Sure whip on nimensä veroinen. Vaahtoutuu hyvin, pursottuu kauniisti ja on jämäkkää. Lisä-, stabilointi- ja kovarasvapommi, mutta annan sen anteeksi pelkästään tämän pursotuskokemuksen vuoksi 😍. Löysin 1l purkin Citymarketista kylmähyllyltä. Koko purkki meni miehen syntymäpäiväkakkuun. Kesäkurpitsasuklaakakkupohja, omenasosetta ja vaahtoa välissä ja päällä. Toivottavasti maistuu sankarille 😋
Tekijä: suklaatikki
Timjamisuola ja timjamisokeri
Minulla kasvaa pihalla yrttejä. Timjamia tuli tänä vuonna niin hyvin, että päätin kokeilla säilymistä kuivattamisen lisäksi jauhamalla sitä suola ja sokerin sekaan. Kuvassa timjamisokeria purkissa. Timjamisuola 6g timjaminlehtiä 200g hienoa merisuolaa 1. Mittaa aineet blenderiin ja jauha, kunnes seos on vaaleanvihreää. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa. 2. Käytä suolan tapaan. Käy erityisesti sieniruokiin. Timjamisokeri 6g timjaminlehtiä 400g…
Piiras suppilovahverosta ja pekonista
Pidän syksystä. On ihanaa samoilla metsässä kori kädessä ja etsiä sieniä. Suppilovahverot ovat lopulta nousseet ja olenkin löytänyt niitä hyvin. Tähän piiraaseen niitä saa uppoamaan pari litraa. Ostin varta vasten näitä syksyn ihania, suolaisia piirakoita ajatellen suorakaiteen muotoisen irtopohjavuoan, joka pääsi nyt ensi kertaa uuniin. Tämä piiras on maidoton, munaton, soijaton, gluteeniton ja pähkinätön. Kermaisuutta…
Aleksanterin leivos
Ruokarajoitteiset -ryhmässä olen saanut haasteeksi kehittää gluteenittoman, munattoman ja maidottoman aleksanterin leivoksen ja onnistuinkin tässä mielestäni hyvin. Nämä ovat myös soijattomia, pähkinättömiä, siemenettömiä ja vegaanisia. Sen verran jouduin kaappien sisällön vuoksi poikkeamaan alkuperäisestä reseptistä (naurahdin ääneen), että korvasin kaiken muun lisäksi vadelmahillon omenasoseella. Lapset olivat ottaneet täysjyvävehnäpaahtoleivilleen vadelmahilloa suoraan purkista veitsellä, levittäneet hurjat annokset leivilleen,…
Vegaaninen lihapiirakka
Ruokarajoitteiset ryhmässä tuli eteen toive vegaanisesta lihapiirakan täytteestä. Kehittelin siihen suppilovahverotäytteen. Lisäksi halusin kokeilla uutta tapaa tehdä hiivataikina gluteenittomana, maidottomana ja munattomana. Tämä resepti on myös soijaton, pähkinätön ja kauraton. Plus hyvänmakuinen. Kelpasi tavisruokaa syövälle puolisolle hyvin. En jaksanut stressata upporasvakypsennyksen kanssa, joten paistoin nämä uunissa. Vegaaninen lihapiirakka (Maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, kauraton, ei palkokasveja,…
Omenasose
Käytän paljon makeissa leivonnaisissa kotitekoista omenasosetta korvaamaan joitain kananmunan ominaisuuksia. Sain ystävältäni korillisen heidän kotipihan omenapuun omenia ja lapset kärttivät omenasosetta, joten tein sitä pari kiloa. Kotitekoinen omenasose (Maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton, pähkinätön ja siemenetön, vegaaninen) (2 kg valmista omenasosetta, noin 4 litraa- aktiivinen aika 1h) 2 kg kotimaista omenaa pestynä, lohkoina ja ilman siemenkotaa…
Kakku kesäkurpitsasta ja suklaasta vol2
Tämä resepti on lähes identtinen edellisen kesäkurpitsasuklaakakkureseptini kanssa, mutta on gluteeniton ja kuorrute on hyvin yksinkertainen. Muokkasin reseptistä gluteenittoman version toisen ruokarajoitteisen toiveesta. Sokerin määrää voi kukin säätää makunsa mukaan ja valkea sokerin voi korvata esimerkiksi kookossokerilla. Kesäkurpitsasuklaakakku (Maidoton, gluteeniton, pähkinätön, soijaton) ( 20cm halkaisijaltaan oleva kakku – aktiivinen aika 30min – passiivinen aika 12h –…
Vegaaninen täyte lihapiirakkaan
Ruokarajoitteiset- ryhmässä tuli toive vegaanisesta lihapiirakan täytteestä, jossa ei ole soijaa, kauraa eikä papuja. Ensin ajattelin quornia, mutta sitten mietin, että pihalla kasvaa suppilovahveroa. Siitä saa pientä murua helposti, koska se on pitkäjalkainen ja ohutmaltoinen sieni. Tämä on gluteeniton, maidoton, munaton, pähkinätön, kauraton, soijaton ja vegaaninen. Vegaaninen lihapiirakkatäyte (Maidoton, soijaton, gluteeniton, kauraton, pähkinätön, pavuton ja…
Toco
Tämäkin tuote on tullut keittiööni, vaikken oikeasti olisi halunnut. Jälleen kerran syynä maitoproteiiniallergia. Silloin, kun allergisoiduin, ei ollut maidotonta valkosuklaata saatavilla mistään. Joten opettelin tekemään valkosuklaani itse. Maitojauheen korvasin sitten tocolla, kun soijajauhe maistui ikävästi läpi. Käytän tocoa tuomaan ruokiin kermaisuutta.
Oluthiiva
Ajattelin, että en ikinä käy ostamassa tätä, mutta niin vain kävinkin, kun juustoisen maun kaipuu yltyi riittäväksi. Hyvä B-ryhmän vitamiinien lähde. Löysin Life-luontaistuotekaupasta ja oli erikoistuotteeksi suhteellisen edullinen.
Myskikurpitsakeitto tattihöystöllä ja tattiöljyllä
Tänä vuonna on upea sienisyksy! Olen mönkinyt metsässä lasten kanssa huolella ja hartaasti ja sienien kuivaamisen ja pakastamisen lisäksi olemme myös syöneet paljon sieniä. Tämä on niin hyvää arkiruokaa, että söin sitä kolmena päivänä peräkkäin joka aterialla lähinnä upean herkkutattivuoden kunniaksi. Keittoon sopivat hyvin myös muut tatit, kuten voi-, kangas- ja punikkitatit. Nuoret lehmäntatit toimivat…
Kakku kesäkurpitsasta ja suklaasta (ja vaahto kahvista ja suklaasta)
Olen tehnyt suklaakakkua höystettynä kesäkurpitsalla, punajuurella, pavuilla ja myskikurpitsalla. Kaikki ovat hyviä ja saavat aina mehukkuudestaan kehuja. Olin ostanut ison kotimaisen kesäkurpitsan viikon ruokaostosreissulta ajatuksenani tehdä siitä suolaisia kesäkurpitsarullia, mutta sitten tuli Helmi-viesti, jossa kerrottiin esikoisen luokan sadonkorjuujuhlasta, johon voisi nyyttikestiperiaatteella tuoda tarjottavaa. Lapsi luetteli luokan allergiat: maito, pähkinät ja soija. Katselin kesäkurpitsaa ja totesin,…