Oi! Olen innoissani! Sain ensimmäisen yhteistyökumppanin tähän blogiini liittyen. Sunspelt lähetti minulle pahvilaatikollisen speltti- ja kvinoatuotteita sekä Kari Kaipaisen tekemän Spelttikeittokirjan.
Ihastuttavaa on erityisesti spelttilakritsi, kun tavallinen ei minulle käy ja gluteenittomasta en oikein pidä. Spelttilaku on taas hyvää. Kakun täytteen esikuva on Spelttikeittokirjasta – siinä tehtiin spelttilakusta, maitosuklaasta, kermasta ja voista ihanan näköistä fudgea. No, enhän minä niitä voi käyttää, siispä tuunailin oman versioni ja pakastamisen sijaan vatkasinkin fudgen vaahdoksi. Ai, että se sopi hyvin yhteen punapapusuklaakakkuni kanssa!
Punapapuja minulla taas oli yllin kyllin punapaputahnapullien leipomisen jäljiltä. Onneksi tähän kakkuun niitä uppoaakin ihan huolella – 3½dl. Munattomana en ole yrittänyt tätä lähteä vielä tekemään, kun 5 kananmunaa on vain oikeasti todella vaikea korvata. Ehkäpä kokeilen pienemmällä määrällä? Punapapuja jäi nimittäin vielä vähän.
Sen verran erityiskohtelua tämä kaipaa, että paistamisen jälkeen sen on levättävä vuoassaan jääkaapissa yön yli. Seuraavana päivänä pohja kestää käsittelyä yhtä hyvin, ellei paremminkin, kuin normaali kakkupohja.
Korkeasta verenpaineesta kärsivien ja raskaana olevien kannattaa vältellä lakritsijuurijauhetta, se kun nostaa verenpainetta. Itse tykkään käyttää sitä juuri sen vuoksi: Aiemmin mieheni joutui koppaamaan minut kiinni, kun pyörtyilin matalan verenpaineen takia – kiitos lakritsijuurijauheen ei häntä ole enää tarvinnut sillä asialla vaivata 😂.
Vaahdotetulla spelttilakritsisuklaafudgella täytetty punapapusuklaakakku
(maidoton, pähkinätön – täytevaihtoehdolla II myös täyte on gluteeniton)
(yksi 22cm halkaisijaltaan oleva kakku – aktiivinen aika 1 h – passiivinen aika 12h – uuni +175C)
pohja
(maidoton, gluteeniton, pähkinätön, siemenetön, viljaton, soijaton)
3 ½ dl keitettyjä punapapuja (olen tehnyt tätä voipavuista, mustista pavuista ja kidneypavuista – jos käytät liemeen säilöttyjä papuja, voit liemestä tehdä esim. munatonta marenkia tai munatonta majoneesia)
5 isoa kananmunaa (itse käytän Laitilan vapaan kanan luomumunia – huoneenlämpöinen)
1 dl kidesokeria
1 tl vaniljajauhetta (tai 2-3tl vaniljasokeria)
1 dl tummaa kaakaojauhetta (muista lukea pakkausseloste, ettei ole allergikollesi epäsopivia sisältöjä)
1 tl leivinjauhetta (muista tarkistaa tärkkelys, jos allergikkosi on kovin herkkä vehnälle)
½ tl soodaa
130 g maidotonta margariinia (huoneenlämpöinen)
½ dl hunajaa
täyte I
(maidoton, pähkinätön, munaton, sisältää speltin vuoksi gluteenia ja soijavispin vuoksi soijaa)
2,5dl (1prk) soijavispiä
3 (x28g) Sunspeltin spelttilakupötköä
110g maidotonta, gluteenitonta ja pähkintöntä toffeesuklaata
45 g maidotonta margariinia
täyte II
(maidoton, gluteeniton, pähkinätön, munaton, vegaaninen, sisältää soijaa)
2,5dl soijavispiä
2 tl tapiokatärkkelystä
1-1,5rkl lakritsijuurijauhetta (laita ensin yksi rkl, voit lisätä vielä puolikkaan, jos maku ei ole tarpeeksi lakritsinen mielestäsi)
140 g (2kpl 70g levyä) maidotonta, munatonta, gluteenitonta ja pähkinätöntä toffeenmakuista suklaata
60 g maidotonta margariinia
- Laita uuni lämpiämään + 175C. Voitele irtopohjavuoan reunat pienellä määrällä maidotonta margariinia ja jauhota pienellä määrällä tummaa kaakaojauhetta. Pingota irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi.
- Laita pavut, sokeri ja 3 munaa blenderiin. Aja sileäksi seokseksi. Jätä odottamaan. Vatkaa maidoton margariini vaahdoksi, lisää hunaja ohuena nauhana ja jatka vatkaamista. Lisää yksitellen loput munat rasvavaahtoon voimakkaasti sekoittaen. Yhdistä kuivat aineet, siivilöi tasaiseksi ja sekoita vuorotellen jauhot ja papumunaseos rasvavaahtoon. Kaada esivalmisteltuun kakkuvuokaan, kastele keittiöpyyhe, väännä siitä juokseva vesi pois, taita pituussuunnassa kolmeen osaan ja kiepsauta kakkuvuoan reunojen ympäri (Näin kakku kypsyy tasaisesti, kun reunat eivät paistu heti kypsiksi kylmästä liinasta johtuen, vaan koko kakku kypsyy yhtä tai lähes yhtä aikaa – oi kun fysiikasta on apua kakkuleipurillekin 😍).
- Paista keskitasolla +175C uunissa 45 min ajan. Kokeile tikulla kypsyyttä, kypsästä kakusta ei tartu taikinaa tikkuun.
- Jäähdytä kakku huoneenlämpöiseksi, peitä kannella ja siirrä jääkaappiin lepäämään yön yli.
- Seuraavana päivänä valmista joko täyte I tai täyte II:
- Täyte I
- Mittaa kattilaan soijavispi, lakut paloiteltuna 1 cm pituisiksi, ja suklaa. Sulata, kunnes suklaa on sulanut. Ota liedeltä ja lisää margariini. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Tee kylmävesihaude (eli tulppa lavuaariin ja kylmää vettä puolilleen) ja siirrä kattila siihen. Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos muodostaa jämäkän vaahdon (tähän menee n. 5-8min). Täytä kakku heti (täyte jähmettyy edelleen jäähtyessään)
- Täyte II
- Mittaa kattilaan margariinia lukuunottamatta kaikki aineksi. Sekoita koko ajan ja kun suklaa on sulanut, ota liedeltä, lisää margariini ja siirrä kattila vesihauteeseen. Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes muodostuu jämäkkä vaahto. Täytä kakku heti.
- Leikkaa sahareunaisella veitsellä kakku 3 osaan. Jaa täyte I tai täyte II 3 osaan. Nosta kakkukerros tarjoilulautaselle, levitä 1/3 täytettä, nosta toinen kakkukerron päälle ja levitä 1/3 täytettä ja lopuksi viimeisen kakkukerroksen päälle loput täytteet kuorrutteeksi.
- Koristele esimerkiksi syötävillä kukilla (kurkunkukat käyvät yllättävän hyvin tähän lakritsisuklaavahdon pariksi), yrteillä (korianterinlehden käyvät yllättävän hyvin tähän makupariksi), suklaalastuilla, marengeilla tai lakupaloilla.
- Nauti! Säilyy jääkaapissa joitain päiviä (mutta meillä katosi puolessa tunnissa täyttämisestä).
- Täyte I