Nokkos-horsmaletut

Hortoilu eli villivihannesten keräily on kivaa ja antoisaa puuhaa. Nokkosen pisteliäisyys kyllä johti näiden lettujen kanssa siihen, että keräsin vain puoli litraa nokkosta ja loput horsmanlehtiä. Siinäpä onkin kaksi melkein jokaisen tuntemaa lajia, jotka on helppo tunnistaa ja poimia. Itse poimin rinteestä, jossa on aiemmin ollut metsää, nykyään mustikka- ja puolukkapuskia. Jätin kukkapenkissä kasvavat horsmat poimimatta, koska lannoitan kukkapenkkiäni. Hortoiluun hurahtamiseni sai anopin pyörittelemään silmiä ja se on kyllä ymmärretävää, hänen lapsuudessaan horsman ja nokkosen kerääminen oli pakon ja puutteen sanelemaa ja niiden keräily liitettiin köyhyyteen, ei trendikkyyteen, kuten nykyään. Penninvenyttäjä mieskin ilahtui, kun kauppakuitista uupuivat joka viikkoiset salaatit nyt kevään puhjettua kukkaan. Jos ehdin, käyn poimimassa vadelmanlehtiä kuivattavaksi seuraavaksi ja mustaherukanlehtiä lehtikuohua varten, ne nyt eivät varsinaisesti ole villivihanneksia, mutta vihreää ja pihalla kuitenkin.

Nokkoset kannattaa kerätä hanskat kädessä. Itse poimin vain lehtiä, mutta toiset poimivat myös varsia, kai se on makuasia. Huuhtelen lehdet siivilässä puhtaalla vedellä ja kiehautan ne, kaadan nokkoset takaisin siivilään ja huuhtelen kylmällä vedellä siihen asti, että voin puristella ne kuivaksi.

Horsman lehdille tein saman käsittelyn.

IMG_20180521_182656.jpg

Tällä kertaa tein letut soijamaitoon, spelttijauhoilla ja kananmunalla, mutta mietitään yhdessä ainesten muuntamista, jos ne eivät käy sinulle.

Nokkos-horsmaletut

(maidoton, pähkinätön)

(4:lle – aktiivinen aika 2h30 min jos keräilet, putsaat ja ryöppäät villivihannekset, 30 min jos teet vain lettutaikinan ja paistat letut)

½l tuoreita nokkosenlehtiä

½l horsman lehtiä

4dl Alpron for professionals soijamaitoa

2 vapaan kanan munaa

1 tl suolaa

2 rkl rypsiöljyä

2 dl Sunspeltin puolikarkeita spelttijauhoja

paistamiseen

50g maidotonta Sunnuntai margariinia

(1. Käsittele villivihannekset)

2. Mittaa leivontakulhoon kaikki lettujen ainekset, aja tasaisen ja kauniin vihreäksi sauvasekoittimen avulla.

3. Paista lettuja kuumalla pannulla runsaassa rasvassa.

4. Nauti! Meillä lapset syövät pinaattiletutkin mansikkahillon tai vaahterasiirapin kanssa, sopivat näillekin kumppaneiksi tai aikuisempaan makuun puolukka- tai karpalohillo.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s