Kauan ajattelin, ettei maidotonta pizzaa kerta kaikkiaan vain voi tehdä. Siis mitä on pizza ilman juustoa? Ihan hirveän hyvää! Yleensä teen pohjan speltistä, mutta pohja onnistuu myös maissijauhoista, jos gluteenittoman pohjan tarve on. Silloin pohja kaulitaan heti vaivaamisen jälkeen ja kohotetaan pellillä ennen täyttämistä. Lisään ohjeen gluteenittomaan pizzapohjaan menetelmä-osioon piakkoin. Koska kuvassa on spelttipohjalle leivottu pizza, niin kerron sen ohjeen nyt. Tomaattikastiketta keitetään pitkään ja sipulit ja valkosipulit haudutetaan ennen kastikkeen keittämistä hitaasti kypsiksi matalalla lämmöllä.
Tämä on viikonlopun kiireetöntä herkutteluruokaa, jota koko perhe keräytyy tekemään yhdessä.
Pizza ilmakuivatulla kinkulla, latva-artisokkalla ja pinaattilla
(maidoton, munaton)
(4 pizzaa – aktiivinen aika 1-2h – passiivinen aika 10-12 min/pizza)
pohja:
500g hienoja spelttijauhoja
½ pussia hiivaa
3,5dl vettä
0,5 dl öljyä
1tl suolaa
pohjalle oliiviöljyä 1-2 rkl ennen tomaattikastiketta
tomaattikastikkeeseen:
1 pieni sipuli hiennonnettuna
2 valkosipulin kynttä raastettuna
1 rkl oliiviöljyä
400g purkki tomaattimurskaa
½ tuubia tomaattipyrettä
suolaa, mustapippuria ja sokeria maun mukaan lopuksi
täytteet:
1 paketti ilmakuivattua kinkkua
1 purkki öljyyn tai veteen säilöttyä latva-artisokkaa
4 pientä tomaattia viipaleina
Paistamisen jälkeen:
4 kourallista babypinaattia pestynä
loraus oliiviöljyä
sormisuolaa
vastarouhittua mustapippuria
- Valmista pohja. Mittaa jauhot ja sekoita niihin suola ja kuivahiiva. Lisää +42 C vesi ja rypsi- tai oliiviöljy. Vaivaa sileäksi taikinaksi. Varo vaivaamasta liikaa, speltin sitko hajoaa herkästi. Annan kohota liinan alla puoli tuntia-tunti vedottomassa paikassa.
- Taikinan kohotessa keitä tomaattikastike: Hienonna sipuli, raasta valkosipuli (vihaan valkosipulisattumia ruoassa) ja kuullota ne matalassa lämmössä vähintään 10 min ajan kypsiksi. Lisää vasta sitten tomaattimurska ja –pyre. Lisää tarvittaessa 1-2 dl vettä jos kastike näyttää liaan sakealta. Keitä 30-45 min hiljalleen poristen. Mausta lopuksi vasta rouhitulla mustapippurilla. Tarkista maku, yleensä en lisää suolaa, sillä tomaattipyreessä sitä on paljon. Sokeria ei pitäisi tarvita, sillä sipulien kypsentäminen matalalla lämmöllä pitäisi tuottaa niin paljon makeutta, että se taittaa tomaatille luonnollisen karvauden. Jos tomaattikastike on maistaessa karvasta, pyöristä makua 1 tl sokeria kerrallaan.
- Leikkaa leivinpaperista 4 uunipellin kokoista palaa. Laita uuni lämpenemään kuumalle (+275C oma uuni) ja pistä uunipelti lämpenemään uuniin mahdollisimman lähelle uunin pohjaa (tai uunin pohjalle, missä itse paistan pizzan). Jaa taikina 4 osaan ja joko kauli tai levittele käsin jokaiselle leivinpaperille mahdollisimman ohueksi ympyräksi. Lorauta jokaisen pohjan päälle 1 rkl oliiviöljyä ja levitä se käsin. Jaa vasta sitten kastike kaikille pohjille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Jaa ilmakuivatut kinkut, tomaattiviipaleet ja neljään osaan lohkotut latva-artisokat tomaattikastikkeen päälle. Paista 10-15 min uunistasi riippuen kuuman uunin pohjalla, kunnes pizzapohjan reunat ovat kohonneet ja kauniin ruskeat. Ota pizza uunista ja paista loput pizzat samalla tavalla. Ripottele pinaatti pizzan päälle, koristele lorauksella oliiviöljyä, ripauksella sormisuolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Anna jäähtyä hetki ja nauti!