Baileyskakku

En muistanut tilata paikalliseen Alkoon Almondy Baileyslikööriä ajoissa ja jouduin sekoittelemaan Baileysin itse. Wikipedia kertoi minulle, että Baileysiin tulee tuoretta kermaa, viskiä, sokeria, vaniljaa ja kaakaota. Lisäksi valmiin Baileysin alkoholipitoisuus on 17% ja sokeripitoisuus 200g/1litra. Viski tehdään yleensä mallastetusta ohrasta (rukiista tai maissista), joten se käy minulle. Jos ruokarajoitteisellesi ei sovi ohra, ehdottaisin viskin tilalle bourbonia, joka useimmissa tapauksissa tehdään maissista.

Kaivoin netistä Baileyskakun ohjeen. Pohjaan tulisi Digestivekeksejä ja voita, juustokakkuosuuteen vispikermaa, mascarponea, tomusokeria, liivatetta, Baileyslikööriä, vaniljasokeria ja kuorrutekiilteeseen Baileyslikööriä ja liivatetta. Puolitin alkuperäisen reseptin ja koko kakkuun tulisi 1dl Baileyslikööriä.

Sitten laskin, kuinka paljon kaapissa olevaa 61,7% viskiä tarvitaan 1dl tilavuuteen, jotta vamiin kermaliköörin alkoholipitoisuus olisi 17%, joustin tästä vähän mittaamisen helpottamiseksi ja päädyin noin 19% likööriin eli laitoin 30ml (2rkl) viskiä. Kermaksi valitsin mantelikerman, jonka rasvapitoisuus on 7% ja hiilihydraattipitoisuus 0,2% eli sokeria 65ml mantelikermaa on 0.13g, eli lisäsin 20g sokeria seokseen, lopuksi 1/2tl vaniljasokeria ja 1/2tl kaakaojauhetta. Lopputulos oli vähän vetinen maultaan johtuen varmaankin siitä, etten voinut lisätä voinmakuista rypsiöljyä sekaan korjaamaan puuttuvaa kermanmakua ja rasvaa, olisin lisännyt 11g kyseistä öljyä, jos sitä olisi ollut kaapissa. Kuorrutekiilteeseen lisäsin maun vuoksi 5g Sunnuntain maidotonta margariinia ja se pyöristikin maun hyvin. Juotavana en tätä vielä tarjoilisi, mutta tässä ”juusto”kakussa toimii hyvin 😋

Gluteenittoman kakusta saat vaihtamalla pohjan spelttijauhot Semperin Finmixiin. Munattoman saat jättämällä pohjan kananmunan pois. Vegaaninen versio vaatii vielä testaamista, agaragarilla ja raffinoidulla kookosöljyllä ajattelin kokeilla seuraavaksi sen hyydyttämistä!

Baileyskakku

(Maidoton)

(1 pieni juustokakku – aktiivinen aika 1h – passiivinen aika 9 tuntia-uuni +200C – paistoaika 45min)

1dl kotitekoista Baileyslikööriä tätä kakkua varten:

2rkl viskiä (61.7%) (30ml)

4rkl ja 1tl mantelikermaa (65ml)

20g sokeria (11/2rkl)

1/2 tl vaniljasokeria

1/2tl kaakaota

Pohja

75g Sunnuntain maidotonta margariinia

3/4dl sokeria

1dl puolikarkeita spelttijauhoja

1dl mantelijauhoa

1/4dl suolattuja ja paahdettuja macademiapähkinöitä

11/2tl vaniljasokeria

1/2tl leivinjauhetta

1/4tl soodaa

1dl Alpron maustamatonta soijajogurttia

1 kananmuna

Juustokakkutäyte

4 liivatelehteä

Vettä

1 prk Alpron soijavispikermaa (21/2dl)

25g Sunnuntai maidotonta margariinia

2rkl appelsiinimehua

3/4 dl tomusokeria

140g Alpron maustamatonta soijajogurttia (11/2dl)

1/2dl kotitekoista Baileyslikööriä

Kiille

1/2dl kotitekoista Baileyslikööriä

5g Sunnuntain maidotonta margariinia

1 liivatelehti

Vettä

Kourallinen savustettuja ja suolattuja manteleita

1. Laita uuni lämpenemään+200C. Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Yhdistä pohjan kuivat aineet, nypi rasva sekaan, lisää muna ja soijajogurtti ja vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi murskatut pähkinät. Kaada vuokaan ja paista +200C n.45min. Ota uunista ja anna jäähtyä.

2. Laita 4 liivatelehteä kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Vatkaa soijakermaa vaahdoksi. Jätä odottamaan. Kiehauta Baileys mikrossa ja sekoita puristetut liivatteet sekaan. Jätä odottamaan. Sulata maidoton margariini mikrossa, sekoita siihen tomusokeria, appelsiinimehu, soijajogurtti ja odottamaan jäänyt liivatelehtiBaileys. Kaada valmis seos soijakermavaahdon sekaan ja vatkaa tasaiseksi. Kaada kakkupohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia.

3. Valmista kiille. Laita liivatelehti kylmään veteen. Kiehauta Baileys mikrossa ja sulata margariini siihen, lisää puristettu liivatelehti, sekoita ja jäähdytä hetki. Kaada sitten kakun päälle, ripottele halutessasi manteleita päälle ja anna hyytyä 4 tuntia.

4. Pyöräytä terävällä veitsellä kakun reunan ja vuoan välistä kakun ympäri. Irrota irtoreuna, nosta kakku tarjolle. Nauti!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s