Muistaako kukaan sen ihanan 80-luvun Valion jäätelökakun, joka myytiin styrox-rasiassa? Minun tädilläni oli sitä melkein aina pakastimessa päiväkahvin varalta. Nykyään sitä ei saa enää mistään, eikä mikään Viennetta, jota vielä ennen allergisoitumista kykenin syömään, vedä läheskään vertoja sille. Muistelen syöneeni aina vain reunalla olleen krokantin ja vaniljajäätelön, mutta silti.
Kuten käpykakunkin kanssa, aloitin taustatyöllä. Etsin netistä Valion sivuilta, muiden jäätelövalmistajien sivuilta, englanniksi, ruotsiksi ja useilla eri hakusanayhdistelmillä, mutta mitään ei löytynyt. Kolmantena kaivelukertana löysin onneksi tämän postauksen, jossa bloginpitäjä oli jaksanut nähdä vaivaa ja olla yhteydessä Valioon alkuperäisen reseptin suhteen! Ihanaa, minun ei tarvinnut nähdä sitä vaivaa!
Pelkästään maidottomasta versiosta en ehtinyt ottaa kuvaa, kun se jo meni. Sen resepti kuitenkin ensin. Helpottaa hirveästi, kun voi ostaa soijapohjaisen vaniljajäätelön valmiina! Toisena löytyy sitten ton-versio, joka oli sekin hyvää. Kookos maistuu läpi, mutta sen voi arvata, kun sekä jäätelö että pursotukset sisältävät kookosta. Eli jos et pidä sitten yhtään kookoksen mausta, niin jätä tämä väliin. Minä en pidä kookoksesta, mutta osasin varautua, että se maistuu, niin selvisin siitä (ja otin sitä kolmesti lisää). Erityisen tyytyväinen olen tiikeripähkinäkrokanttiin! Sen vuoksi menetelmiä-merkintä.
Vaniljainen jäätelökakku
(maidoton)
(1 kakku – aktiivinen aika 1½ h- passiivinen aika 5 h)
pohja
lasillinen munia (4 munaa)
lasillinen sokeria
puoli lasia puolikarkeita spelttijauhoja
puoli lasia perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta 2 munaa kohti (2 tl)
väliin
1½ pkt vaniljasoijajäätelöä (käytin Tofulinea)
2 dl mansikkahilloa (soseuta, että on sileää)
päälle
2 pkt Dammenbergin tummasuklaanappeja
1 prk Alpron soijavispiä
1 tl vaniljasokeria
3 tl sokeria
krokantti
3 dl mantelirouhetta
3 dl sokeria
vuoan voiteluun
2 tl maidotonta margariinia
1 rkl karkeita spelttijauhoja tai spelttimannaa
- Valmista pohja. Laita uuni lämpiämään + 175C. Pingota 24cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat maidottomalla margariinilla (keiju tai sunnuntai) ja jauhota spelttijauhoilla/mannalla. Mittaa jauhot ja leivinjauhe astiaan, sekoita tasaiseksi. Mittaa toiseen astiaan sokerit ja munat. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi, vaahto on valmis, kun vaahtoon piirretty kahdeksikko (numero 8) näkyy hetken aikaa. Siivilöi jauhot vaahdon sekaan, nostele ainekset sekaisin ja kaada valmis kakkutaikina vuokaan. Kastele puhdas keittiöpyyhe, väännä se kuivaksi, taita kolminkerroin pituussuunnassa ja pyöräytä kakkuvuoan reunojen ympäri. Näin kakku nousee tasaisesti. Paista + 175C uunissa n. 45 min. Kakku on kypsä, kun siihen tökätty tikku tulee puhtaana ulos. Anna jäähtyä vuoassaan, kunnes on huoneenlämpöinen. Laita sitten puoleksi tunniksi pakastimeen jähmettymään. Helpottaa leikkaamista.
- Kokoa jäätelökakku. Leikkaa valmistamasi kakkupohja kolmeen yhtä suureen osaan. Ota yksi jäätelö ulos pakkauksestaan ja leikkaa n. 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Laita irtopohjavuoan pohjalle jälleen leivinpaperi, nosta sen päälle yksi kakkukiekko. Levitä 1 dl hilloa pohjan päälle ja asettele jäätelöviipaleet tiiviisti yhteen. Toista vielä kerran. Nosta lopuksi viimeinen kakkukiekko päälle ja palauta kakku pakastimeen.
- Valmista krokantti. Mittaa paistinpannun pohjalle sokeri. Sulata se kullanruskeaksi, älä polta sokeria! Lisää mantelirouhe, sekoita ja levitä leivinpaperin päälle jäähtymään. Anna jäähtyä huoneenlämpöön ja kovettua kunnolla. Sitten murskaa morttelissa ja laita rasiaan odottamaan kakun kokoamista.
- Suklaakiehkurat. Sulata suklaa vesihauteessa kattilassa. Levitä viileälle alustalle ja anna jäähtyä ja jähmettyä täysin. Höylää sitten lastalla, juustohöylällä tai terävällä veitselle kiehkuroita. Laita ne astiaan ja jääkaappiin odottamaan kakun kokoamista.
- Ennen tarjoilua ota jäätelökakku pakastimesta. Vatkaa soijavispi sokerien kanssa jämäkäksi vaahdoksi. Laita 2/3 vaahdosta pursotuspussiin, jossa on tähtitylla, ja laita odottamaan sivuun siksi aikaa, että levität loput soijavispistä kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Pursota sitten reunat. Nosta suklaakiehkurat kakun päälle. Levitä krokantti kakun reunoille.
- Nauti! (Säilyy pakastimessa noin kuukauden koristeluineen)
Ton vaniljajäätelökakku
(maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, soijaton, vegaaninen)
(1 kakku – aktiivinen aika 3 h – passiivinen aika 12 h)
pohja
½ lasia riisijauhoja (1,1dl)
½ lasia maissijauhoja (1,1dl)
½ lasia maissitärkkelystä (1,1dl)
2 tl leivinjauhetta (muista tarkistaa tärkkelys, jos allergikkosi on kovin herkkä vehnälle)
1 tl ksantaania
½ lasia sokeria (1,1dl)
1 vähän vajaa lasi makeutettua omenasosetta (2 dl)
2 rkl rypsiöljyä
täyte
1 prk kikherneliemi
4 rkl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
12 taatelia ilman kiviä (1dl)
1 prk kookosmaitoa (400ml)
½ dl vaahterasiirappia
2 dl mansikkahilloa (sileä, voit soseuttaa tavallisen hillon)
päälle
1 prk kookoskerman valkea osa
3 tl sokeria
1tl vaniljasokeria
krokantti
115g tiikeripähkinöitä (liota yön yli vedessä, jolloin seuraavana aamuna painavat 160g)
160g sokeria (1 2/3dl)
suklaakuorrute
35 g kaakaovoita
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
3/4 dl tomusokeria
3 rkl vaahterasiirappia
- Laita uuni lämpenemään + 225C. Tee kakkupohja, tarvitset kaksi 22cm halkaisijaltaan olevaa kakkuvuokaa (sillä tätä kakkua on kypsänä hankala leikata siististi). Pingota niiden pohjalle leivinpaperit. Voitele reunat maidottomalla margariinilla ja jauhota riisijauhoilla. Mittaa kuivat aineet astiaan, sekoita ja lisää omenasose sekä rypsiöljy, sekoita tasaiseksi ja jaa taikina kahteen vuokaan. Paista + 225C uunissa n. 15-20 min ajan. Kakku on kypsä, kun tikku tulee puhtaana ulos. (Liinatemppu ei toimi gluteenittoman ja munattoman kakun kanssa, joten jätä kostutettu liina laittamatta. Olen kerran onnistunut saamaan aikaan reunoiltaan raa’an ton-kakun sillä tavalla – saavutus sekin!) Ota kakut uunista ja anna jäähtyä huoneenlämpöön, irrota vasta sitten.
- Valmista jäätelöseos. Mittaa blenderiin kookosmaito, vaahterasiirappi, sokerit, taatelit. Aja tasaiseksi massaksi, lisää tarvittaessa vettä 1 rkl kerrallaan, jos seos jää liian kuivaksi. Tavoite on vähän smoothieta paksumpi koostumus. Keitä kikhernelientä kasaan, kunnes paino on puolittunut. Jäähdytä ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Nostele sitten kookosmaitomassa kikhernevaahdon sekaan.
- Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi, nosta toinen valmistamasi pohja vuokaan. Levitä puolet mansikkahillosta päälle, pakasta 15 min ja kaada puolet jäätelömassasta mansikkahillon päälle. Pakasta 15 min, nosta toinen kakkulevy jäätelömassan päälle, lisää loput hillot, pakasta 15 min ja kaada loput jäätelömassat päälle. Pakasta 30 min.
- Jäätelökakun pakastuessa valmista suklaakastike. Sulata kaakaovoi ja sekoita siihen tomusokeri, kaakaojauhe ja vaahterasiirappi. Ota kakku taas pakastimesta ja kaada suklaakastike jäätelön päälle.
- Palauta kakku pakastimeen jäätymään yön yli. Laita kookosmaitopurkki jääkaappiin yön yli. Valmista tiikeripähkinäkrokantti. Laita 115 g tiikeripähkinöitä yön yli likoamaan 1 l vettä. Aamulla kaada vesi pois, aja blenderissä pähkinät rouheeksi ja laita odottamaan sivuun siksi aikaa, että sulatat sokerin kullanruskeaksi (älä polta!). Sekoita tiikeripähkinät sulatettuun sokeriin, kaada leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä täysin. Murskaa krokantiksi ja laita rasiaan jääkaappiin odottamaan kakun kokoamista.
- Erottele kookosrasvan valkea osa kookosvedestä (kookosveden voit käyttää vaikka raakapuuron nesteenä). Vatkaa kookosrasva vaahdoksi yhdessö sokerien kanssa. Laita pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Ota jäätelökakku pakastimesta. Pursota suklaakuorrutteen päälle reunan ympäri ruusukkeet ja raidan reunoille. Lisää tiikeripähkinäkrokantti reunoille.
- Nauti! (Säilyy pakastimessa kuukauden päivät koristeluineen)