Juustonkorvikkeen löytämisen vaikeus osa ties kuinka mones

Tällä kertaa testasin Violifen pizzaan tarkoitettua juustonkorviketta. Lapset söivät sitä mielellään raastettuna ennen paistamista ja sen jälkeen. Tosin laitoin heidän pizzaansa sitä vähemmän. Itselleni tein margherita-variaation eli laitoin riisi”mozzarellan” tilalle tätä Violifen pizzajuustoraastetta. No. Se suli kauniisti, leikkautui nätisti, näytti ihan oikealta, mutta ei se hyvää ollut. Syötävää ja ostan varmaan toistekin, mutta ei ollut…

Pizzaa

Meillä oli pizzasunnuntai. Tein kaksi eri pizzapohjaa: yhden taikinan spelttijauhoista ja toisen gluteenittoman omasta gluteenittomasta jauhoseoksesta. Päälle päivällä keitettyä tomaattikastiketta, vegejuustoa, ohuita meetwurstiviipaleita ja oliiveja. Lapset taas söivät tonnikala-meetwursti-tomaattikastike-vegejuustopizzan. Nämä tein spelttipohjaan. Pizza (Maidoton) (2 pyöreää pizzaa – aktiivinen aika 30min – passiivinen aika 2h30min-uuni +275C – paistoaika n.10min) Pohja 2,5dl vettä 1tl suolaa 1tl…

Laskiaispullia vegenä

Laskiainen taitaa olla ensi tiistaina, joten ehkä tämä ennättää vielä siihen tarpeeseen. Ja jos ei ennätä, niin löytyypähän hyvä vegaaninen pullaresepti nyt täältä blogista. Mikä tekee vegaanisesta pullataikinastani erikoisen? Ensinnäkin se, että spelttijauhoilla leipoessa pitää osata joitain niksejä. Ei saa vaivata liikaa, ettei sitko hajoa, ja jauhoja tarvitsee vähän vähemmän kuin tavallisilla puolikarkeilla vehnäjauhoilla leipoessa….

Auringonkukkaproteiini

Tai oikeastaan kyseessä on hienoksi jauhettu auringonkukansiemenjauhe. Kiva lisä kotikeittiön kasvisperäisiin proteiininlähteisiin. Mieto, vähän pähkinäinen maku. Olen käyttänyt viime aikoina korvaamaan kananmunan proteiinia erikoisleivonnaisissa. Saattaa sisältää jäämiä maapähkinästä, pähkinöistä ja seesaminsiemenistä.  

Gluteenittomat täysjyväkorput

Näiden hapankorppureseptien kehittämisen yhteydessä erään pikkuisen allergikkolapsen äiti kaipasi täysjyväkorppujen reseptiä. Se olikin hurjan vaikeaa, koska en ollut ikinä entisessä elämässä syönyt suolaisia korppuja. Kanelisokerikorppuja kyllä, joten tekoperiaate oli siinä mielessä tuttu. Kuvittelin, miltä ne maistuivat ja sitten kuvittelin ne ilman sokeria ja kanelia. Sitten tein seuraavan reseptin, josta tulee muuten hyviä sämpylöitäkin. Gluteenittomat täysjyväkorput…

Runebergin tortut

Tai sellainen versio klassisesta Runebergin tortusta, joka ei ole mitään Runebergin rouvan keittokomerossa ollutta nähnytkään. Tai on vadelmahilloa ja sokerivesikuorrutetta kuitenkin! Tein tämän reseptin ystäväperheelle alkuvuoden piristykseksi, kun heillä on kaikenlaisia haasteita ollut viime aikoina ja viimeisimpänä lasten ruokalista entisten maidon, munan, soijan ja muutaman muun lisäksi poistuivat kotimaiset viljat. Toivottavasti vain hetkeksi! Kuvassa olevista…

Valkosuklaa

Niin valkosuklaatakin voi tehdä kotona. Maitojauhe pitää korvata jollain ja usein vegaanisissa suklaissa se on tehty riisi- tai soijajauhoilla. Molemmat sinällään käyvät minulle, mutta ajattelin kokeilla valkosuklaan valmistusta kotona kvinoajauhoista. Miksi? Kvinoaa saa nykyään kotimaisena eli se on ekologisempaa kuin tuontiriisi tai -soija. Pieni viherpiipertäjä minussa hurraa aina kun voin valita lähellä tuotetun vaihtoehdon. Kallistahan…

Hapankorput ilman tattaria

Palataan hapankorppuihin. Minun piti siis kehittää hapankorppuresepti ilman tattaria. Edellinen postaus oli riisijuuri, jota tarvitaan tämän teossa, sillä ainoa gluteeniton ja kuivattua hapanjuurta sisältävä valmisjauhoseos ei sovi reseptin pyytäjälle juurikin sen tattarin vuoksi. Nämä kohosivat paremmin ja olivat helpompi repiä kuin edelliset korput. Keittiövaakani hajosi ennen tämän reseptin tekemistä, enkä saanut uutta ennen kuin viikko…

Riisijuuri

Hapanleipään tarvitaan juuri. Sain RuokaRajoitteiset ryhmässä Facebookissa haasteen kehittää tattariton hapankorppuresepti ja päätin aloittaa hapattamalla riisijuuren. Raskin voi tehdä myös helpommin, eli sekoittaa 1dl vettä, 1dl täysjyväriisijauhoja ja 1 maustemitta kuivahiivaa ja jättää se kannella peitettynä happanemaan yön yli huoneenlämmössä. Mutta tällä kertaa halusin mennä pitkän kaavan mukaan, koska a)ei ollut aikaa leipoa heti ja…

Lihapullat

Arkiruoan valmistaminen oli haastavaa ensimmäisinä vuosina allergisoitumisen jälkeen. Lihapullat oli kuitenkin helppo muuntaa itselleni (ja lapselleni) sopiviksi. Aluksi tein lihapullia niin, että sekoitin jauhelihaan mausteet ja hienonnetun sipulin. Paistoin öljyssä pannulla pulliksi ja siinäpä se oli, lihapullat. Teen samalla tavalla edelleen esimerkiksi hampurilaispihvit (jolloin jätän myös sipulisilpun pois). Sittemmin olen lihapullien koostumusta muokannut pehmeämpään suuntaan…

Keltainen salaatti hedelmistä

Hedelmäsalaatit ovat meidän perheen vakioilta- ja välipaloja. Terveellistä, hyvää ja tuo vähän luksusta arkeen. Tarjoilen hedelmäsalaatit yleensä soijajogurtin kanssa, mutta mikään ei estä käyttämästä omaa lempijogurttia tämän kanssa. Keltainen hedelmäsalaatti (Maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, siemenetön, vegaani) (4-6:lle riippuen hedelmien koosta – aktiivinen aika 15min) Salaatti 1 kypsä ananas 2 appelsiinia 2 päärynää 2 banaania Tarjoiluun…

Naan ja ’voi’kanaa

Kaipaan noutoruokaa intialaisesta tai ihan vain syömistä intialaisessa ravintolassa. Rakastan naan-leipää ja voikanaa, mutta edellisen kerran söin kyseistä herkkua vasta-avatussa intialaisessa ravintolassa vuonna 2007. Ravintola sijaitsi (ja toivottavasti sijaitsee edelleen, sillä se oli hyvä ravintola) Tyynen meren rannalla, Pohjois-Amerikan rannikolla, jossain pikkukaupungissa juuri Yhdysvaltojen puolella pysähdyttyämme yöpymään matkalla Torontosta Washingtonin ja Oregonin läpi San Franciscoon….