Kandeerattu vesimeloni

Kotitekoiset karkit ovat aika hauskoja ja lasken kandeeratut hedelmät karkeiksi niiden valtavan korkean sokeripitoisuuden vuoksi. Ne ovat helppoja tehdä, mutta vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Meiltä oli menossa vesimeloni vanhaksi ja ajattelin sitten kandeerata sen. Kandeeraus on helppoa. Kaikkea 1:1:1 eli saman verran kandeerattavaa hedelmää, sokeria ja vettä. Sivutuotteena syntyvä melonisiirappi voidaan jatkojalostaa melonilikööriksi lisäämällä siihen kirkasta viinaa, tai käyttää jäätelön tekemiseen, kuten minä.

Minulla oli minivesimeloni, jonka punainen hedelmäliha kuorimisen jälkeen painoi 683g. Myös kuoren alla olevaa keltaista osaa voi kandeerata, mutten jaksanut vaivata itseäni sillä.

Tämä on neiti A:llekin sopiva resepti.

Kandeerattu vesimeloni

(maidoton, munaton, gluteeniton, soijaton siis tonton-resepti)

(n. 600g valmiita makeisia ja n. 3 dl valmista melonisiirappia – aktiivinen aika 1h – passiivinen aika 7 vrk siirapille ja 14vrk melonikarkeille)

 

683g vesimelonipaloja (n. 2cm kokoisia kuutioita)

683g vettä

683g sokeria

 

  1. Päivä 1. Kuori ja kuutioi vesimeloni. Punnitse se. Mittaa saman verran vettä kattilaan ja kiehauta meloninpalat vedessä. Siivilöi meloninpalat kuumuutta kestävään astiaan (esim metallinen leivontakulho). Lisää sokeri keittoveteen ja kiehauta. Keitä n. 5min ja kuori valkoinen vaahto pois pinnalta (jos sitä syntyy). Kaada vesimeloninpalojen päälle ja peitä astia kannella.
  2. päivät 2-6. Kaada sokerivesi kattilaan ja kiehauta ja kaada melonien päälle takaisin, peitä kannella.
  3. Päivä 7. Kaada sokerivesi kattilaan. Keitä 20 min, kunnes seos on selvästi siirappinen. Säilö pullossa.
  4. Levittele meloninpalat leivinpaperille kuivamaan. Kuivaminen vie 4-5 päivää. Kääntele palasia 1-3 kertaa/päivä niiden kuivuessa. Kun ne ovat kuivia, siirrä ilmatiiviiseen astiaan. Säilyvät korkean sokeripitoisuuden takia hyvinä pitkään.
  5. Nauti ja jatkojalosta!
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s