Silloin kun kananmuna, soija, kotimaiset viljat ja ties mikä muu oli pannassa meidän keittiössämme esikoisen allergian ollessa pahimmillaan kaipasin hyvää kakkupohjaa, joka olisi keveä ja ilmava, kuten sokerikakkupohjan kuuluikin olla. Siihen aikaan ainoa tapa, jolla kakkupohjan tein oli gluteeniton jauhoseos+ksantaani+sokeri+leivinjauhe+omenasose ja siihen päälle hilloa ja riisikermavaahtoa. En tykännyt, pohja oli painavaa ja kovaa, riisikermavaahto oli no pahaa ja mansikkahillo oli hyvää.
Tämä pohja alkaa olla jo aika lähellä hyvää. Se on pehmeä, melko ilmava ja hyvän makuinen. Ainoa miinus siitä, että paistopinta halkeilee. Resepti on sillä tavalla helpohko, että se sekoitetaan pääasiassa sauvasekoittimella. Paistoaika on siedettävä 45min 2-3 munan pohjaa vastaavalle pohjalle.
Omenaviinietikan voi korvata millä tahansa muulla vaalealla etikalla tai sitruunamehulla.
Ton sokerikakkupohja
(Maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, palkokasviton, vegaaninen)
(1 pohja – aktiivinen aika 20 min – passiivinen aika n.3h – uuni +175C – paistoaika 45min)
2dl kylmää vettä
3rkl Risentan riisijauhoja (30g)
1 rkl perunakuitua (Pofiber)
2 maustemittaa kalsiumjauhetta
2dl kiehuvaa vettä
2 tl omenaviinietikkaa
1dl hyytelösokeri multia
1dl kidesokeria
1dl Viljatuotteen tummia täysjyväriisijauhoja
1dl durrajauhoja
1dl perunajauhoja
3rkl riisinlesejauhetta (toco)
1 rkl leivinjauhetta
1tl vanilliinisokeria
3 maustemittaa ksantaania
20 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka
Sauvasekoitin
Leivinpaperia
Voiteluun maidotonta margariinia
Jauhotukseen 1rkl riisijauhoja
1. Laita uuni kuumenemaan+175C. Keitä vesi vedenkeittimessä tai kattilassa kiehuvaksi. Sekoita jauhoseoksen ainekset keskenään eli tumma riisijauho, durrajauho, perunajauho, riisinlesejauhe, ksantaani ja leivinjauhe.
2. Mittaa vaalea riisijauho, perunakuitu, kalsiumjauhe ja kylmä vesi leivontakulhoon. Aja seosta 3 min sauvasekoittimella. Lisää kiehuva vesi ja sekoita.
3. Lisää hyytelösokeri multi ja aja sauvasekoittimella n.30s. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri aja 30s. Lisää etikka ja sekoita. Lisää 1/3 jauhoseoksesta ja aja 1min sauvasekoittimella, lisää 1/3 jauhoseoksesta ja aja sauvasekoittimella. Vaihda vispilään ja vatkaa loput jauhot sekaan.
4. Pingota irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi, voitele vuoan sivut ja jauhota ne. Kaada taikina vuokaan, tasoita pinta ja paista +175C n.45min.
5. Ota vuoka uunista, irrota kakku vuoasta ja nosta leivinpaperin avulla ritilän päälle jäähtymään.
6. Leikkaa jäähtyneenä ja täytä haluamallasi tavalla. Kuvan kakun jouduin leikkaamaan iltapalan painaessa päälle vähän lämpimänä, mutta siitä huolimatta levyt pysyivät ehjinä.
7. Nauti!