Kieli tonnikalamajoneesissa ja pastakeitto

Ystävänpäivänä toivoin mieheltä 24 vaaleanpunaista tulppaania. Sain naudan kielen, joka oli -30% tarjouksessa. Ei se mitään, pidän kielestä. Se on erinomaista keitettynä. Mummoni tarjosi yhdeksänkymmentäluvulla itse kasvattamansa, Ronja-nimisen porsaan kieltä joulupöydässä. Söin sitä, ennen kuin mummo kertoi, mitä se oli, ja hyväähän se oli. Ryhdyin kuitenkin kasvissyöjäksi neljän vuoden ajaksi tuon kokemuksen vuoksi. Olin herkkänä teininä sitä mieltä, etten vain voi syödä toista elollista oliota. En kuitenkaan osannut koostaa kasvisruokavaliotani oikein ja aloin neljän vuoden jälkeen sairastella toistuvasti ja lopulta lääkärini ehdotti, että luopuisin veganismistani terveyteni vuoksi. Aloin uudestaan syödä lihatuotteita, maitoa ja munia ja parin kuukauden sekaruokavalion jälkeen terveyteni koheni, enkä enää sairastunut toistuviin tulehduksiin.

Siitä lähtien olen ollut kasvisruokapainotteinen sekasyöjä. Ja sitten kun nämä allergiat puhkesivat, on täysveganismi ihan naurettava ajatuksena (kokeile koostaa vegaaniruoka proteiinilähteenä pelkkä soija, papuja en pysty syömään riittäviä määriä, seitan ei onnistu vehnäallergian vuoksi, quornissa on vehnää, nyhtökaura ei sovi, härkis ei sovi, herneet sopivat pieninä määrinä, samoin idut. Huoh, siispä luovutan täytveganismin suhteen ja päästän itseni helpommalla). Ja pragmaattisena ihmisenä ajattelen, että jos eläimiä kerran on pakko syödä, niin syön sitten eläimiä niin, että mahdollisimman iso osa eläimestä tulee käytettyä. Ja niin, että ne saavat elää mahdollisimman hyvää elämää.

Kielileike on siis nykyään minulle herkku. Söisin varmaan nykyään sitä mummon itsekasvattamaa eläintä hyvällä omalla tunnolla, sillä sen eläimen elo ja olo oli tehty mukavaksi. Mummo keitti niille kahdelle porsaalle joka päivä omat ruoat ja ne saivat viettää päivät vain niille kahdelle eläimelle tehdyssä tilavassa lätissa kahdestaan. Syksyn tultua ne joutuivat teuraaksi mummolan pihalla ammattiteurastajan tehdessä työnsä nopeasti. Niin ja kai sitä vanhemmiten helpottaa se maailmantuskakin?

Kielileikkeen kaveriksi tein kotitekoista pastaa, jonka keitin nuudelikeittolisäkkeeksi kielileikkeen kumppaniksi muodostaaksen täyspainoisen aterian. Gluteenittoman saat koko ateriasta, jos käytät kotitekoisen pastan sijaan maissipastaa tai muuta mieleistäsi gluteenitonta pastaa. Gluteenittoman pastan reseptini ei ole vielä riittävän hyvä jakoon. Teen tämän itse niin, että keitän kielen edellisenä iltana, ja loput valmistelut teen samana päivänä.

Kieltä, tonnikalamajoneesia ja pastakeitto

(maidoton, pähkinätön, soijaton)

(5-6:lle – aktiivinen aika 2h – passiivinen aika 4h)

kielileike

1 naudan kieli

2 porkkanaa

1 keltasipuli

2 sellerinvartta

2 rkl öliiviöljyä

1l kiehuvaa vettä

3 laakerinlehteä

9 maustepippuria

1 tl suolaa

tonnikalamajoneesi

1 prk tonnikalaa öljyssä

1dl majoneesia (käytin kaupan valmismajoneesia, täysrasvaista Kruunu-majoneesiä, kevytmajoneeseissa on usein maitoproteiinia)

1 tl dijonsinappia

1 tl omenaviinietikkaa

1 tl sokeria

mustapippuria

kourallinen silolehtipersiljaa silppuna

pastakeittoon

kielen keitinliemi siivilöitynä

4 munaa

380g hienoja spelttijauhoja

1 tl suolaa

kourallinen lehtipersiljaa

 

  1. Valmista ensin edellisenä iltana kieli. Pese kieli perusteellisesti ja harjaa erityisesti kielen päällys hyvin juuriharjalla puhtaaksi. Laita sivuun odottamaan. Laita 1l vettä vedenkeittimeen kiehumaan. Kuori porkkanat, leikkaa kolmeen osaan pötköiksi, kuori sipuli ja lohko. Pese sellerinvarret ja pätki kolmeen osaan. Kuumenna isossa kattilassa oliiviöljy ja ruskista kasviksia siinä. Kun kasviksissa on kaunis rusketus, lisää kiehuva vesi, kieli ja mausteet kattilaan. Peitä kannella ja anna kiehua 3 tuntia. Nosta kieli ulos kattilasta, kuori se ja palauta kattilaan ja keitä vielä ½-1 tuntia. Ota kieli taas liemestä, siivilöi mausteet ja kastikkeet pois ja palauta kieli kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, jonka jälkeen voit siirtää kielen liemineen jääkaappiin. Säilytä kiele liemessä, näin kieli pysyy mehukkaana.
  2. Seuraavana päivänä aloita ruoanvalmistus 2 h ennen aiottua ruokailuaikaa, jos teet pastan itse. Vatkaa isossa leivontakulhossa kierrevatkaimen avulla munat ja hienot spelttijauhot sekaisin. Seoksesta tulee karkea pallo tai murumainen, irtonainen seos. Jatka vaivaamista käsin, kun kierrevatkaimella ei enää tunnu asia etenevän. Käsin vaivaten tee yhtenäinen, silkinpehmeä pallo, jonka kiedot muoviin ja laitat lepäämään jääkaappiin pariksi tunniksi.
  3. 1h ennen aiottua ruokailua sekoita tonnikalamajoneesin ainekset sekaisin kulhossa ja laita jääkaappiin odottamaan. Ota kieli liemestä puhtaalla ruoanlaittovälineellä (minulla on iso haarukka tätä varten), laita leikkuulaudalle, poista kielen alta terävällä veitsellä sylkirauhaset ja heitä ne pois. Käännä kieli sitten oikein päin ja viipaloi niin ohuiksi viipaleiksi, kuin saat ja asettele isolle, laakealle tarjoilulautaselle. Voit levittää tonnikalamajoneesini viipaleiden päälle vitello tonnato-tyyliin, tai sitten tarjota erikseen kielen ja tonnikalamajoneesin. Siirrä jääkaappiin.
  4. Laita kielen keittoliemi kuumenemaan hellalle. Ota hyvin levännyt pastataikina jääkaapista, ripottele työtasolle runsaasti spelttijauhoja ja kauli taikina ohueksi levyksa. Taita levy leveyssuunnassa kahtia, sitten vielä samassa suunnassa kahtia, leikkaa noin 5 mm paksuja nuudeleita. Avaa levy ja nostele pasta kiehuvaan liemeen. Pasta kypsyy noin 4 minuutissa.
  5. Jaa pasta ruokailijoille valmiiksi syville lautasille, mausta keittoliemi suolalla ja persiljalla ja kauho sitten joka kulhoon pastan päälle keittolientä. Nosta kielileikkeet ja tonnikalamajoneesi tarjolle.
  6. Nauti!
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s