Bibimbap on korealainen perinneruoka, jossa höyrytetyn riisin päälle on aseteltu kauniisti erivärisiä kasviksia, lihaa ja annos päällystetään yleensä paistetulla kananmunalla ja isolla kauhallisella punapippuripohjaista, erittäin tulista kastiketta. Bibimbapin sisarusruoka on bibimmyeon, missä riisin tilalla on nuudeleita. Kerrassaan herkullista tämäkin. Oikaisin vähän, kun oli arki, ja tein tämän spelttifusilliin, joka kypsyy 5 minuutissa. Lihan tilalla käytin…
Voileipäkeksit speltistä
Kun on riittävän kauan allergikko, törmää väistämättä tilanteisiin, että kaipaa ihan suunnattomasti jotain ennen allergia-aikaa syötyä ruokaa. Hiljattain minut valtasi järjetön TUC-keksien kaipuu. Pakkausselosteessa lukee vehnä ja niin pois päin. Siispä kehitin nämä suolaiset spelttikeksit paikkaamaan kaipuuta. Aiemmin leipomani amaranttikeksit olivat hyviä, mutta teki mieli vielä kokeilla, onnistuisinko speltillä pääsemään lähemmäksi alkuperäistä. Söimme pellillisen iltapalalla…
Jäätelökakku
Muistaako kukaan sen ihanan 80-luvun Valion jäätelökakun, joka myytiin styrox-rasiassa? Minun tädilläni oli sitä melkein aina pakastimessa päiväkahvin varalta. Nykyään sitä ei saa enää mistään, eikä mikään Viennetta, jota vielä ennen allergisoitumista kykenin syömään, vedä läheskään vertoja sille. Muistelen syöneeni aina vain reunalla olleen krokantin ja vaniljajäätelön, mutta silti. Kuten käpykakunkin kanssa, aloitin taustatyöllä. Etsin…
Piiras raparperista ja mansikasta
Raparperimansikkapiiras on meidän perheen kesäherkku ja kun edellisen kerran tein ne pikkuiset jalokivijälkkärit, niin tällä kertaa päätin paistaa ihan perinteisen version. Tai siis no, lisäsin vaniljaraidan, mutta muuten ihan perinteinen versio. Maidoton ja munaton tämä resepti on, mutta gluteenia tässä on. Gluteenittoman saat korvaamalla jauhot gluteenittomilla jauhoilla (esim. 2,5-3 dl Jytte-jauhoseosta tai 3dl täysjyväriisijauhoa +…
Ton bebet
Bebet eivät kuulu lempileivonnaisiini niiden sisältämän voikreemin vuoksi, mutta valitsin ne haasteeksi itselleni auttaakseni erästä, joka halusi gluteenittomia, viljattomia, munattomia ja pähkinättömiä bebejä. Omien allergioiden vuoksi niistä tuli myös maidottomia. Soija-allergikkoja ajattelin ja tein niistä myös soijattomia. Pohjaa kokeilin tehdä kaksi kertaa eri jauhoilla, ensimmäisestä tuli hyvin murenevaa ja vaikeaa käsitellä, mutta todella ihana suutuntumaltaan,…
Pähkinäkeksit
Tässä on minusta maailman helpoin gluteeniton keksiohje. Se sisältää vain kolme ainesosaa: pähkinöitä, sokeria ja kananmuna. Teen näitä toisinaan satsin, syön pari ja pakastan loput. Pakkasesta sitten jauhan näitä juustokakkujen pohjaksi ja muihin leivonnaisiin, mihin tarvittaisiin keksejä. Toki eivät nämäkään kaikille sovi munan ja pähkinöiden vuoksi, mutta gluteenittomaan leivontaan tuovat kivan lisän. Alkuperäisessä italialaisessa ohjeessa…
Kaalia, maissia ja porkkanaa salaatissa
Tämä on ihanan kesäinen ja raikas salaatti joko kevyeksi pääruoaksi tai sitten grillattujen tai savustettujen ruokien seuralaiseksi. Minulla oli jääkaapissa varhaiskaali, porkkanoita ja valmiiksi esikypsennettyjä maisseja ja mietin, mitä ihmettä niistä teen merilohen kaveriksi. Aioin savustaa merilohen. Lueskelin sitten tämän hetkistä lempikeittokirjaani (Ottolenghin Plenty More) ja löysin tämän ihanan reseptin. Parvekkeella kasvaa isossa ruukussa minttua,…
Mustikkaa, mansikkaa ja raparperia piiraassa
Mihin sitten käytinkään sen tiikeripähkinäjogurtin? Tällaiseen erikoiseen leipomukseen. Tein tästä versiosta sokerittoman, mutta ehdotan, että lisäisit omaasi reseptiin merkityt määrät sokeria, sillä sokeriton versio on no hmm.. todella lievästi makea. Se sopii ihmiselle, joka ei lisää muutenkaan ruokiinsa valkoista tai muutakaan sokeria. Tällainen normaali ruoanlaittaja kaipaa kuitenkin vähän enemmän makeutta. Yritän tällä reseptillä näyttää, että…
Tiikeripähkinäjogurtti
Nyt meni oudoksi! Olen kyllä hapattanut jogurttia itse soijasta, maidosta, mantelista ja kookosmaidosta, mutta juurimukuloita en ole vielä hapattanut. No nyt on sekin sitten koettu – kahdesti! Eräs kanssaruokarajoitteinen mietti, miten voisi tehdä täytteen suolaiseen piirakkaan kun maitotuotteet, palkokasvit (soija mukaanlukien), pähkinät ja mantelit ovat kiellettyjen listalla yhdessä viljojen kanssa. Ehdotin sitten tiikeripähkinäkasvismaitoa kondensoituna, eli…
Maidoton lakritsijäätelö
Lapset ovat yökylässä mummolassa ja minulla oli aikaa penkoa lähi-Prisman pakasteallasta kaikessa rauhassa. Löysin itselleni sopivan, uuden lakritsijäätelön. Oi, miten hyvää 😋!
Thaiateria pakkasesta
Näitä minun allergioille sopivia thaikuutioita löytyy kaksi kappaletta pakastealtaasta! Tämä on niistä toinen. 5 minuuttia täydellä teholla mikrossa ja ruoka on valmiina. Ihanaa 😍
Riittävän hyvä mozzarellan korvike ja amaranttikeksit
Kokeilussa minulla on tällä kertaa Chicca-merkkinen riisi-kookosöljypohjainen juusto. Kokeilin sitä spelttimannapuurolla täytettyjen karjalanpiirakoiden ja tänään leipomieni amaranttikeksien päälle. Toimi näin kylmänä tomaatin ja basilikan kanssa hyvin! Nyt pitääkin sitten testata kuumennus ja kuinka tämä sulaa. Taidanpa tehdä pizzaa huomenna! Amaranttikeksit tein Farm on plate- blogin ohjeella. Amaranttivoileipäkeksit (maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, soijaton, vegaaninen) (Noin 30kpl…