäisten ja kouludiskojen vakiherkku. Muistan ensimmäisen kerran syöneeni tätä herkkua lapsena iltapäiväkerhossa, eli ikää minulla oli seitsemän vuotta. Veljeni pyysi iltapäiväkerhon ohjaajalta reseptin, ja sama harakanvarpailla kirjoitettu resepti on vieläkin äitini sinisen reseptivihkon välissä. Tämä on luonnollisesti muokattu versio. Teen tästä vain maidotonta versiota, eli tässä on kananmunaa ja gluteenia. Jos…