K-kaupan nice cream

Tai porkkanahalva-cashewjäätelö, kuten K-kaupan ilmaisjakelulehti reseptin on nimennyt. Lapset söivät taikinaa mielellään. Itselleni makuyhdistelmä porkkana-kookos kuulosti hyvin vieraalta ja etovalta, mutta yllättävän neutraali oli valmis massa maultaan, ja valmis jäätelö maistui pullajäätelöltä. Suutuntuma on vähän kova, eikä tätä voi pyörittää suoraan -22C pakkasesta palloksi, kuten esimerkiksi Lovicen ihanan pehmeää lakritsijäätelöä, mutta aika siedettävä ilman jäätelökonetta…

Raparperisima

Simaa voi tehdä muustakin kuin sitruunasta! Raparperia oli toukokuun lopussa niin runsaasti, että tuli ihan runsaudenpula. Sitä kuvittelisi, että tämä kävisi kaikille rajoitteisille, mutta näin se ei valitettavasti ole: sokeri tuntuu olevan toisille hankalasti sulava raaka-aine, ja hiivalle on mahdollista olla allerginen. Toisaalta on ihmisiä, jotka välittävät hiilihapotettuja juomia närästyksen tai hampaiden reikiintymisen vuoksi. Eikä…

Suklaahippukeksit

Jipii! Lopultakin Moofreen leivontasuklaahippuja saa kotikaupungista. Aika kalliita keksejä, kun ajattelee, että tähän reseptiin menee 2 pussia näitä erikoissuklaahippuja, mutta kerranhan täällä eletään! Voinmakukin onnistuu näihin kekseihin maitoallergikon kannalta turvallisesti Neito voinmakuisella rypsiöljyllä. Näiden syömisen jälkeen voinkin tehdä sitten vegaaniversion. Ja sen jälkeen gluteenittoman vegaaniversion, siinä olkoon tämän vuoden henkilökohtainen kesäleivontahaasteeni 😄 Pähkinättömiä saat näistä…

Skonssit

Kun haluan nopeasti hyvää leipää teen näitä skonsseja. Samasta taikinasta onnistuu myös irlantilainen soodaleipä, muotoile silloin taikina jauhojen avulla leiväksi ja paista n.25-30min. Spelttiskonssit (Maidoton, pähkinätön) (8 skonssia – aktiivinen aika 10 min – passiivinen aika 15min – uuni +200C) 5dl Sunspeltin puolikarkeita spelttijauhoja 1tl suolaa 2 rkl Neito voiaromi rypsiöljyä 21/2 dl Alpro Go…

Ton kakkupohja

Silloin kun kananmuna, soija, kotimaiset viljat ja ties mikä muu oli pannassa meidän keittiössämme esikoisen allergian ollessa pahimmillaan kaipasin hyvää kakkupohjaa, joka olisi keveä ja ilmava, kuten sokerikakkupohjan kuuluikin olla. Siihen aikaan ainoa tapa, jolla kakkupohjan tein oli gluteeniton jauhoseos+ksantaani+sokeri+leivinjauhe+omenasose ja siihen päälle hilloa ja riisikermavaahtoa. En tykännyt, pohja oli painavaa ja kovaa, riisikermavaahto oli…

Leivontaan suklaahiput!

Nyt olen superonnellinen! Ja innoissani! Leivontaa varten suklaahippujen tekeminen kotona loppuu omalta osaltani tähän, sillä näitä MooFreen leivontapisaroita saa herkkukaupasta, joka on vain 15km päässä kotoa! Jipii! Tässä kuva tuoteselosteesta:

Raparperitorttu no3

Sitä raparperiä sitten riitti raparperitorttuun numero kolme ja neljä. Tämän neljännen tein pehmeän marjapiirakan pohjan päälle. Raparperi, päärynä ja vanilja käyvät kivasti yhteen. Pehmeä raparperi-päärynätorttu (Maidoton, pähkinätön) (1 uunivuoallinen torttua – aktiivinen aika 20 min – passiivinen 30min – uuni +175C) Kiisseli 1/2 kg raparperiä pestynä, kuorittuna ja kuutioituna 2dl vettä 1dl sokeria 1 iso…

Raparperikakku

Tämä versio on kuohkeampi ja enemmän allergeenejä sisältävä kuin edellinen raparperipiirakka. Samat ainekset, mutta tuplasin reseptin ja mantelijauheen sijaan laitoin 50/50 mantelijauhetta ja puolikarkeita spelttijauhoja, lisäksi laitoin 2tl leivinjauhetta, 1/2dl raparperimansikkakeitinlientä viilennettynä 1/2dl vettä (spelttijauho imee enemmän kosteutta itseensä kuin mantelijauhe) ja 2tl omenaviinietikkaa. Ja kas, piirakan rakenne onkin ilmava, pehmoinen kakku. Paistoin kakun Ikean…

Nokkos-horsmaletut

Hortoilu eli villivihannesten keräily on kivaa ja antoisaa puuhaa. Nokkosen pisteliäisyys kyllä johti näiden lettujen kanssa siihen, että keräsin vain puoli litraa nokkosta ja loput horsmanlehtiä. Siinäpä onkin kaksi melkein jokaisen tuntemaa lajia, jotka on helppo tunnistaa ja poimia. Itse poimin rinteestä, jossa on aiemmin ollut metsää, nykyään mustikka- ja puolukkapuskia. Jätin kukkapenkissä kasvavat horsmat…