Tämä resepti syntyi monen yrityksen kautta perheelle, jossa ainoat kaikille sopivat jauhot ovat manteli, tapioka ja peruna. Perheen äiti toivoi erityisesti lehtitaikinareseptiä, johon ensin vastasin, ettei se taida onnistua. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan takaraivoon ja siitä se sitten lähti. Valmiita jauhoseoksia ei ole tarjolla, joten jouduin ihan ensin kehittämään sopivan jauhoseoksen. Suosittelen erittäin lämpimästi käyttämään…
Kategoria: leivonnaiset
Blinit
Löysin uudet blinipannut vanhan, hajonneen tilalle. Seuraavana iltana oli tulossa vieraita ja päätin tehdä blinitaikinan jääkaappiin happanemaan. Lisäkkeeksi hienonsin tällä kertaa suolakurkkua, punasipulia ja kylmäsavulohta, lisäksi suoraan purkista lohenmätiä ja kylmäsavupororouhetta. Vieraille smetanaa ja minulle smetanan tilalle Alpron Go On soijarahkaa maustanattomana. Nämä ovat gluteenittomia ja maidottomia. Blinit (Maidoton, gluteeniton, pähkinätön) (8 bliniä – aktiivinen…
Melkein normaalit macaronit
Ystävilläni on häät ja tulimme yhdessä siihen tulokseen, että on kaikkien kannalta kivempaa, että tuon omat eväät. Sain tänään hääjuhlan ruokalistan ja aloitin jälkiruokana tarjottavista macaroneista. Tavallisiin macaroneihin löytyy monta hyvää, suomenkielistä ohjetta. Esimerkiksi tämä on todella hyvä resepti Minulla loppui mantelijauho samoin tein kesken, ja laiskana en jaksanut lähteä kaupasta uutta pussia hakemaan, joten…
Lehtitaikina
Päädyin poistamaan vanhan, gluteenittoman lehtitaikinareseptini, sillä olen kehittänyt sitä edelleen ja tämä versio alkaa olla hyvin lähellä gluteenipitoista serkkuaan. Se ei edelleenkään sovi kaikille, vaikka onkin maidoton, munaton ja gluteeniton ja vegaaninen. Sisältää mm. mantelia, maissitärkkelystä, perunatärkkelystä, riisiä ja durraa. Nämä ovat hirveän isotöisiä ja aikaa vieviä, joten varaa pitkä pinna jos alat tätä tehdä….
Baileyskakku
En muistanut tilata paikalliseen Alkoon Almondy Baileyslikööriä ajoissa ja jouduin sekoittelemaan Baileysin itse. Wikipedia kertoi minulle, että Baileysiin tulee tuoretta kermaa, viskiä, sokeria, vaniljaa ja kaakaota. Lisäksi valmiin Baileysin alkoholipitoisuus on 17% ja sokeripitoisuus 200g/1litra. Viski tehdään yleensä mallastetusta ohrasta (rukiista tai maissista), joten se käy minulle. Jos ruokarajoitteisellesi ei sovi ohra, ehdottaisin viskin tilalle…
Omenahyve
Kauran korvaajaa en ole vielä löytänyt. Mistään muusta viljasta ei tule niin samettisen pehmeää puuroa. Omenahyveen teen nykyään spelttipuurohiutaleista ja mantelilastuista ja niin siitä tulee hyvää. Gluteenittoman saat käyttämällä amarantti- tai hirssihiutaleita, ne ovat muuten maultaan sen verran neutraaleja, että sopivat tähän, mutta omaan suuhuni ne jättävät saponiinin takia hiukan kitkerän maun. Tattarissa taas on…
Petit fours
Kävin tupareissa ja emäntä toivoi, että tuon omat eväät. Hyvä niin, saatiin kaikki rennompi ilta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten muutamasta sopivasta raaka-aineesta saa jo vaikka mitä aikaan. Tämä on gluteeniton ja maidoton versio. Soijattoman saat vaihtamalla vaniljakreemin soijamaidon itsellesi/ruokarajoitteisellesi sopivaan maitoon. Petit fours (Maidoton, gluteeniton) (1-3:lle riippuen muiden tarjottavien määrästä) Kakkupohja 60g kananmunaa…
Vaaleat hunajapiparit
Välillä tekee mieli vaaleita pipareita ja nämä hunajan kanssa leivotut spelttipiparit ovat erityisen herkullisia. Värjäsin tällä kertaa taikinan nejään eri väriin ja askartelimme lasten kanssa erilaisia pipareita. Vaaleat, hunajaiset spelttipiparit (Maidoton) (5-6 pellillistä pipareita – aktiivinen aika 2-3h – passiivinen aika 8-10h -uuni +175C kiertoilmauuni/+200C tavallinen uuni) 2dl sokeria 180g Sunnuntai maidotonta margariinia 20g Neito…
Laiskan emännän omenapiirakka
Mies toi minulle työmatkalta tuliaiseksi gluteenittomia tortillalettuja. Syötiin ensiksi perheen kesken tortilloja ja kun näitä jäi yli, niin ajattelin kokeilla, onnistuisiko tämä resepti omiin rajoitteisiin sopivana käyttäen yli jääneitä tortillalettuja. Omenat ovat tällä kertaa italialaisia grannysmithejä, lähikaupassa kun ei ollut kotimaisia omenoita tarjolla. Päälle ajattelin pyöräyttää pallot tästä Lidlin ihanasta maidottomasta vaniljajäätelöstä. Laiskan emännän omenapiirakka…
Vohvelit
Vakioreseptejä meidän perheessä ovat erilaiset pannukakut, letut, vohvelit ja vastaavat nopeasti valmistuvat herkut. Varsinkin viikonloppuisin. Vohveliraudan sijaan nämä vohvelit paistetaan silikonimuotissa uunissa. Kannattaa muistaa rasvata muotti ennen taikinan lisäämistä, muuten vohvelien irrottelu varovasti vie ikuisuuden, kuten näitä työpäivän jälkeen väsyneenä tehdessäni huomasin 😄. Vuokspray on minulle uusi löytö ja helpottaa arkiruoanlaittoa paljon. Olin jättänyt ne…
Pannari sienistä
Minulla on jälleen positiivinen ongelma eli löysin paljon suppilovahveroita lähimetsästä. Tällä kertaa ajattelin kokeilla suolaista sienipannukakkua. Suppilovahveropannukakku (Maidoton, pähkinätön) (1 pellillinen pannukakkua – aktiivinen aika 20 min – passiivinen aika 30 min – uuni +225C tai+200C kiertoilmauuni) 1 l puhdistettuja, hienonnettuja suppilovahveroita 1 pieni keltasipuli hienonnettuna 3rkl Neito voinmakuista rypsiöljyä 8 dl Alpro for professionals…
Juustoinen piiras suppilovahveroista
Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten vegaanijuustot eivät yllä oikean juuston tasolle. On kiva juttu näin allergikon kannalta, että niitä on, mutta herkuttelijaminäni on ollut hyvin vaikea sopeutua nimenomaan oikeanlaisen juustonpuutteeseen. Tiedän, ensimmäisen maailman ongelma 😂. Tänä vuonna on ollut hyvä suppilovahverovuosi ja olenkin säilönyt niitä paljon. Kaipaan juustoista sienipiirasta ja tämä versio alkaa olla siedettävän…