Posset

Minusta sitruunalla hyydytetty kermajälkiruoka posset on ihana. Superyksinkertainen herkku, johon tarvitsee vain kolme raaka-ainetta: kermaa, sokeria ja sitruunaa. Soijakermalla kokeilin jostain syystä vasta tänään, miten posset onnistuu. Olin kai enemmän tai vähemmän epäonnistuneiden soijajuustokokeilujeni takia menettänyt uskoni koko soijan kunnolliseen hyytymiseen. Yllättäen posset onnistui ensi yrittämällä hyvin! Hellepäivän iltana on ihana katsella merelle, kun kuhaa…

Brita

Olimme menossa ystävien luokse grillaamaan ja lupasin tuoda tullessani jälkiruoan. Brita-kakku on yksi lempikakuistani kautta aikain ja mietin tuoreita mansikoita perinteisten vadelmien tilalle. Kävikin niin, että söin vahingossa kakkumansikat edellisenä iltana jalkapalloa katsoessa (tai katsoessani, kun mkesti katsoi jalkapalloa). Onneksi kaapissa oli tuoreita, ihania kirsikoita ja ajatukset suuntautuivat heti Schwarzwaldin kakkuun. Miksei yhdistää näitä kahta…

Jäätelöä 2

Parhaan koostumuksen erikoisjäätelöön olen saanut käyttämällä cashewpähkinöitä, kuorittuja manteleita tai maapähkinävoita. Pähkinät ja mantelit tahtovat kuitenkin jäädä sen verran karkeiksi liottamisesta ja tarkasta jauhamisesta huolimatta, ettei aivan silkinsileää koostumusta lopputulokseen tule. Suklaanougatjäätelössä siitä ei ole haittaa, mutta mansikkajäätelössä se suoraan sanoen harmittaa. Sitten keksin mantelimassan! Seuraavan mansikkajäätelön ainesosalista on lyhyt ja ytimekäs, mutta lopputulos, ah,…

Jäätelöä 1

Oletko ikinä maistanut riisi- tai soijajäätelöä? Entä valinnut soijajäätelöpuikkoa jäätelökioskilla herkuksi? Jos olet, niin tiedät jokakesäisen kyllästymisen niihin kolmeen neljään eri tuotteeseen, joita maitoallergiselle on tarjolla. Jos et, niin kokeileppa ;)! Olen mieluummin syömättä jäätelöä muiden kanssa, kuin ostan jäätelöä jäätelökioskilta. Olin pitkään syömättä jäätelöä kokonaan, kunnes viime syksynä ystäväni haastoi minut kehittämään hyvänmakuisen maidottoman…

Mustikkaa kakussa

Mustikka-aika alkaa meillä aikaisin, kun asumme eteläisessä osassa maata ja pihallamme oleva mustikkaa kasvava rinne on auringossa valtaosan päivästä. Ensimmäiset mustikat kypsyvät yleensä juhannukseksi. Tämä kakku on lasteni suosikki: kevyt kuin unelma ja kesän ensimmäisistä mustikoista tehty. Lapset poimivat mustikat itse tätä varten, se varmaan tekeekin kakusta niin maistuvan. Kakun voi hyvin tehdä myös pensasmustikoista,…

Juustokakku (valetta!)

Minä rakastin entisessä elämässäni liivatteella hyydytettyä tuorejuustokakkua. Ensin tuli raskaus, ja tuorejuusto joutui kiellettyjen listalle listerioosiuhan vuoksi, raskauden jälkeen puhkesi maitoproteiiniallergia ja tuorejuustokakku joutui kiellettyjen listalle ikuisiksi ajoiksi. Meni aika pitkään, että sain kehiteltyä tämän kakun rakenteen kohdilleen, mutta nyt olen tyytyväinen. Teen tämän kakun aina pieneen, 17 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan, sillä tämä on…