Kaalia, maissia ja porkkanaa salaatissa

Tämä on ihanan kesäinen ja raikas salaatti joko kevyeksi pääruoaksi tai sitten grillattujen tai savustettujen ruokien seuralaiseksi.

Minulla oli jääkaapissa varhaiskaali, porkkanoita ja valmiiksi esikypsennettyjä maisseja ja mietin, mitä ihmettä niistä teen merilohen kaveriksi. Aioin savustaa merilohen.

Lueskelin sitten tämän hetkistä lempikeittokirjaani (Ottolenghin Plenty More) ja löysin tämän ihanan reseptin. Parvekkeella kasvaa isossa ruukussa minttua, ja korianterini taas näytti siltä, että se pitää käyttää. Siispä tämä salaatin pyöräytin aterille.

Kaalin, sipulin ja porkkanan raakakypsennys tekee niistä mukavamman makuisia suussa, mutta sen vaiheen voi myös skipata, jos tuntuu liian työläältä. Hienonna silloin kasvikset pienemmiksi.

Vegaanisen ja munattoman version saat käyttämällä vegaanista kikherneliemimajoneesia.

Alkuperäisessä reseptissä oli vielä punaista chiliä ja mustapippuria, mutta jälleen lasten miellyttämiseksi jätin ne pois. Hyvää tämä oli ilmankin!

Coleslaw maissilla

(maidoton, gluteeniton, pähkinätön, siemenetön, viljaton)

(6:lle – aktiivinen aika 30 min – passiivinen 20 min)

raakakypsennysliemi

1 dl omenaviinietikkaa

2dl vettä

1rkl suolaa

salaattiin

pieni varhaiskaali (300-500g)

3 pientä porkkanaa

1 punasipuli

4 esikeitettyä maissintähkää

kastike

50g majoneesia

2 rkl sinappia

2 rkl rypsiöljyä

1rkl sitruunamehua

1 valkosipulinkynsi raastettuna

(1 punainen chili ohuina viipaleina ilman siemeniä)

(mustapippuria myllystä)

lopuksi

20 g mintunlehtiä

20g korianterinlehtiä

  1. Kiehauta kattilassa raakakypsennysliemen ainekset. Jäähdytä.
  2. Pese ja revi varhaiskaali suupaloiksi (luki alkuperäisessä tekstissä, minä kuutioin veitsen kanssa, kun ranteet olisivat huutaneet hoosiannaa repimisestä). Kuori ja pese porkkanat, tee juliennetikkuja. Laita molemmat isoon kulhoon ja kaada 2/3 raakakypsennysliemestä päälle. Kuori punasipuli, halkaise ja tee ohuita sipulirenkaan puolikkaita. Laita lopum raakakypsennysliemen päälle ja anna marinoitua 20 min.
  3. Kaalin, porkkanan ja sipulin marinoituessa paahda kuivalla, kuumalla paistinpannulla esikypsennettyihin maissintähkiin polttopinta joka puolelle. Ota pois levyltä ja jäähdytä.
  4. Mittaa kastikkeen ainekset astiaan, vatkaa lankavispilällä tasaiseksi.
  5. Valuta kaali ja porkkanat, huuhtele ja taputtele kuiviksi (käytin puhtaita keittiöpyyhkeitä), laita isoon kulhoon. Tee sama sipulille. Leikkaa maissintähkistä maissit irti isolla, terävällä veitsellä ja laita ne muiden kasvisten päälle. Kaada kastike astiaan ja sekoita.
  6. Lisää pestyt yrtit hienonnettuna ja sekoita varovasti.
  7. Nauti!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s