Kokkaus allergikolle

Tai meillä oikeastaan sanottaisiin, että näin valmistat kosheristi ruokaa. Vaikkei kosherilla oikeasti ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta jos ei voi vitsiä vääntää, niin on kovin tylsää elämä.

Tämä teksti on ollut mielessä pitkin syksyä. Jäin miettimään, miten vaikeaa allergian puhkeamisen jälkeen olikaan laittaa minulle turvallista ruokaa, ja miten vahinkoaltistuksia tapahtui koko ajan, kunnes opin, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon. Ja miten itse ajattelin, että eihän nyt noin vähästä voi tulla mitään oireita, ja sitten taas vietin tuntikausia pahojen oireiden kanssa toimintakyvyttömänä. Miten piti opetella myös kieltäytymään kaikista vanhoista herkuista. Miten vaikeaa ystävien oli ymmärtää, etten vain voi maistella sitä ihanaa kakkua ihan edes vähää. No, olemme kaikki oppineet pikkuhiljaa ja sopeutuneet tähän uuteen minuuteen. Helppoa se ei ole ollut. Ehkä sinulle se tulee olemaan helpompaa? Jos voin auttaa tällä tekstillä edes vähän siinä.

Nämä huomiot pätevät vaikeasta allergiasta ominaisuutena (pakko sanoa) kärsivän ihmisen ruoanlaittoon, mutta jos allergia ei ole vakava, ei tarvitse ihan näin kovasti niuhottaa.

Kaikki riippuu siitä, miten paljon allergikkosi sietää allergeeniä. Esimerkiksi minulla vehnä voi aiheuttaa iho- ja hengitysoireita jo siinä vaiheessa, jos joku muu leipoo sitä sisältävää leivonnaista samassa tilassa minun kanssani. Eli en kykene myöskään laittamaan muille vehnä(jauhoja) sisältävää ruokaa. Maitoproteiinista taas olen saanut vaikeita oireita suukotettuani lastani, joka on syönyt puolta tuntia aiemmin tavallista jäätelöä ja jonka kasvot olen pyyhkinyt vähän huolimattomasti. Olen myös jättänyt ”saattaa sisältää jäämiä maitoproteiinista/pieniä määriä maitoproteiinia”- merkityt tuotteet kauppaan sen jälkeen, kun sain mm. Pirkan tummasta luomusuklaasta, mehujääpuikosta ja Semperin kekseistä oireita.

Sitten on nämä koivun ja muiden siitepölyjen kanssa ristireagoivat ruoka-aineet: esimerkiksi omenaa siedän yleensä raakana normaalisti, mutta koivun kukinta-aikaan jätän sen ja raa’an porkkanan väliin, samoin raa’an herneen. Kypsennettynä edellä mainitut taas sopivat. Minulla on myös maapähkinäallergia, mutta se ei ole vakava, sillä maapähkinäallergiani on koivuallergiaan liittyvä, ei suora allergia maapähkinää kohtaan. Siedän muun ajan vuotta maapähkinää normaalisti, mutta koivun kukinta-aikaan se aiheuttaa suun limakalvojen turvotusta, hengenahdistusta ja korvien kutinaa – myös kypsennettynä. Kauraa voin nauttia turvallisesti alle 1/4g, sitten alkaa oksentelu ja ihottuma, juuripersiljasta tulevat samanlaiset oireet kuin kaurasta.

Ruoanlaittajan pitää siis tietää, miten herkkä allergikko on allergeenilleen. Tämä selviää yleensä kysymällä allergikolta tai allergikon vanhemmalta lapsen ruoka-aineallergian ollessa kyseessä. Kannattaa myös uskoa allergikkoa, altistukset tehdään mieluiten muualla kuin vierailulla ollessa. Kukaan ei huvikseen ole toisille vaivaksi ja rajoita ruokavaliotaan.

Ruokavalion turha rajoittaminen on nykykäsityksen mukaan haitallista ja voi lisätä allergiaa. Eli lieviä oireita (suun kutina, kirvely, lievä ihottuma) aiheuttavia ruoka-aineita voi käyttää (kuten minä käytän porkkanaa, omenaa, hernettä ja maapähkinää) ja niitä voi kokeilla turvallisesti kotona, mutta vakavia oireita (esimerkiksi yleistynyt välitön tai viivästynyt henkeä uhkaava allerginen reaktio eli anafylaksia, tai voimakas turvotus kasvojen, suun tai nielun auleella, tai vaikea laaja ihottuma tai vaikeat suolioireet) aiheuttavat ruoka-aineet tulee jättää käyttämättä.

Pikkulasten allergioissa käytetään välttödietiin lisäksi hoitona ruoka-aineallergeenialtistuksia, jotka suunnitellaan yhdessä lääkärin kanssa joko kotona tehtäviksi (kuten oman lapseni tapauksessa ensimmäisen sairaala-altistuksen jälkeen) tai sitten vakavissa tapauksissa sairaalassa seurannan alla tehtäviksi toistuvasti (kuten ystäväni lapsen maitoallergia). Aikuisilla allergikoilla voi siedätystä kokeilla lääkärin ohjeen mukaan, mutta oma energiani ei ole riittänyt näin pikkulapsiperheaikana itseni altistamiseen kauralle ja maidolle säännöllisesti. Vehnää en kuulemma voi ikinä syödä enää. Lisähuomiona vielä se, että vaikean allergisen astman tai vaikean kroonisen nokkosrokon hoitoon käytettävä biologinen lääke Xolair (omalitsumabi) voi positiivisena sivuvaikutuksena lievittää vaikean ruoka-aineallergian oireita. Jopa niin paljon, että ennen aina maitoproteiinista anafylaksian saanut lapsi voikin juoda normaalisti maitoa vaikean astman hoitoon annetun Xolair-hoidon ja hyvin toteutetun maitoaltistuksen jälkeen. Vaikea ruoka-aineallergia ei kuitenkaan ole Xolairin käyttöaihe, vaan nuo edellä mainitut vaikea allerginen astma tai vaikea krooninen nokkosrokko.

Joskus allergiat voivat olla niin vaikeita, ettei allergikko uskalla syödä muualla kuin kotonaan tai itse valmistamiaan (vanhempiensa valmistamia) eväitä. Tämä on ihan ymmärrettävää, eikä siitä kannata loukkaantua. Itse vien yleensä itselleni sopivia eväitä tai teen yhdessä emännän/isännän kanssa kaikille sopivaa ruokaa, jos tiedän, että emännälle/isännälle on liian hankalaa tehdä yksin minulle sopivaa ruokaa.

Siskoni tekee keittiössään aina (vehnän)puhdistusoperaation ennen kuin alkaa laittaa minulle ruokaa: Hän pyyhkii keittiön kaikki tasot, pesee leikkuulaudat ja veitset. Lisäksi hän pyyhkii sähkövatkaimen ilmanottoaukoista ja pohjasta kostealla pyyhkeellä jauhojäämät pois, saman hän tekee tarvittaessa monitoimikoneelle.  Kun hän laittaa ruokaa minulle, käyttää hän vain avaamattomia pakkauksia (sokerit, allergiajauhot, pastat yms.), ettei aiemmin ruokaa laittaessa olisi vahingossa päässyt livahtamaan allergeenejä minulle laitettavan ruoan sekaan. Hän myös lukee vielä kerran ruokaa laittaessaan kaikkien kastikkeiden, lihalienten ja muiden tuoteselosteet läpi. Varmuuden vuoksi. Ja jos hän ei ole varma, hän soittaa minulle ja kysyy. Minusta on ihana käydä siskon luona, minulla on siellä olo, että voin syödä turvallisesti. Tulee mieleen leikkaussali, leikkausvälineiden kun täytyy olla steriilejä – vaikeasta allergiasta kärsivän ruoanlaittoympäristön täytyy olla mahdollisimman allergeenivapaa.

Kantapään kautta opittuja huomioita vaikean moniallergian kanssa elävän ihmisen ruoanlaittoon:

  1. Varmista, mille allergikkosi on allerginen ja miten herkkä hän kullekin allergeenille on (ei siedä lainkaan/sietää jäämiä/sietää pieniä määriä). Käy aivan kaikki tuoteselosteet läpi ennen kuin alat valmistaa ruokaa. Varmista allergikoltasi, jos olet epävarma jostain
    1. esimerkiksi leivinjauhe voi olla tehty vehnätärkkelykseen, nonparelleista voi löytyä vehnää, munaa ja maitoa, lihaliemifondikuutiossa voi olla maitoa jne.
  2. Jos käytät keittiössäsi allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita normaalisti, pese tasot ja astiat ennen ruoanlaiton aloitusta
    1. Allergeenejä jää ruoanlaitosta helposti ritilöille (myös grillin ritilälle ja grillipihteihin), uunilevyille, blenderin osiin, sähkövatkaimen ilmanottoaukkoihin, monitoimikoneen yläosaan jne.
    2. Jos et ole varma, onko jokin puhdas, puhdista se.
    3. Jos haluat paahtaa allergikolle leipää, löytyy isoista marketeista leivinpaperileipäpusseja, joihin allergialeivän voi laittaa ja paahtaa tavallisessa leivänpaahtimessa ilman kontaminaatioriskiä (kontaminaatio tarkoittaa tässä yhteydessä allergiaruoan saastumista allergeenillä). Vaihtoehtoisesti leivän voi paahtaa kuumalla paistinpannulla ilman rasvaa.
  3. Käytä aina puhtaita ruoanlaittovälineitä. Siis sellaisia, joilla ei pesun jälkeen ole koskettu mihinkään ruoka-aineeseen missään vaiheessa ennen allergikon ruoanlaiton aloittamista. Ruokaa laittaessasi huomioi, että et koske allergikon ruoanvalmistuksessa käyttämilläsi ruoanlaittovälineillä mihinkään muuhun, kuin allergikolle tulevaan ruokaan. Jos olet epävarma, koskitko kauhalla vahingossa jotain allergiaa aiheuttavaa, vaihda kauha. Paras pelata varman päälle.
  4. Jos käytät normaalisti allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita, kannattaa allergikon ruokaa varten hankkia avaamattomat paketit perusruoka-aineita (esim. suola, sokeri, allergiajauhot, margariinit yms) periaatteella, että jos perusruoka-ainetta otetaan jollain välineellä sen säilytysastiasta, voi se olla kontaminoitunut (esim. rypsiöljypullosta vain kaadetaan öljyä, sitä siis on turvallista käyttää, mutta sokeriastia, josta otetaan lusikalla sokeria, voi olla kontaminoitunut, ei siis turvallista käyttää).
  5. Valmista allergiaruoka aina ensin jos aiot valmistaa sekä allergia- ja normaalia ruokaa. Peitä allergiaruokaa sisältävä astia kannella ja siirrä kauemmaksi, ennen kuin alat käsitellä normaalia ruokaa.
  6. Älä laita normaalia ja allergiaruokaa esille samalle lautaselle.
  7. Allergiaruokaa otetaan vain allergiaruoan ottimilla, ruoka ei ole enää kosher, jos siihen koskee normaaliin ruokaan koskeneella ottimella.
  8. Jos valmistat allergikollesi etukäteen leivonnaisia ja pakastat ne, kannattaa merkitä selvästi, mistä allergeeneistä ne ovat vapaita/kenelle ne ovat sopivia/ mitä niissä on. Meillä kotona esimerkiksi miehen ja lasten pullissa on pussin kylkeen piirretty pääkallo ja sääriluut ristissä tai kirjotettu MYRKKY. Minun tuotteissa taas lukee VAMU. Tai jos olen tehnyt jotain neiti A:lle, niin niissä lukee neiti A.
  9. Jos keittiössä leivotaan sekä allergia- että normaalin ruokavalion leivonnaisia, voi sotkeutumisen riskiä pienentää myös leivonnaisten muotoilulla. Esimerkiksi minun korvapuustit ovat aina puustisolmuja, kun taas muun perheen perinteisiä kanelikierteitä.
  10. Jos juhlissa aiot pitää seisovan pöydän, kannattaa allergikon ruoat sijoittaa eri pöydälle kuin muiden kontaminaatioriskin pienentämiseksi. Erittäin herkillä allergikoilla oireiluun riittää jo se, että allergiaottimella kosketetaan normaalia ruokaa sisältävää lautasta, ja palautetaan sitten otin allergiaruokaan, mistä allergikko sitten ottaa omalle lautaselleen ruokaa (ja saa oireita).

Kylläpäs kuulostaa vaikealta. No siltä se aluksi tuntuikin. Toivon, että tästä on apua jollekin vasta-allergisoituneelle tai jollekin, joka suunnittelee ruoan valmistamista allergikolle. Tsemppiä, kyllä se onnistuu! Se vaatii vain enemmän tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta, kuin tavallinen ruoanlaitto. Kannattaa pitää mielessä myös se, että vahinkoja sattuu kaikille. Silloin kannattaa olla armollinen itselleen, ja yrittää seuraavalla kerralla välttää tekemästä samaa virhettä uudestaan.

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s