Mihin sitten käytinkään sen tiikeripähkinäjogurtin? Tällaiseen erikoiseen leipomukseen. Tein tästä versiosta sokerittoman, mutta ehdotan, että lisäisit omaasi reseptiin merkityt määrät sokeria, sillä sokeriton versio on no hmm.. todella lievästi makea. Se sopii ihmiselle, joka ei lisää muutenkaan ruokiinsa valkoista tai muutakaan sokeria. Tällainen normaali ruoanlaittaja kaipaa kuitenkin vähän enemmän makeutta.
Yritän tällä reseptillä näyttää, että soveltaminen on ruoanlaitossa hauskaa ja sallittua, ei tarvitse olla niin vakava. Monella aloitusaineella pääsee lähes samanlaiseen lopputulokseen. Kun on löytynyt itselle sopivat ainekset, on niitä sitten mahdollista muokata hyvin moneen suuntaan. Yritys ja erehdys ja onnistuminen – avaimet allergiakokkaamiseen.
Ja kun on tarpeeksi touhunnut keittiössä, oppii korvaamaan yhden asian jollain toisella ja niin pärjää niukemmilla tarvikkeillakin, eikä tarvitse enää orjallisesti noudattaa mitään annettuja reseptejä. Ellei tietysti sitten halua juuri tismalleen samanlaista karamellipossua, kuin Farangissa tarjotaan.
Tämä on raakakakun logiikalla koottu, mutta paistettu, kuten tavallinen piiras. En tykkää itse lainkaan raakakakkujen suutuntumasta, mutta paistamalla niistä tulee enemmän leivosmaisia. Toki siinä menetetään ravintoaineita, eikä kyseessä enää ole raakaruoka, mutta minua se ei haittaa, ja toisaalta, eihän tuo tiikerijogurttikaan raakaruokaa ole.
Kesäinen marjapiiras
(maidoton, munaton, soijaton, viljaton ja jauhoton, vegaaninen– pohja sisältää pekaanipähkinää)
(1 piiras – noin 6-8 annosta – aktiivinen aika 20 min – passiivinen 30 min – uuni +200C à +175C)
pohja
1½ dl pekaanipähkinää
1 dl kuivattuja banaanilastuja
1 dl taatelia
1 dl vettä
täyte
valmistamasi tiikeripähkinäjogurtti
1 rkl vaniljasokeria
½ dl sokeria
1 pieni raparperin varsi – pesty ja viipaloitu (20g)
50 g kaakaovoita (1 dl)
2 tl ksantaania
päälle
200g mansikoita
60g pensasmustikoita
- Laita uuni lämpiämään + 200C. Mittaa kaikki pohjan ainekset tehosekoittimeen ja aja karkeaksi massaksi. Painele leivinpaperin päälle piirakkavuoan pohjille ja reunoille. Esipaista 10 min ajan.
- Pohjan paistuessa mittaa täytteen ainekset blenderiin. Aja sileäksi massaksi. Ota pohja pois uunista, kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Paista + 175 C 15-20 min ajan.
- Ota piiras uunista, ja koristele viipaloiduin mansikoin ja kokonaisin pensasmustikoin. Anna jäähtyä.
- Nauti!