Ostin syysmarkkinoilta 5 litraa karpaloita. Ajattelin tehdä oikein kuohkeaa vispipuuroa, sellaista vaaleanpunaista ja niin ilmavaa, että se kelluu soijamaidon pinnalla. Kuvassa puuro 1. vatkaamisen jälkeen, jolloin tarjoilin sitä lapsille välipalaksi.
Käytin tähän spelttimannaa, mutta tämä onnistuu myös karkeilla riisijauhoilla. Tosin yhtä ilmavaa rakennetta en ole niillä vielä saanut aikaan. Eräs ruokarajoitteinen kertoi tekevänsä vispipuurosta raakaversion: raakaa kananmunaa, puolukoita ja psylliumia sauvasekoittimella hienoksi soseeksi ja antaa turvota jääkaapissa joitain tunteja. Jännittävä ajatus, mutta suhteeton salmonellakammoni estää minua kokeilemasta hänen reseptiään.
Karpalot olivat aika kirpeitä, siksi sokerin määrä oli näin suuri. Sitä voi vähentää tai lisätä ihan oman maun mukaan. Ksantaanin tehtävä on stabiloida vaahto. Parhaalle tämän kanssa on maistunut Alpron professional – kahviin tarkoitettu soijamaito.
Jos haluat todella ilmavan vispipuuron, niin vatkaa sitä tunnin välein täydellä teholla 5 min ajan koko kylmentämisen ajan.
Tein karpalovispipuurosta myös hirssiversion gluteenittomia riisiallergikkoja ajatellen. Hirssissä luontaisesti oleva saponiinin maku ei tunnu enää seuraavana päivänä jääkaappikylmässä puurossa juurikaan, huoneenlämpöisessä puurossa se on vielä aika vahva. Ajattelin seuraavaksi testata amaranttia vispipuurossa, sillä karpaloita jäi pakastimeen vielä 3 litraa (ja haluan testata, tuliko allergiaoire amarantista vai sen seassa olleesta muusta allergeenista).
Kasrpalovispipuuro
(Maidoton, munaton, pähkinätön, siemenetön, vegaani)
(1,5 l valmista puuroa n. 8-10 annosta – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 5h tai yön yli)
1 l vettä
1/2 l karpaloita
2dl kidesokeria
2dl spelttimannaa (Sunspelt)
1tl ksantaania
Tarjoiluun
Soijamaitoa tai muuta sopivaa maitotyyppistä juomaa
Kidesokeria
1. Mittaa vesi ja karpalot kattilaan. Keitä 10 min. Ota pois hellalta ja aja sauvasekoittimella sileäksi (voit myös siivilöidä kuoret pois, mutta minä jätän ne omaani, sillä ne ovat pullollaan kuituja). Palauta hellalle, lisää sokeri, sekoita.
2. Kun karpalomehu kiehuu, lisää spelttimanna koko ajan vatkaten. Kypsennä tiheästi hämmentäen 4 minuuttia. Ota puuro hellalta, jäähdytä huoneenlämpöön. Lisää ksantaani ja vatkaa vaahdoksi. Siirrä jääkaappiin useiksi tunneiksi.
3. Nauti halutessasi vaikka soijamaidon ja sokerin kera!
Gluteeniton karpalovispipuuro
(Maidoton, munaton, soijaton, gluteeniton, kauraton, pähkinätön, vegaani)
(1,5 l valmista puuroa n. 8-10 annosta – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 5h tai yön yli)
1 l vettä
1/2 l karpaloita
2dl kidesokeria
3dl hirssihiutaleita (Risenta)
1tl ksantaania
1. Keitä karpaloita, vettä ja sokeria 10min. Surauta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää hirssihiutaleet, sekoita ja keitä 2 min. Aja sauvasekoittimella sileäksi. Keitä vielä 3min sekoittaen pohjaa myöten.
2. Jäähdytä huoneenlämpöön. Ripottele ksantaani pinnalle ja vatkaa sähkövatkaimella noin 5 minuuttia.
3. Anna jäähtyä jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua.
4. Nauti!
Kokeilitko jo amarantista? Kiinnostaisi tulisiko siitä hyvää.
TykkääTykkää
Kokeilin, mutta siihen tuli amarantissa luontaisesti olevan saponiinin kitkerä maku, josta en itse pidä. Jos se ei haittaa, niin kelpo vispipuuron saa siitäkin aikaan.
TykkääTykkää