Muruisa mustikkapiiras

Ystäväpariskunta syö normaalia ruokaa ja perheen rouva tarjosi miehelleni ihanaa mustikkapiirakkaa, mihin murukerroksen alle oli mustikan ystäväksi paistettu rahkavaniljakastike. Se oli kuulemma niin hyvää, että mieheni söisi sitä mielellään kotonakin. Eikun tuumasta toimeen ja pyysin rouvalta hänen käyttämänsä reseptin.

Munaa, vehnäjauhoja ja maitotuotteita. Enköhän tähän kykenisi, kun ennenkin olen vamuntanut normaaleja ruokaohjeita. Kaksi yritystä se vaati, sitten olin tyytyväinen. Koska itse kykenen käyttämään kananmunaa ja spelttiä, niin ensimmäisessä versiossa korvasin vain maitotuotteet ja vehnäjauhon. Kuva on tästä versiosta.

Tein myös gluteenittoman ja munattoman version ja se löytyy nimellä Mustikkamurupiiras II, kun kelaat sivua alaspäin. Se oli minusta myös hyvää, täytteen suutuntuma oli hieman kiinteämpi, kuin munaa käytettäessä, mutta yhtä kaikki hyvää. Soijatonta versiota en ruvennut edes yrittämään rahkatuotteiden käytön vuoksi. Kananmunan tehtävä pohjassa on sitoa ja antaa kosteutta, sen voi siis korvata soijavispillä ja ksantaanilla, ja täytteessä taas tehtävä on kiinteyttää rahkaseos, joten korvasin munan pienellä määrällä soijavispiä sekä tapioka- ja maissitärkkelyksillä (joilla korvaan myös vaniljakreemijauhetta).

Jos haluat enemmän vaniljatäytettä, voi täytteen määrän mustikoita lukuunottamatta tuplata ja paistoaika pysyy samana. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty 1kg maitorahkaa, 4 munaa, 3 dl kidesokeria ja 2 rkl vaniljakreemijauhetta (joka sisältää maitoproteiinia, jonka olen korvannut maissitärkkelyksellä ja vaniljasokerilla). Tarjosin mustikkapiirakkani vatkatun soijavispin kanssa (jää sopivasti purkin pohja jäljelle leivonnasta), maustoin sen 1 tl vaniljasokeria ja 2 tl sokeria.

Mustikkamurupiiras I

(maidoton, pähkinätön)

(1 pellillinen – aktiivinen aika 40 min – paistoaika 1h – uuni +200C)

Pohja ja muru

175g maidotonta margariinia (Sunnuntai)

1,5dl kidesokeria

4 dl puolikarkeita spelttijauhoja (Sunspelt)

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

ota ¼ saamastasi seoksesta sivuun ja sekoita pohjataikinaan vielä

1dl soijavispiä

1 muna

Täyte

400g Go on soijarahkaa

2 kananmunaa

1,5 dl kidesokeria

1 rkl maissitärkkelystä
1rkl vaniljasokeria

5dl mustikoita

  1. Laita uuni lämpenemään + 200C. Vuoraa korkeareunaisempi uunipelti leivinpaperilla. Tee muruseos ja ota ¼ siitä sivuun. Sekoita ¾ jäljelle jääneeseen muruseokseen 1dl soijavispiä ja 1 kananmuna. Levitä leivinpaperin päälle. Sekoita samassa astiassa täytteen aineet mustikoita lukuunottamatta yhteen. Kaada pohjan päälle. Ripottele pinnalle mustikat ja mustikoiden pinnalle talteen otettu muruseos.
  2. Paista +200C noin 1 tunnin ajan.
  3. Nauti! Minusta tämä on parasta jääkaappikylmänä.

 

Mustikkamurupiiras I

(maidoton, pähkinätön)

(1 pellillinen – aktiivinen aika 40 min – paistoaika 1h – uuni +200C)

Pohja ja muru

175g maidotonta margariinia (Sunnuntai)

1,5dl kidesokeria

2 dl tapiokatärkkelystä

2 dl maissijauhoja

1tl ksantaania

1 tl leivinjauhetta

1 tl ruokasoodaa

ota ¼ saamastasi seoksesta sivuun ja sekoita pohjataikinaan vielä

1,5 dl soijavispiä

Täyte

400g Go on soijarahkaa

0,5 dl soijavispiä

1,5 dl kidesokeria

2 rkl tapiokatärkkelystä

2rkl maissitärkkelystä
1rkl vaniljasokeria

5dl mustikoita

  1. Laita uuni lämpenemään + 200C. Vuoraa korkeareunaisempi uunipelti leivinpaperilla. Tee muruseos ja ota ¼ siitä sivuun. Sekoita ¾ jäljelle jääneeseen muruseokseen 1,5dl soijavispiä. Levitä leivinpaperin päälle. Vispaa vispilällä kattilassa täytteen aineet mustikoita lukuunottamatta yhteen. Kuumenna, kunnes seos alkaa kiisselöityä. Ota kattila hellalta, jatka vatkaamista koko ajan ja kaada tasaisesti pohjan päälle, levitä vielä lusikalla. Ripottele pinnalle mustikat ja mustikoiden pinnalle talteen otettu muruseos.
  2. Paista +200C noin 1 tunnin ajan.
  3. Nauti! Minusta tämä on parasta jääkaappikylmänä.

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s