Ton churrot

Tein vapuksi taas munkkeja ja simaa. Sima epäonnistui tai no, se valmistui vasta vappua seuraavaksi viikonlopuksi. Mutta ei aina voi onnistua ja se on ihan hyväksyttävää. Munkit onnistuivat hyvin ja kaikki meni.

Koska harrastan upporasvakeittämistä yleensä vain kerran vuodessa, päätin tehdä samalla paistorasvalla ensin vappumunkit, sitten churroja spelttijauhoja, munia ja margariinia käyttäen ja seuraavana päivänä niin ton-version churroista kuin vain saan aikaiseksi.

Paistorasvana käytin kolmeen eri leivonnaiseen kilon Sunnuntain munkinpaistorasvaa. Saman asian ajaa kilo esimerkiksi kookosrasvaa tai kilo rypsiöljyä.

Ton-Churrot

(Maidoton, munaton, gluteeniton, palkokasviton, pähkinätön)

(12-16 churroja – aktiivinen aika 1h – rasva +180-190C- paistoaika n.3-4min)

100g maidotonta &soijatonta margariinia
2dl vettä

1dl Risentan vaaleita riisijauhoja

1/2dl durrajauhoja

1/2dl maissitärkkelystä

1/2tl ksantaania

3tl leivinjauhetta

1rkl tomusokeria

1tl vaniljasokeria

3rkl auringonkukansiemenproteiinijauhetta

6rkl vettä

2 kattilaa

Reikäkauha

(Digitaalinen lämpömittari)
1. Kiehauta rasva ja vesi kattilassa.
2. Mittaa kattilan kuumetessa jauhoseokseen riisi- ja durrajauhot, maissitärkkelys, ksantaani, leivinjauhe ja sokerit. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada jauhoseos kiehautettuun vesi-margariiniseokseen ja vatkaa tasaiseksi sähkövatkaimella.
4. Lisää 1rkl auringonkukansiemenproteiinijauhetta ja 2 rkl vettä,vatkaa voimakkaasti sekaisin. Toista vielä 2 kertaa.
5. Kuumenna rasva +180-190C. Siirrä rasvan kuumetessa taikina pursotuspussiin, missä on iso tähtitylla. Pursota kuumaan rasvaan 2-3 n.8cm pitkää taikinapötköä ja paista 3-4min välillä kääntäen reikäkauhan avulla.
6. Nosta reikäkauhalla valmiit churrot talouspaperin päälle valumaan ja siirrä sitten tarjoilulautaselle.

Ovat parhaimmillaan noin 10min paistamisen jälkeen

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s