Pannukakkua ja nutellaa

Koko perheen suosikki. Nutellaa teen aina puolikkaan blenderillisen kerrallaan, koska sitä kuluu, kun se on niin hyvää.

Pannukakut nutellatäytteellä

(Maidoton)

(8-10 pannukakkua – aktiivinen aika n. 30min)

Pannukakkutaikina

5dl puolikarkeita spelttijauhoja

2rkl sokeria

Ripaus suolaa

2 kananmunaa

3 rkl Neito voinmakuista rypsiöljyä

3tl leivinjauhetta

3 3/4 dl Alpron for professionals soijamaitoa

Nutella

(Maidoton, gluteeniton, munaton)

400g hasselpähkinöitä

1-2 rkl rypsiöljyä

4dl O’boy kaakaojuomajauhetta (sisältää soijalesitiiniä)

Paistamiseen

Sunnuntai maidotonta margariinia

1. Valmista ensin nutella viimeistään pannukakkujen tekoa edeltävänä päivänä (tai vaikka kuukautta aiemmin!).

2. Levitä hasselpähkinät leivinpaperin päälle uunipellille ja nosta kylmään uuniin, laita uuni kuumenemaan+175C ja laita kello soimaan 20min päästä.

3. Ota pähkinät pois uunista, kaada ne puhtaan leivinliinan päälle, kerää liinan reunat nyrkin sisään niin, että pähkinät jäävät liinan sisään kuin pussiin. Vaivaa sitten liinan avulla pähkinöistä kuori irti. (Älä polta käsiäsi)

4. Nostele kaltatut pähkinät blenderiin ja aja ensin jauhoksi (käytän jääpalojen murskausohjelmaa). Aja sitten hitaimmalla käsin säädettävällä nopeudella jauhosta pähkinävoita. Tämä vie koneesta riippuen 5-20min. Kaavi välillä kone pysäytettynä kulhon reunoilta pähkinämössöä kohti teriä.

5. Kun olet saanut hassenpähkinävoita aikaan, lisää öljy ja kaakaojauhe. Aja nutellaksi.

6. Purkita lasipurkkiin, säilytä jääkaapissa.

7. Mittaa kaikki pannukakkutaikinan ainekset kulhoon, vatkaa tasaiseksi.

8. Sulata rasva paistinpannulla. Käytä mietoa paistolämpötilaa, omalla hellalla käytän lämpötasoa 5 (0-14). Mittaa 3 rkl taikinaa pannulle, nosta päälle 1 rkl nutellaa ja peitä nutella 1-2rkl taikinaa. Kun pannukakun pintaan nousee 3-4 kuplaa on aika kääntää pannukakku. Paista toinen puoli myös kypsäksi.

9. Toista, kunnes kaikki taikina on käytetty.

10. Nauti!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s