Kaipaan noutoruokaa intialaisesta tai ihan vain syömistä intialaisessa ravintolassa. Rakastan naan-leipää ja voikanaa, mutta edellisen kerran söin kyseistä herkkua vasta-avatussa intialaisessa ravintolassa vuonna 2007. Ravintola sijaitsi (ja toivottavasti sijaitsee edelleen, sillä se oli hyvä ravintola) Tyynen meren rannalla, Pohjois-Amerikan rannikolla, jossain pikkukaupungissa juuri Yhdysvaltojen puolella pysähdyttyämme yöpymään matkalla Torontosta Washingtonin ja Oregonin läpi San Franciscoon.
No, ehkä aika kultaa muistot, mutta kylläpä oli hyvää tämä kotitekoinenkin versio. Ja se onkin ainoa versio, mihin saan tyytyä, sillä ei ole olemassa ravintolaa, jossa saisin tätä nykyisiin allergioihini sopivana versiona.
Korianterin voi jättää pois, jos se ei maistu omaan suuhusi hyvältä. Minä pidän siitä, ja lisään sitä vähän joka paikkaan. Garam masala voi sisältää esimerkiksi seuraavia mausteita eri suhteissa: roomankumina, kardemumma, kaneli, korianteri, kumina, neilikka ja mustapippuri. Tällä kertaa käytin maustekaapin kätköistä löytämääni Meiran valmista mausteseosta, jossa on juustokuminaa, korianteria, mustapippuria, kardemummaa, fenkolia, neilikkaa, kanelia ja cayennepippuria. Tästä tulikin lempeä ja pehmeä kastike.
Paahdetun voin makua matkin maidottomalla margariinilla ja ravintohiivahiutaleilla -vegaaniruokavaliosta maidottomaan ruokavalioon plagioitu keino loihtia voimaista makua ruokiin. Menetelmiä-merkintä sen vuoksi.
Edit 28.10.2020: kastike toimii myös niin, että korvaa kanan nyhtöpossun tähteillä. Nyhtöpossu lisätään kastikkeeseen aivan lopuksi, kuutioidun kanan sijaan, ja kuumennetaan niin kauan, että liha on kauttaaltaan kuumaa.
Naan-leipää ja voikanaa
(Maidoton, munaton, pähkinätön)
(4:lle – aktiivinen aika 1h -uuni +250C – paistoaika 5 min)
Naan
21/2dl kotitekoista soijacreme fraichea tai Alpron Go on-soijarahkaa
1dl vettä
1tl suolaa
2tl sokeria
8dl hienoja spelttijauhoja
1pss kuivahiivaa
1/2 dl oliiviöljyä + 1/2 dl voiteluun
Voikana
400g kananrintafileitä
1tl suolaa
Mustapippuria
1rkl oliiviöljyä
1 keltasipuli
3 valkosipulin kynttä
4dl vettä
300g tomaattipyrettä
1tl suolaa
1tl Garam masala-mausteseosta
1tl jauhettua juustokuminaa
1 nippu tuoretta korianteria
25g maidotonta margariinia
2tl ravintohiivaa
1. Valmista naan. Laita uuni lämpenemään+250C. Mittaa kulhoon soijarahka/fraiche ja vesi, sekoita, lisää loput aineet ja vaivaa nopeasti taikinaksi. Jaa taikina 4 osaan, litistä jauhotetulla pöydällä litteäksi ja venyttele käsin isoja, kyynelen muotoisia, litteitä levyjä. Paista +250C uunin pohjalla 5-6min (kunnes on kohonnut ja kauniin ruskeita pilkkuja on syntynyt leivän pintaan). Voitele öljyllä ja ripottele hiven sormisuolaa naan-leipien pinnalle. Peitä liinalla ja anna jäähtyä syöntilämpöön.
2. Naan-leipien jäähtyessä tee voikana. Paista pannulla öljyssä kanan rintafileet molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja nosta pannulta lautaselle jäähtymään.
3. Lisää pannulle hienonnettu sipuli ja raastettu valkosipuli. Kypsennä miedolla lämmöllä 8min. Lisää sitten juustokumina ja Garam masala ja kypsennä vielä 2min. Lisää tomaattipyree ja vesi, sekoita tasaiseksi ja anna kiehahtaa.
4. Kuutioi kana ja lisää kastikkeeseen, kaada myös lautaselle kertynyt liemi kastikkeeseen. Sekoita ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa (jos ei tarpeeksi) ja sokeria (jos tomaattikastike on kitkerää), tällä kertaa tarvitsi lisätä 1tl suolaa ja 2tl sokeria, että olin tyytyväinen makuun. Lisää sitten maidoton margariini ja ravintohiiva ja sekoita.
5. Peseja hienonna korianteri ja ripottele kastikkeen päälle.
6. Tarjoile naan-leipä ja kastike omista astioistaan. Revi naan-leivästä paloja, joilla nostat voikanakastiketta suuhusi.
7. Nauti!