Mustikkaa kakussa

Mustikka-aika alkaa meillä aikaisin, kun asumme eteläisessä osassa maata ja pihallamme oleva mustikkaa kasvava rinne on auringossa valtaosan päivästä. Ensimmäiset mustikat kypsyvät yleensä juhannukseksi. Tämä kakku on lasteni suosikki: kevyt kuin unelma ja kesän ensimmäisistä mustikoista tehty. Lapset poimivat mustikat itse tätä varten, se varmaan tekeekin kakusta niin maistuvan.

Kakun voi hyvin tehdä myös pensasmustikoista, silloin laittaisin vähän vähemmän sokeria, ne kun ovat yleensä makeampia. Spelttijauhon voi korvata samalla määrällä gluteenitonta jauhoseosta, jolloin kakku on gluteeniton, lisäisin silloin ½-1 tl ksantaania, ettei kakusta tule liian helposti hajoavaa.

Kakun kuvasin ennen kuin ennätin levittää kreemiä kakun päälle. Nälkäiset herkuttelijat kun ehtivät tällä kertaa aloittaa kakun ennen kuin ehdin koristella sen ;).

Unelmankevyt kakku mustikkaraidalla ja vanilja-appelsiinikreemillä

(maidoton)

(4-5:lle aikuiselle – aktiivinen aika 20 min – passiivinen aika 40 min – uuni +175C paistoaika 40min)

Kakkupohja

2 munaa

1 dl sokeria (tällä kertaa käytin tavallista kidesokeria)

1 tl vanijasokeria

0.5 dl perunajauhoja

2 dl puolikarkeita spelttijauhoja

¾ dl rypsiöljyä

¾ dl soijamaitoa (maustamton, Alpron)

1 tl leivinjauhetta

5 dl tuoreita mustikoita ja 3 rkl ruskeaa kidesokeria

 

Kuorrutus

20 g maidotonta margariinia (sunnuntai)

6 rkl tomusokeria

1 tl vanijasokeria

1 rkl appelsiinimehua

½-1 dl tuoreita mustikoita

 

  1. Laita uuni lämpenemääm +175C. Pingota leivinpaperi 18cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Voitele reunat maidottomalla margariinilla ja jauhota puolikarkeilla spelttijauhoilla. Tee taikina. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi tasaiseksi. Lisää kuivat aineet, öljy ja soijamaito munavaahdon sekaan ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada jauhotettuun vuokaan. Ripottele mustikan kakun pinnalle (älä huoli, niiden on tarkoituskin painua pohjaan) ja mustikoiden pinnalle ruskea kidesokeri. Paista 40 min esilämmitetyssä +175C uunissa kunnes kakkuun työnnetty tikku tulee puhtaana esiin.
  2. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuin poistat vuosta. Valmista kuorrute juuri ennen esille laittoa. Sulata margariini ja vatkaa siihen sokerit ja appelsiinimehu. Vatkaa tasaiseksi ja kaada jäähtyneen kakun päälle. Levitä kakun päälle niin, että kuorrute valuu juuri ja juuri reunan yli. Ripottele pinnalle tuoreita mustikoita ½-1 dl.
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s