Tämä resepti syntyi monen yrityksen kautta perheelle, jossa ainoat kaikille sopivat jauhot ovat manteli, tapioka ja peruna. Perheen äiti toivoi erityisesti lehtitaikinareseptiä, johon ensin vastasin, ettei se taida onnistua. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan takaraivoon ja siitä se sitten lähti.
Valmiita jauhoseoksia ei ole tarjolla, joten jouduin ihan ensin kehittämään sopivan jauhoseoksen. Suosittelen erittäin lämpimästi käyttämään digitaalista keittiövaakaa jauhoseosta tehdessä, sillä pienetkin muutokset jauhoseosta tehdessä vaikuttavat lopputulokseen, kuten aina gluteenittomassa leivonnassa.
Jauhoseos
(Gluteeniton, ilman kotimaisia viljoja)
(55g) 1dl Sallisen mantelijauhetta
(70g) 1dl tomusokeria
(130g) n.11/2 dl perunajauhoja
(25g) 1dl perunakuitua (Pofiber, Semperin)
(3g)1/2tl kalsiumjauhetta
Lopulta säädin vähän hiljattain postaamaani lehtitaikinareseptiä ja vaati pari epäonnistumista saada resepti toimimaan. Tälle perheelle kävisivät maitotuotteet, mutten omien allergioiden vuoksi pysty testaamaan tätä reseptiä maitorahkalla ja voilla. Uskoisin kuitenkin, että soijajogurtin voi korvata 1:1 maitorahkalla ja Sunnuntain maidottoman margariinin suolattomalla/normaalisuolaisella voilla.
Taikinan sitko ja kohoamiskyky on sen verran heikompi, kuin ’tavallisella’ lehtitaikinallani, että joulutortut kannattaa paistaa ilman hilloa uunissa ja lisätä hillo vasta paistamisen jälkeen.
Viljaton lehtitaikina
(Maidoton, munaton, gluteeniton, ei kotimaisia viljoja)
(6-8kpl tähtitorttuja- aktiivinen aika 1h -passiivinen aika 4h – uuni +200kiertoilma/+225C tavallinen uuni- paistoaika 15-20min)
(160g) 21/2dl jauhoseosta (ks.yst. yllä)
Sitkokiisseli
80g Alpron maustamatonta soijajogurttia
1tl suolaa
3 rkl (33g) perunajauhoja
2,5dl (250g) vettä
Jälkisitko
(80g) 11/2 jauhoseosta
1tl leivinjauhetta
45ml (45g) jääkylmää vettä
Rasva
n.200g jääkaappikylmää maidotonta margariinia (Sunnuntai)
Tarvitset myös
Keittiövaa’an
Blenderin tai morttelin
Leivinpaperia
Kaulimen
Juustohöylän
Taikinapyörän (itse käytin pizzaleikkuria)
1. Aloita tekemällä jauhoseos. Mittaa mantelijauho ja tomusokeri blenderiin ja aja hienoksi. Mittaa blenderiin käydessä muut jauhoseoksen ainekset kulhoon, lisää lopuksi mantelitomusokeriseos ja sekoita siivilällä tasaiseksi.
2. Mittaa leivontakulhoon 160g tekemääsi jauhoseosta ja jätä odottamaan. Valmista sitkokiisseli. Mittaa kaikki ainekset pieneen kattilaan ja lämmitä jatkuvasti vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee. Ota kattila heti pois hellalta ja kaavi nuolijan kanssa kiisseli mittaamasi jauhoseoksen päälle kulhoon. Sekoita nuolijan kanssa tasaiseksi. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. Voit halutessasi jäähtymisen aikana siivota keittiön.
3. Ota valmistamastasi jauhoseoksesta 11/2dl (80g) pieneen kulhoon ja lisää siihen leivinjauhe, sekoita siivilällä tasaiseksi. Ota taikina jääkaapista, kaada päälle jääkylmä vesi ja jauho-leivinjauheseos. Kääntele nuolijan avulla taikina tasaiseksi.
4. Ripottele puolet lopusta jauhoseoksesta leivinpaperin päälle, nosta taikina sen päälle ja ripottele loput jauhot päälle. Taputtele ja sitten kauli varovasti suorakaiteen muotoiseksi. Höylää kylmää margariinia niin paljon, että toinen puoli taikinasta peittyy. Taita toinen taikinapuolisko päälle ja ummista reunat. Höylää taas margariinia niin, että puolet taikinasta peittyy ja käännä leivinpaperin avulla taikina päälle. Kauli varovasti palasta matalammaksi ja höylää taas margariinia niin, että puolet taikinasta peittyy. Taita toinen puoli päälle ja kauli taikina n.16×30 cm kokoiseksi ja vie kylmään lepäämään.
5
4. Lämmitä uuni+200C kiertoilmalla/+225C tavallinen uuni. Trimmaa leikkurin tai veitsen avulla taikinalevyn reunat. Leikkaa lehtitaikina n.8x8cm kokoisiksi neliöiksi.
5. Muotoile tortuiksi ja paista +200C kiertoilmauuni/+225C tavallinen uuni 15-20min.
6. Ota uunista, lisää 1tl luumu- tai viikunahilloa tortun keskelle ja siivilöi tomusokeria päälle. Anna jäähtyä huoneenlämpöön ja nauti!