Patongit

Minulle sopivia patonkeja ei voi ostaa valmiina kaupasta. Se on niin sietämätöntä, että oli pakko kehittää oma resepti kunnon spelttipatongeille. Kaipasin myös toista ikisuosikkiani 7-viljan siemenleipää tätä reseptiä kehitellessäni, mutta siementen sijaan käytin speltinjyviä, sillä ne tuovat luonnollisia hiivoja raskiin ja antavat sitä kautta erityisen kivan maun.

Olen leiponut tällä reseptillä yleensä raskin tekoa seuraavana päivänä kaksi patonkia ja laittanut lopun taikinan nostatuskoriin jääkaappiin vielä yön yli. Siten saan heti seuraavana aamuna tuoretta leipää. (Patongit tahtovat meillä mennä heti leipomisiltana). Valmiin leivän olen sitten paistanut uunissa, joka on lämmitetty +250 C, että leipä kohoaa reippaasti heti alkuun, ja laskenut uunin mittarin lämmön heti leivän mentyä uuniin +175C (jottei pinta palaisi). Patonkien ja kylmäkohotetun leivän kanssa uuniin menee aina keraaminen muki puolillaan vettä – näin leipien pinnasta tulee mukavan rapea.

Menetelmiä-merkintä patonkien muotoilun ja paistamisen vuoksi.

Patongit

(maidoton, munaton, vegaani, pähkinätön ja siemenetön)

(4 patonkia tai 2 patonkia ja 1 kylmäkohotettu leipä – aktiivinen aika 35 min – passiivinen aika 14 h tai 24 h)

raski

5 dl vettä

2,5 dl speltinjyviä (esim. sunspeltin spelttihelmi tai Lidl’n luomu speltijyvät)

2,5 dl puolikarkeita spelttijauhoja

1/4 tl kuivahiivaa

taikina

raski

5 dl vettä

2 tl suolaa

15-17 dl spelttijauhoja (puolikarkeita Sunspeltin tai Lidlin hienoja spelttijauhoja)

½ tl kuivahiivaa

2 rkl rypsiöljyä

patonkipelti, jos haluat patongin pohjaan pikkuiset nystyrät (maksaa noin 10e Prismassa)

nostatuskori, jos haluat kylmäkohotettua leipää

1. Laita leipomista edellisenä iltana raski tekeytymään huoneenlämpöön. Eli sekoita raskin ainekset leivontakulhossa keskenään ja peitä astia kannella. Valmis raski tuoksuu happamalle ja kuplii selvästi.

2. Seuraavana päivänä tee taikina. Mittaa raskin päälle vesi, puolet jauhoista ja hiiva, vaivaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla tai yleiskoneella aineet sekaisin, lisää suola ja 1/4 jauhoista, vaivaa sekaisin. Lisää sitten spelttijauhot 1 dl kerrallaan. Vaivaamiseen pitäisi kulua yhteensä 10 minuuttia. Valmis taikina on kuin pullataikinaa, jossa on speltinjyviä – eli pinnalta sileää, mutta kiinteää ja kimmoisaa, eikä taikinaa ole jäänyt kulhon reunoihin kiinni.

3. Nosta taikina kulhosta kädellä ilmaan, mittaa kulhon pohjalle rypsiöljy ja pyöräyty taikinapallo siinä. Peitä kulho kannella ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

4. Jaa taikina kahteen osaan. Muotoile toisesta leipä, jauhota nostatuskori spelttijauhoilla (jos et ole vielä käsitellyt koria ostamisen jälkeen maissijauho-vesiseoksella, tee se leipomista edeltävänä päivänä) ja nosta leipä koriin, peitä liinalla ja nosta jääkaappiin kohoamaan 6-8 tunnin ajaksi. Paista sitten +250C esilämmitetyssä uunissa uunipellin ja leivinpaperin päällä keskitasolla n. 45 min ajan. Laske uunin lämpö +175C heti, kun olet laittanut leivän uuniin. Valmis leipä on kauniisti kohonnut, kullanruskea ja kopisee kuuluvasti koputettaessa pohjasta.

5. Muotoile toisesta puolikkaasta kaksi patonkia: Jaa jäljelle jäänyt taikina kahteen osaan. Kauli tai taputtele jauhotetulla alustalla soikion muotoinen, noin sentin paksuinen levy. Rullaa levystä pitko, aivan kuin tekisit korvapuusteja. Nipistele taikinalevyn reunat rullaan kiinni ja nosta valmis patonki kohoamaan patonkipellille. Tee sama toiselle puolelle taikinasta. Leikkaa hyvin terävällä veitsellä kolme viiltoa patongin pintaan ylhäältä alas n. klo 11-5 suunnassa.

6. Kohota patonkeja 1 tunti. Lämmitä uuni +225C, nosta patongit patonkipellillä suoraan uunin pohjalle ja nosta viereen paistonkestävä keraaminen kuppi puolillaan vettä. Paista 15 minuutin ajan. Valmiit patongit ovat kullanruskeita ja kopisevat kauniisti koputettaessa, ne myös irtoavat kumotessa helposti patonkipellistä.

7. Jäähdytä liinan alla 15-30 min.

8. Nauti!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s