Upporasvakypsennyksen ikuisena kammoajana olen iloinen, kun trendiksi on noussut donitsien kypsennys uunissa, donitsipellillä ilman ylimääräistä rasvaa. Harmin paikka vaan, kun se on tullut niin trendikkääksi, ettei lähisupermarkeiteissa ollut myydä donitsipeltejä, kun kaikki muutkin olivat innokkaina ostoksilta niitä kotiinsa kantaneet. No, onneksi silikoninen jättimuffinsilevy ja omenapora hoitivat saman homman.
Vein näitä tuliaisiksi ystäväpariskunnalle, jonka luona kävimme vappuna. Kaikki 12 donitsia katosivat alta aikayksikön. Nämä ovat vain maidottomia, kun ystäväpariskunnalla ei onneksi ole ruokarajoitteita. Speltistä luonnollisesti ne tein, kun itsekin söin. Ihania kaiken kaikkiaan. Näihin voi muuten upottaa ylijäämäsiman vapulta, ei alkoholiprosentit haittaa, kun ne kuitenkin uunissa kiehuvat pois.
Menetelmä-merkintä donitsien kypsentämistavan takia.
Uunidonitsit speltistä kahdella kuorrutteella
(maidoton)
(12 kpl – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 15 min – uuni +200C)
taikina
50 g rypsiöljyä
130g soijarahkavalmistetta (Alpron Go On)
50 g simaa
1 muna
½ tl vaniljajauhetta (Tai 1 tl vaniljasokeria)
1tl jauhettua kardemummaa
1 tl leivinjauhetta
152g puolikarkeita spelttijauhoja (Sunspelt)
50 g hunajaa
mignonkuorrute
(maidoton, gluteeniton)
1 mignon muna
2 rkl soijavispiä
Spelttilakritsikuorrute
(maidoton, munaton, vegaani)
1 Sunspeltin spelttilakupötkö (28g)
3 rkl soijavispiä
20 g maidotonta margariinia
nonparelleja (muista tarkistaa tuoteseloste, nonparelleista olen löytänyt vehnää, maitoa, munaa ja ties mitä muuta)
- Laita uuni lämpiänään + 200C. Jos sinulla on silikoninen muffinssivuoka, ei sitä tarvitse voidella, metallinen vuoka on voideltava allergikollesi sopivalla margariinilla.
- Yhdistä taikinan kuivat aineet leivinkulhossa, lisää sima, muna, soijajogurtti ja rypsiöljy. Sekoita tasaiseksi. Voit lusikoida ainekset vuokiin, mutta minusta on helpompaa ja siistimpää käyttää pursotuspussia.
- Paista 6-7 minuuttia +200C uunissa. Jäähdytä 5 min ritilän päällä. Poraa omenaporalla reijät jokaisen muffinssin keskelle (ellei sinulla sitten satu olemaan donitsivuokaa). Kumoa donitsit pois muoteistaan (silikoninen muotti tarvitsee vähän apua pohjasta painelun muodossa).
- Sulata mignon soijavispiin (tai kaura- tai kookoskermaan) mikrossa (täysi teho 10-20s kerrallaan – varo polttamasta). Sekoita tasaiseksi. Jätä odottamaan.
- Sulata paloiteltu lakritsi ja maidoton margariini soijavispissä mikrossa. Kun margariini on sulanut, soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Jätä odottamaan.
- Dippaa donitsien paistopinta tekemiisi kuorrutteisiin. Aseta leivinpaperin päälle valumaan kuorrute ylöspäin. Sirottele allergikollesi sopivia nonparelleja päälle. Kuorrutteet riittävät 24 donitsin kuorruttamiseen.
- Nauti! Säilyvät jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa pari päivää.