Pizzaa

Kauan ajattelin, ettei maidotonta pizzaa kerta kaikkiaan vain voi tehdä. Siis mitä on pizza ilman juustoa? Ihan hirveän hyvää! Yleensä teen pohjan speltistä, mutta pohja onnistuu myös maissijauhoista, jos gluteenittoman pohjan tarve on. Silloin pohja kaulitaan heti vaivaamisen jälkeen ja kohotetaan pellillä ennen täyttämistä. Lisään ohjeen gluteenittomaan pizzapohjaan menetelmä-osioon piakkoin. Koska kuvassa on spelttipohjalle leivottu pizza, niin…

Yrttinen poropiiras

Tämä piiras on ollut vieraideni suosikki erilaisissa juhlissa jo muutaman vuoden ajan. Ennen vanhaan laitoin vielä parmesaania ja kermaa täytteeseen, mutta se ei enää onnistu. Onneksi savuporo itsessään on niin vahvan makuista ja suolaista, ettei piirakka oikeastaan kaipaakaan kermaa ja juustoa. Jos korvaat pohjan gluteenittomalla (esimerkiksi Vuohelan herkun) piirakkapohjalla pakastealtaan gluteeniton-osiosta, saat piirakasta gluteenittoman. Noudata…

Grillipossua misokeitossa

Meidän perheen lempiruokia ovat erilaiset nuudelikeitot. Ne ovat arkenakin nopeita valmistaa, jos käyttää kotitekoisten nuudelien sijaan kaupan valmiita nuudeleita, jolloin keitto valmistuu noin 20 minuutissa. Viikonloppuna on kuitenkin ihana hemmotella omia ja perheen makuhermoja kotitekoisella pastalla. Tämän keiton idea syntyi, kun mieheni kanssa häämatkalla ollessamme törmäsimme Tokiossa kalamarkkinoilla ihanaan pieneen kojuun, jossa myytiin höyryvän kuumaa…

Kanaa, tomaattia ja paistettua polentaa

Kirjoitin aiemmin, etteivät italialaiset ruoat oikein onnistu ilman voita, kermaa ja juustoa. Taisin liioitella. Tämä on herkullinen, vähän hienompi koko perheen ateria, jonka valmistat edullisista aineksista. Voi tarjota vieraillekin, maistuu varmasti. Lasten vuoksi olen vähentänyt balsamicon määrää, he kun eivät kitkeristä mauista oikein välitä. Hyvää tämä on näinkin! Valmistusaika on tunti, mutta minulta meni viimeksi…

Bulgogia ja höyrytettyä riisiä

Minulle valkeni, että bulgogi on varmaan monille täysin tuntematon herkku ja riisuttu bulgogi lisukkeineen ei kerro otsikkona yhtään mitään. Bulgogi tarkoittaa naudanlihaa paistettuna tietyntyyppisessä marinadissa, ja poiketen muista korealaisista ruoista, bulgogi ei ole tulista. Bulgogiin käytetään naudan sisäpaistia, tai vastaavaa, ja se mureutetaan marinoimalla päärynäpohjaisessa marinadissa yön yli. Riisin olen viimeiset 10 vuotta kypsentänyt mintunvihreässä…

Paistetut muikut

Yksinkertainen on kaunista! Minun perheeni lempikalaruoka on maailman yksikertaisin: paistettuja neulamuikkuja kuoriperunoiden ja vihersalaatin kanssa. Jopa lasten kaverit syövät näitä kotimaisia, ekologisia ja norjalaiseen loheen verrattuna edullisia kalaherkkuja mielellään. Myös silakkapihvit näin käsiteltyinä uppoavat lapsiin hyvin. Osta muikut valmiiksi perattuina, säästät aikaa ja hermoja. Reseptiin tavallisesti käytetyt ruisjauhot minun allergiani puolesta sopisivatkin, mutta perheen pienille…

Pad thai kauden kasviksia hyödyntäen

Viime aikoina mieleni on tehnyt kovasti syödä korianterilla ja limellä maustettuja ruokia. Thaimaalaiset ruoat ovat lemppareitani johtuen siitäkin, että usein niistä puuttuvat minulle allergiaa aiheuttavat aineet luonnostaan, eikä reseptejä tarvitse juurikaan tuunailla. Paistetut mungpapunuudelit ovat herkkuani. Koska joudun rajoittamaan ruokavaliotani paljon allergioideni vuoksi, käytän kaikkia saatavilla olevia, minulle sopivia eläinkunnan tuotteina, myös lihaa. Valitettavasti monissa…

Riisuttu bulgogi ja hirssiä

Tunnen erään pikkuneiti A:n. Hänen ruokavalionsa on allergioiden vuoksi varsin rajattu ja hänen äitinsä väsynyt keksimään itse uusia ruokia vähistä käytettävissä olevista ruoka-aineista. Niinpä kehitin joitain reseptejä perheen yhteiseen käyttöön neiti A:n allergiat huomoiden. Tässä riisuttu versio yhdestä lempiherkustani bulgogista, korealaisesta naudanlihapaistoksesta, joka tarjotaan Koreassa yleensä riisin ja hapatetun kiinankaalin, kimchin, kanssa. Neiti A:n versiossa…