Olen herkkulakon myötä leiponut paljon leipää viime aikoina. Harkinnassa on myös nostatuskorin hankinta, että saisin pitkään kohotettaviin leipiini kauniin pinnan, mutta ne kun maksavat parikymppiä kappale, niin en ole raaskinut vielä tuhlata sellaiseen.
Ciabattaan sain idean siitä, kun vanhempi tyttäreni sai sitä yhteisellä lounaalla mieheni työpaikkaravintolassa. Leipä kuulemma oli niin ihanaa, että hän haluaisi, että äitikin leipoo sitä. No, ei muuta kuin tuumasta toimeen. Jälleen googlettelin ja katselin pinterestiä, että minkälaisia ciabattareseptejä löytyy. Sitten aloin hapattamaan juurta. Oikaisin vähän ja käytin kuivahiivaa juuren aloitukseen, kun en jaksanut odottaa neljää tai viittä päivää spelttijauhojen luonnollisten hiivojen heräämistä.
Olen nyt kokeillut tätäkin taikinaa useilla eri karkeuden spelttijauhoilla ja niiden yhdistelmillä, ja olen tyytyväisin tähän versioon, jossa on puolet hienoja spelttijauhoja ja puolet puolikarkeita spelttijauhoja. Kuoreen sain taas ksantaanilla kovuutta ja koko leipään hivenen kuitua lisäämällä vähän psylliumia.
Tätä tulee kaksi limppua. Ensimmäiset kuusi limppua perhe söi samana päivänä, kuin ne paistoin (eli 2 limppua/päivä). Nyt arjen alettua menee yksi ciabatta päivässä. Olenkin laittanut nyt aina leivät paistettuani toisen pakastimeen. Se on sieltä helppo ottaa illalla seuraavaksi aamuksi sulamaan.
EDIT 25.9.2017: Lisäsin reseptin loppuun myös soijattoman version.
Speltticiabatta
(maidoton, munaton)
(2 ciabattaa – aktiivinen aika 30 min – passiivinen aika 12 h –uuni 250C ja paistoaika 15min)
juuri
2 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1 ½ dl lämmintä vettä
½tl kuivahiivaa
leipään
juuri
½tl kuivahiivaa
2 rkl soijamaitoa
1tl ksantaania
1tl psylliumia
2 ½ dl puolikarkeita spelttijauhoja
2 ½ dl hienoja spelttijauhoja
1 ½ dl lämmintä vettä
2 rkl oliiviöljyä + 2 rkl oliiviöljyä
1,5tl suolaa
- Tee juuri. Sekoita juuren ainekset astiassa, peitä se kannella ja anna seisoa huoneen lämmössä 12h ajan.
- Tee leipätaikina. Sekoita kuivahiivaan +42C soijamaito. Lisää juuri, ksantaani, psyllium, spelttijauhot, vesi ja rypsiöljy. Sekoita sähkövatkaimen kierreterillä taikina sekaisin, lisää sitten suola ja vaivaa taikinakoukuilla taikinaa n. 10 min ajan, kunnes muodostuu selkeästi taikinapallo löysästä taikinasta. Öljyä 2 rkl oliiviöljyä taikinakulhon pohja, siirrä taikina sitten öljyttyyn kulhoon ja peitä kulho kannella. Anna kohota 2 tuntia.
- Ripottele runsaasti spelttijauhoja uunipellin kokoiselle leivinpaperille. Kaada taikina leivinpaperille, jaa se kahtia ja muotoile kaksi pitkulanmuotoista leipää, joiden pinnalle ripottelet runsaasti spelttijauhoja. Kastele puhdas keittiöpyyhe, väännä se nihkeäksi ja levitä leipien päälle. Nostata 1h30 min ja laita sitten uuni lämpiämään +250C. Kun uuni on kuuma, ota keittiöpyyhe pois leipien päältäm siirrä leivinpaperin avulla leivät uunipellille ja laita uunipelti uunin pohjalle (köyhän emännän pizzakivi). Paista 15 min. Jos uunissasi on kiertoilmaominaisuus, laita se päälle yhdessä ylävastusten kanssa viimeiseksi 4 minuutiksi, saat ruskeamman kuoren. Jos sinulla ei ole kiertoilmaominaisuutta, paista 2-3 min kauemmin.
- Ota leivät uunista, jäähdytä ritilän päällä, leikkaa viipaleiksi ja nauti!
Speltticiabatta vol2
(maidoton, munaton, soijaton, pähkinätön, vegaani)
juuri
2,5 dl hienoja spelttijauhoja (Sunspeltin hienoja)
2 tl psylliumia
1/4tl kuivahiivaa
2,5dl vettä
taikina
juuri
½tl hiivaa
1½ dl lämmintä vettä
1 rkl sokeria (värin vuoksi)
1tl suolaa
5dl spelttijauhoja (Sunspeltin puolikarkeat)
3rkl oliiviöljyä
- Tee juuri. Sekoita juuren ainekset astiassa, peitä se kannella ja anna seisoa huoneen lämmössä 12h ajan.
- Tee leipätaikina. Sekoita kuivahiivaan +42C vesi. Lisää juuri, psyllium, spelttijauhot, vesi ja 1 rkl oliiviöljyä. Sekoita sähkövatkaimen kierreterillä taikina sekaisin, lisää sitten suola ja vaivaa taikinakoukuilla taikinaa n. 10 min ajan, kunnes muodostuu selkeästi taikinapallo löysästä taikinasta. Öljyä 2 rkl oliiviöljyä taikinakulhon pohja, siirrä taikina sitten öljyttyyn kulhoon ja peitä kulho kannella. Anna kohota 2 tuntia.
- Ripottele runsaasti spelttijauhoja uunipellin kokoiselle leivinpaperille. Kaada taikina leivinpaperille, jaa se kahtia ja muotoile kaksi pitkulanmuotoista leipää, joiden pinnalle ripottelet runsaasti spelttijauhoja. Kastele puhdas keittiöpyyhe, väännä se nihkeäksi ja levitä leipien päälle. Nostata 1h30 min ja laita sitten uuni lämpiämään +250C. Kun uuni on kuuma, ota keittiöpyyhe pois leipien päältä ja siirrä leivinpaperin avulla leivät uunipellille ja laita uunipelti uunin pohjalle (köyhän emännän pizzakivi). Paista 15 min. Jos uunissasi on kiertoilmaominaisuus, laita se päälle yhdessä grilliylävastusten kanssa viimeiseksi 4 minuutiksi, saat ruskeamman kuoren. Jos sinulla ei ole kiertoilmaominaisuutta, paista 2-3 min kauemmin.
- Ota leivät uunista, jäähdytä ritilän päällä, leikkaa viipaleiksi ja nauti!