Kolme tahnaa

Tahna appelsiinista, sitruunasta ja marjoista 

Ystäväni suosituksesta liityin Facebookissa Ruoka-ainerajoitteiset ryhmään. Siellä eräs kanssarajoitteinen kyseli sitruunatahnasta (lemoncurd). Kerroin tehneeni sitä munattomana ja maidottomana lapseni ollessa pieni. Muistinvaraista reseptiä piti testata, ennen kuin jaoin sen muille, ja koska minulta puuttuivat sitruunat hedelmälautaselta, käytin munattomaan ja maidottomaan versiooni appelsiinia. Sitten menin pakastamaan appelsiinitahnani 2,5 -vuotiaan lapseni avustuksella ja huomasin, että siitä tuli jäätyessään kivanpehmeää jäätelöä. Siispä kehitin uuden maidottoman, munattoman ja gluteenittoman jäätelöreseptin marjoista appelsiinitahnan vahinkojäädytyksen pohjalta.

Netistä muuten löytyy googlettamalla suomenkielinen resepti sitruunatahnasta, jossa ei ole käytetty tärkkelysjauhojakaan, vaan se on toteutettu hillosokerilla. En ole itse sitä kokeillut vielä, joten en reseptiä tähän lisää, mutta ihan tiedoksi, että tärkkelyksetönkin versio on olemassa. Koska kananmunat eivät enää (miten ihanaa!) ole perheemme allergioiden kohteena, olen viime vuosina tehnyt sitruunatahnaa alla olevalla reseptillä.

Sitruunatahna

(maidoton, gluteeniton, pähkinätön, kauraton, siemenetön, soijaton)

(n. 3 dl valmista tahnaa – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 12 h)

1 sitruunan raastettu kuori

1 dl sitruunamehua (2 pienen sitruunan mehu)

3 keltuaista

¾ dl sokeria

¾ hillosokeria

(½ tl vaniljajauhetta)

75 g maidotonta margariinia (Sunnuntai tai tummansininen keiju)

  1. Pese sitruuna ja raasta kuoren keltainen osa pieneen kattilaan. Purista kahden sitruunan mehu ja lisää kattilaan. Erottele valkuaiset ja keltuaiset ja lisää kattilaan. Lisää sokerit. Mittaa ja kuutioi maidoton margariini ja jätä odottamaan. Valmista jäähaude (eli pesualtaaseen tulppa, niin kylmää vettä kuin hanasta tulee 10 cm kerros altaan pohjalle ja kylmäpakkauksia veteen pitämään sen kylmänä).
  2. Kuumenna koko ajan vispaten hellalla sitruunamehu-keltuais-sokeriseosta. Heti kun seos sakenee, siirrä jäähauteeseen ja jatka vatkaamista. Lisää sekaan margariini (ja vanilja) ja vatkaa, kunnes seos on kylmää. Siirrä säilytysastiaan ja jääkaappiin asettumaan vielä yön yli.
  3. Nauti leivän päällä, täytä kääretorttu tai kakku tällä. Säilyy jääkaapissa noin viikon suljetussa rasiassa.

 

Appelsiinitahna

(maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön, kauraton, siemenetön, soijaton, vegaani)

(n. 3 dl valmista tahnaa – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 12 h)

1 appelsiinin raastettu kuori

1 ison appelsiinin mehu (1 dl)

1½ dl sokeria (tai ¾ dl sokeria ja ¾ dl hillosokeria, mutta minulta oli kaapista hillosokeri loppu ja kuvassa on ilman hillosokeria tehty appelsiinitahna, rakenne on parempi jos käytät hillosokeria)

1½ rkl tapiokatärkkelystä

1dl vettä

(½ tl vaniljajauhetta)

75 g maidotonta margariinia

  1. Pese appelsiini ja raasta sen kuoresta oranssi osa kattilaan. Purista mehu ja mittaa 1dl siitä kattilaan, lisää vesi, sokeri ja tapiokatärkkelys. Valmista jäähaude (ks. sitruunatahnan ohje). Mittaa margariini ja kuutioi se valmiiksi.
  2. Kuumenna kattila koko ajan vispaten, kun appelsiinikiisseli alkaa saeta, siirrä kattila jäävesihauteeseen ja surauta sauvasekoittimella margariini kiisselin joukkoon. Jatka sekoittamista sauvasekoittimella, kunnes tahna on jäähtynyt. Siirrä kannelliseen rasiaan ja anna levätä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  3. Nauti leivän päällä, kääretortun välissä, kakun täytteenä!

 

Marjatahna, josta tein jäätelöä

(maidoton, munaton, gluteeniton, kauraton, pähkinätön, siemenetön, soijaton, vegaaninen)

(n. 3 dl valmista tahnaa tai vajaa puoli litraa valmista jäätelöä – aktiivinen aika 15 min – passiivinen aika 12 h (tahna) – passiivinen aika 5h (jäätelö))

2-3 dl pakastemarjoja (mustikka, vadelma, mansikka)

1dl vettä

1½ rkl tapiokatärkkelystä

1½ dl sokeria

(½tl vaniljajauhetta)

100g maidotonta margariinia

 

  1. Mittaa 2 dl pakastemarjoja kattilaan, lisää vesi, sokeri ja tapiokatärkkelys. (Jos olet tekemässä jäätelöä, olisi jäätelökoneen kulhon hyvä olla yön yli pakastimessa ennen tämän tahnan tekemistä.) Mittaa margariini ja paloittele kuutioiksi. Jätä 1 dl pakastemarjoja huoneenlämpöön odottamaan siksi aikaa, kun teet tahnan, jos olet tekemässä jäätelöä marjatahnasta. Valmista jäähaude (ks. sitruunatahnan ohje).
  2. Keitä koko ajan vatkaten kiisseliksi. Siirrä jäähauteeseen ja surauta sauvasekoittimella maidoton margariini marjakiisselin sekaan. Jatka soseuttamista niin kauan, että seos on kylmää. Jos olet tekemässä marjatahnaa, siirrä tahna tässä vaiheessa kannelliseen astiaan ja jääkaappiin tekeytymään yön yli. Jos olet tekemässä marjatahnajäätelöä, siirrä tahna jäätelökoneen kulhoon ja aja 10 min ajan massaksi, lisää viimeisen kolmen minuutin aikana loput kohmeiset marjat. Siirrä kannelliseen rasiaan ja pakasta 5 tuntia, jonka jälkeen voit pyörittää marjajäätelöpalloja.
  3. Nauti joko marjatahnanana, kuten sitrustahnatkin, tai sitten marjajäätelönä! Kuvassa marjajäätelöpallo gluteenittoman, appelsiinitahnalla täytetyn unelmatorttuviipaleen päällä. Koko perhe söi silmät kiinni nautiskellen tätä vähän vaatimattoman näköistä annosta.

18512951_1050489798385909_70303722667769856_n

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s