Paistettu ja hyydytetty juustokakku olivat kerrassaan lempiherkkujani silloin, kun kaikki ruoka vielä minulle sopi. Niitä on ollut ikävä. Olen kuitenkin onnnistunut kehittämään varsin kelvolliset korviketuotteet soijapohjaisista valmisteista, mutta nyt eräs kanssarajoitteinen heitti ilmoille haasteen hyydytetystä ruokarajoitteisen juustokakusta. Välttölista alkoi maidoton (ajattelin, että ”Joo, onnistuu.”), luontaisesti gluteeniton, eikä tattaria tai hirssiä (”Juu,onnistuu.”), ei liivatetta (”No, hmm…
Kategoria: Menetelmiä
Timjamisuola ja timjamisokeri
Minulla kasvaa pihalla yrttejä. Timjamia tuli tänä vuonna niin hyvin, että päätin kokeilla säilymistä kuivattamisen lisäksi jauhamalla sitä suola ja sokerin sekaan. Kuvassa timjamisokeria purkissa. Timjamisuola 6g timjaminlehtiä 200g hienoa merisuolaa 1. Mittaa aineet blenderiin ja jauha, kunnes seos on vaaleanvihreää. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa. 2. Käytä suolan tapaan. Käy erityisesti sieniruokiin. Timjamisokeri 6g timjaminlehtiä 400g…
Aleksanterin leivos
Ruokarajoitteiset -ryhmässä olen saanut haasteeksi kehittää gluteenittoman, munattoman ja maidottoman aleksanterin leivoksen ja onnistuinkin tässä mielestäni hyvin. Nämä ovat myös soijattomia, pähkinättömiä, siemenettömiä ja vegaanisia. Sen verran jouduin kaappien sisällön vuoksi poikkeamaan alkuperäisestä reseptistä (naurahdin ääneen), että korvasin kaiken muun lisäksi vadelmahillon omenasoseella. Lapset olivat ottaneet täysjyvävehnäpaahtoleivilleen vadelmahilloa suoraan purkista veitsellä, levittäneet hurjat annokset leivilleen,…
Vegaaninen lihapiirakka
Ruokarajoitteiset ryhmässä tuli eteen toive vegaanisesta lihapiirakan täytteestä. Kehittelin siihen suppilovahverotäytteen. Lisäksi halusin kokeilla uutta tapaa tehdä hiivataikina gluteenittomana, maidottomana ja munattomana. Tämä resepti on myös soijaton, pähkinätön ja kauraton. Plus hyvänmakuinen. Kelpasi tavisruokaa syövälle puolisolle hyvin. En jaksanut stressata upporasvakypsennyksen kanssa, joten paistoin nämä uunissa. Vegaaninen lihapiirakka (Maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, kauraton, ei palkokasveja,…
Kakku kesäkurpitsasta ja suklaasta (ja vaahto kahvista ja suklaasta)
Olen tehnyt suklaakakkua höystettynä kesäkurpitsalla, punajuurella, pavuilla ja myskikurpitsalla. Kaikki ovat hyviä ja saavat aina mehukkuudestaan kehuja. Olin ostanut ison kotimaisen kesäkurpitsan viikon ruokaostosreissulta ajatuksenani tehdä siitä suolaisia kesäkurpitsarullia, mutta sitten tuli Helmi-viesti, jossa kerrottiin esikoisen luokan sadonkorjuujuhlasta, johon voisi nyyttikestiperiaatteella tuoda tarjottavaa. Lapsi luetteli luokan allergiat: maito, pähkinät ja soija. Katselin kesäkurpitsaa ja totesin,…
Amaranttipullat
Minua on pitkään ärsyttänyt gluteenittoman leivonnan perussitkoaineisten ksantaanin ja psylliumin maku ja suutuntuma, jonka ne leivonnaisiin jättävät. Päätin kehittää gluteenittoman pullareseptin, jossa kumpaakaan ei käytetä. Tässä lopputulos, amaranttipullat. Tämä on ensimmäinen ja ainoa versio, jonka pullista tein, sillä syötyäni niitä neljä iltapalaksi vietin hyvin ikävän yön tyypillisten lievempien allergiaoireiden kanssa. Aiemmin olen nauttinut amaranttia ongelmitta,…
Patongit
Minulle sopivia patonkeja ei voi ostaa valmiina kaupasta. Se on niin sietämätöntä, että oli pakko kehittää oma resepti kunnon spelttipatongeille. Kaipasin myös toista ikisuosikkiani 7-viljan siemenleipää tätä reseptiä kehitellessäni, mutta siementen sijaan käytin speltinjyviä, sillä ne tuovat luonnollisia hiivoja raskiin ja antavat sitä kautta erityisen kivan maun. Olen leiponut tällä reseptillä yleensä raskin tekoa seuraavana…
Vaniljajäätelö kookoksesta
Viimeksi kehittelin moniallergikkoperheelle kookospavlovan kookoskermavaahdolla, mustikoilla ja mangolla. Siitä jäi ylitse keltuaisia ja kookosvettä. Perheen äiti myös kaipaili jäätelöreseptiä, koska on kesä ja kesään kuuluu jäätelö. Niinpä kehittelin tälle perheelle sopivan vaniljajäätelöreseptin ja ainakin oma perheeni rakasti sitä, vaikka kermana olikin kookoskerma, jota koko perhe inhoaa. Onneksi moniallergikkoperheelle sopii myös pähkinät! Se helpottaa hurjasti. Niinpä…
Jäätelökakku
Muistaako kukaan sen ihanan 80-luvun Valion jäätelökakun, joka myytiin styrox-rasiassa? Minun tädilläni oli sitä melkein aina pakastimessa päiväkahvin varalta. Nykyään sitä ei saa enää mistään, eikä mikään Viennetta, jota vielä ennen allergisoitumista kykenin syömään, vedä läheskään vertoja sille. Muistelen syöneeni aina vain reunalla olleen krokantin ja vaniljajäätelön, mutta silti. Kuten käpykakunkin kanssa, aloitin taustatyöllä. Etsin…
Ton bebet
Bebet eivät kuulu lempileivonnaisiini niiden sisältämän voikreemin vuoksi, mutta valitsin ne haasteeksi itselleni auttaakseni erästä, joka halusi gluteenittomia, viljattomia, munattomia ja pähkinättömiä bebejä. Omien allergioiden vuoksi niistä tuli myös maidottomia. Soija-allergikkoja ajattelin ja tein niistä myös soijattomia. Pohjaa kokeilin tehdä kaksi kertaa eri jauhoilla, ensimmäisestä tuli hyvin murenevaa ja vaikeaa käsitellä, mutta todella ihana suutuntumaltaan,…
Tiikeripähkinäjogurtti
Nyt meni oudoksi! Olen kyllä hapattanut jogurttia itse soijasta, maidosta, mantelista ja kookosmaidosta, mutta juurimukuloita en ole vielä hapattanut. No nyt on sekin sitten koettu – kahdesti! Eräs kanssaruokarajoitteinen mietti, miten voisi tehdä täytteen suolaiseen piirakkaan kun maitotuotteet, palkokasvit (soija mukaanlukien), pähkinät ja mantelit ovat kiellettyjen listalla yhdessä viljojen kanssa. Ehdotin sitten tiikeripähkinäkasvismaitoa kondensoituna, eli…
Jäätelö mansikkaraparperihillokkeesta
Kävi niin aloittelijavirhe, etten ottanut kuvaa tästä pallosta. Tai niistä kuudesta muusta pallosta, jotka tein. Täytyy siis tehdä lisää. Ja taidan kokeilla spelttivohvelien paistamista niille kaveriksi. Lopulta siis keksin, miten viime kesänä kehittämäni pähkinäjäätelöt saa rakenteeltaan paremmiksi: keittämällä pähkinämaidon kiisseliksi. Eli tekemällä kondensoidun kasvismaidon. Käyttämäni alkuperäinen resepti löytyy täältä: http://www.kamomillankonditoria.com/search?q=+kondensoitu%C2%A8. Kamomillan konditoria on muutenkin ihan…