Häämatkalla kävimme Japanissa ja ihmettelin tokiolaisten tavaratalojen upeita ruoka- ja leivososastoja. Yksi jäi erityisesti mieleen – pumpulinkevyet paikan päällä silmien alla paistetut pannukakut kermalla ja mansikoilla. Ne pulpahtivat mieleeni eräänä aamuna katsellessani muun perheen herkuttelua Legolandin leirintäaluekylän aamubuffetin itsepaistopisteellä tehtyjen lettujen ääressä.
Nämä ovat isotöisiä letuiksi. Taikinan tekeminen sisältää mm. marengin teon ja säilytyksen pakastimessa paistoon asti. Lisäksi taikina paistetaan ihan omalla tavallaan kekoamalla, kostuttamalla ja varovasti kääntämällä. Matkailuauton varustukseen ei kuulunut paistinpannun kantta, joten kypsennys kesti tuplaten normaaliin verrattuna (eli 12 min/puoli). Nämä letut paistetaan hyvin miedolla lämmöllä, nyt matkailuautossa pienimmällä mahdollisella kaasuliekillä.
Japanilaiset pannukakut ovat kuin paistinpannulla valmistettuja kohokkaita.
Japanilaiset pannukakut
(Maidoton)
(7 kpl – aktiivinen aika 2h)
4 kananmunaa
1tl vaniljasokeria
4 rkl soijamaitoa
6 rkl tomusokeria
1 dl puolikarkeita spelttijauhoja
1tl leivinjauhetta
2-3 tl öljyä (käytin Neito voinmakuista rypsiöljyä)
Vettä
Muuta:
2 leivinkulhoa
(Siivilä)
Isohko, teflonpintainen paistinpannu ja mielellään kansi siihen
Sähkövatkain
Paistinlasta
1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovahkoksi vaahdoksi tomusokerin kanssa (lisää tomusokeria 2rkl kerrallaan). Valmis ja sopiva vaahto on pehmeähuippuinen, eli vispilällä nostaen jäävä huippu nyökähtää alaspäin. Nosta valkuaisvaahto odottamaan pakastimeen.
2. Vatkaa keltuaiset, soijamaito ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää spelttijauhot ja leivinjauhe (voit halutessasi siivilöidä ne, mutta minä säästin tiskeissä matkailuvaunuolosuhteissa). Sekoita tasaiseksi, älä vatkaa yli, ettei sitkoa muodostu.
3. Nosta paistinpannu hellalle ja laita matala lämpö päälle, voitele muutamalla tipalla öljyä ja pyyhi näkyvät pisarat sitten pois. Pannun lämmetessä yhdistä vaahdot: lisää 1/3 valkuaisvaahdosta kektuaisvaahdon sekaan ja sekoita tasaiseksi, lisää 1/3 valkuaisvaahdosta ja nostele sekaisin ja lisää lopuksi loput valkuaisvaahdosta ja pyöräyttele varovasti sekaisin.
4. Nosta kukkuraisia ruokalusikallisia paistinpannulle kolmeen kohtaan ja heti perään edellisen taikinan päälle saman verran taikinaa. Pyri saamaan aikaan korkeutta, ei leveyttä.
5. Kaada pannulle 1/2dl vettä ja peitä pannu kannella. Anna paistua kannen alla 2 minuuttia (ilman kantta 4-5 min), nosta kansi pois ja nosta lettujen päälle vielä 2 kukkurallista ruokalusikallista taikinaa, lisää vähän vettä pannulle ja peitä taas kannella. Paista vielä 5-6 minuuttia (ilman kantta 14-16 min). Laita loppu taikina odottamaan pakastimeen paistamista.
5. Kokeile varovasti lastalla, irtoaako pannukakku paistinpannusta, jos ei, anna kypsyä pari minuuttia lisää. Kun pannukakku on oikean kypsyinen, irtoaa se helposti paistinpannusta.
6. Käännä hyytyneet pannukakut lastan avulla ympäri, lisää pannuun vettä, peitä kannella ja paista vielä 5-6 minuuttia (ilman kantta 10-12 minuuttia).
7. Nosta valmis pannukakku lautaselle, koristele mieleisilläsi lisäkkeillä (meillä oli tällä kertaa vegaanista suklaajäätelöä, vaahterasiirappia ja mustikoita). Paista loppu taikina samalla tavalla.
8. Nauti heti!