Kun on riittävän kauan allergikko, törmää väistämättä tilanteisiin, että kaipaa ihan suunnattomasti jotain ennen allergia-aikaa syötyä ruokaa. Hiljattain minut valtasi järjetön TUC-keksien kaipuu. Pakkausselosteessa lukee vehnä ja niin pois päin. Siispä kehitin nämä suolaiset spelttikeksit paikkaamaan kaipuuta. Aiemmin leipomani amaranttikeksit olivat hyviä, mutta teki mieli vielä kokeilla, onnistuisinko speltillä pääsemään lähemmäksi alkuperäistä.
Söimme pellillisen iltapalalla ja seuraavana aamuna loput keksit menivät aamupalalla. Taidankin leipoa näitä reissuevääksi seuraavaa mummolamatkaa varten. Ensi kerralla kaulitsen taikinan vielä ohuemmaksi, nyt keksit olivat paistuttuaan aavistuksen paksuja TUC-kekseiksi.
Spelttivoileipäkeksit
(maidoton, munaton, vegaaninen, pähkinätön)
(3 uunipellillistä n. 50 kpl – aktiivinen aika 30 min – passiivinen aika 1h – uuni +225C)
4 2/3 dl puolikarkeita spelttijauhoja (Sunspelt)
2 1/3 täysjyväspelttijauhoja
2 tl suolaa
2 tl sokeria
1 tl leivinjauhetta (muista tarkistaa tärkkelys, jos allergikkosi on kovin herkkä maissille, vehnälle tai perunalle)
4 rkl oliiviöljyä
2 1/3 – 2½ dl vettä
- Laita uuni lämpiämään +225C. Laita leivinpaperit kahdelle uunipellille.
- Mittaa kaikki ainekset leivontakulhoon ja alusta kiinteäksi taikinaksi. Vaivaa hetki, että sitko syntyy, ja jaa sitten taikina puoliksi. Kaulitse erittäin ohut levy (minun oli n.5 mm paksu ja se oli liian paksu vielä). Tee taikinapyörällä luottokortin kokoisia suorakulmioita (käytin mallina itse vihreää kanta-asiakaskorttia). (Tai ota muotilla kuvioita, paistoaika kannattaa silloin kokeilla koekeksi paistamalla.)
- Nosta keksit leivinpaperille. Jätä pieni rako keksien väliin, nämä eivät juurikaan leviä. Töki kekseihin haarukalla muutama reikä.
- Paista +225C 12-15 min, kunnes keksit ovat kullanruskeita reunoiltaa. Anna jäähtyä ritilän päällä. Toista, kunnes koko taikina on paistettu.
- Nauti! Päälle sopivat erilaiset voileivän päällysteet, mantelifeta, erilaiset levitteet (esim. Nutella) tai ihan pelkästäänkin ovat hyviä.