Raparperistä on moneksi. Grillisoosi raparperistä 1/2 kg raparperiä pestynä ja viipaloituna 3-4 valkosipulinkynttä murskattuna 1 pieni keltasipuli 8 osaan lohkottuna 2 rkl oliiviöljyä 3 rkl gluteenitonta soijaa 1/2 dl vettä 1 sitruunan mehu (n.1/2dl) 3 rkl hunajaa 2 tl paprikajauhetta 1. Laita kaikki kattilaan. 2. Keitä kannen alla miedolla lämmöllä 40min. 3. Soseuta. 4. Käytä…
Sienikeitto
Juhannukseen täysin sopimaton resepti, mutta koska yritän jatkuvasti löytää uusia sienireseptejä, jotka maistuisivat koko perheelle, niin tulin testanneeksi ja hyväksi todenneeksi tämän reseptin. Pakastimesta löytyi vielä 2 litraa viime syksynä poimimiani punikkitatteja, ja ajattelin kokeilla aiemmin tässä kuussa löytämääni venäläistä sienikeittoreseptiä. Suluissa alkuperäinen ohje ja mitä meidän kaapeista löytyi ilman sulkeita. Gluteenittoman saat keitosta korvaamalla…
Sienikeitto
Kuivatuista sienistä keitetty keitto on hyvin vahvasti sienen makuista, mutta hyvää. Sienikeitto kuivatuista sienistä (Maidoton, munaton, gluteeniton) 1/2litraa kuivattuja sieniä (laitoin herkkutattia, kangastattia, mustatorvisientä ja voitattia) 2 litraa vettä 1tl suolaa 1 valkosipulin kynsi raastettuna 1pss Reformin sipulikeittojauhetta 1prk manteliruokakermaa 1. Murskaa kuivatut sienet ja laita ne, vesi, valkosipuli ja suola kattilaan. Keitä kannen alla…
Doro wat
Etiopian kansallisruoka, kanaa kypsennettynä mausteisessa ja tulisessa sipulikastikkeessa, tosin omiin rajoitteisiin tuunattuna. Todella isotöinen ja aikaa vievä, kun ensimmäisen kerran lähtee tekemään, varsinkin, kun tekee mauste’voin’ eli niter kebbehin, mausteseoksen eli berberin ja tietysti ne injeratkin itse. Hyvää ja taidankin kokeilla seuraavaksi kanan sijaan linssejä tai soijasuikaleita ja injeran sijaan höyrytettyä riisiä. Doro wat (Maidoton,…
Maidoton suklaafudge
Jes! Onnistuin! Suklaafudge (Maidoton, gluteeniton) (1 pieni vuoka) 70g Sunnuntai maidoton margariini 300g sokeria 1dl mantelikermaa 225g vaahtokarkkeja 200g kaakaovoita 80g tummaa kaakaojauhetta 1rkl vaniljasokeria
Injera
Kävin kymmenisen vuotta sitten ensimmäisen kerran Washingtonissa Yhdysvalloissa. Ensimmäisenä iltana minä ja ystäväni nousimme taksiin ja pyysimme kuljettajaa viemään meidät jonnekin, mistä saa hyvää ruokaa. Taksi pysähtyi etiopialaisen ravintolan eteen. Pöytäliinana toimi ruisleivältä tuoksuva ja siltä lähes maistuva lettu, jonka päälle oli nostettu kekoja erilaisia muhennoksia. Kaikki maistui hyvältä ja jälkiruoaksi nauttimamme hunajaviini oli niin…
Raparperistä
Sain mummolasta kolme isoa vartta raparperiä, yhteensä 700 g. Päädyin nopeimpiin mahdollisiin resepteihin eli raparperisimaan, raparperimehuun ja niiden ylijäämästä syntyvään raparperi-sitruunahilloon. Raparperisima (2litraa – aktiivinen aika 15 min- passiivinen aika 4-5 päivää) 300 g raparperiä viipaloituna 2l vettä 200g sokeria 1/3tl kuivahiivaa 1. Mittaa kattilaan raparperi, sokeri ja 1 l vettä. Keitä 10min ja ota…
Etiopialainen mausteseos
Eli berber. Ajattelin tehdä etiopialaista kansallisruokaa, doro watia. Kai tätäkin mausteseosta on yhtä montaa erilaista kuin on tekijääkin. Omaan versioon valikoitui oman kaapin sisällöstä lähinnä oikeaa oleva vaihtoehto, suluissa taas alkuperäisessä reseptissä ollut raaka-aine. Sarviapilan voi korvata myös sinapinsiemenillä. Kuivatut chilit jätin lasten vuoksi kokonaan pois. Berber (Maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, pähkinätön, vegaaninen) 2rkl jauhettua…
Niter kebbeh
Eli etiopialainen maustettu voi. Tätä tarvitsen pian mieleeni tulleen makumuiston toteuttamiseen. Ymmärrettävästi korvaan voin maidottomalla margariinilla ja Neito voinmakuisella rypsiöljyllä. Jos voit, niin käytä suolatonta voita. Kotona ei ollut sarviapilan siemeniä (korvasin fenkolin siemenillä), pyhää basilikaa (besobela, holy basil – korvasin tavallisella kuivatulla basilikalla) eikä kosseretia (Lippia Javanica, fever tea – jätin vain pois), jonka…
Leipäkorileipä
Kalsiumjauhe, lämminkohotus, muotoilu keveästi alustaen leiväksi ja kylmäkohotus kohotuskorissa tekevät ihmeitä puolikarkeista spelttijauhoista leivotun hiivaleivän rakenteelle. Spelttihiivaleipä (Maidoton, munaton, vegaaninen, pähkinätön) (1 leipä – aktiivinen aika 20 min – passiivinen aika 24h – uuni +225C kiertoilmauuni/+250C–> +170C kiertoilmauunissa/+195C – paistoaika 10min + 35-40min) 540g puolikarkeita spelttijauhoja 1tl suolaa 1tl kuivahiivaa 1/2tl kalsiumjauhetta 4dl vettä 1….
Hapanleipä speltistä
Lopulta tämä spelttitäysjyvävuokaleivän resepti on kohdallaan. Hapatus ja kohottelut vievät aikaa, ja nopeimmillaan leipä valmistuu puolessatoista päivässä. Se on kuitenkin hyvin helppo – kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään ja annetaan muhia. Täysjyväspelttivuokaleipä (Maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, pähkinätön, vegaaninen) (1 vuokaleipä – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 12-16 tuntia – uuni +200C kiertoilmauuni/+225C tavallinen…
’Ruis’leipä
Tämä leipä tuoksuu ja näyttää viipaloituna täysin vuokaruisleivältä. Maku ei ole täysin samanlainen, eikä se säily yhtä hyvin, kuin oikea ruisleipä, mutta olen jo varsin tyytyväinen tähän gluteenittomaan ruisleivän korvikkeeseen. Valmistus vie kuivahiivallakin pari päivää, mutta on helppoa, sillä ainekset vain mitataan kulhoon ja sekoitetaan lusikalla. Keittobanaanijauhoa voi tehdä itse tai ostaa verkkokaupasta. Hapanleipä (Gluteeniton,…