Letut ovat helppo ja monipuolinen ruoka, usko pois. Sen lisäksi, että niistä voi tehdä makeita jälkiruokia, väli- tai iltapaloja, niin ne sopivat täytettäviksi, kuin tortillat ja syötäväksi ihan herkullisen aterian päätähtenä yhdessä pikkuisen luksuksen, mädin kanssa.
Minun alkuvuoteeni ovat blinit kuuluneet varsin kauan. Miten olikaan hirveää elää ensimmäinen vuosi taidottomana allergikkokokkina ilman blinejä ja smetanaa. Onneksi nykyään pääsen korvikkeilla jo aika lähelle ehtaa tavaraa. Kirjoitin tähän kananmunattoman, maidottoman ja gluteenittoman versioni blineistä myös, mutta valitettavasti se ei pääse kuohkeudessaan kananmunaa sisältävän version tasolle. Kelvollinen korvike kuitenkin pahimpaan blinihätään.
Minä syön blinini aina mädin, suolakurkun, valutetun soijajogurtin (ja nykyään soijarahkan) sekä hienonnetun punasipulin kanssa. Mies ja vanhempi lapsi taas pitävät eniten smetana-kylmäsavulohitäytteestä. Nuorin syö blinin ilman täytteitä.
Blinit
(4:lle – aktiivinen aika 1h – passiivinen 12h)
Blinit 1
(maidoton)
3dl soijamaitoa (alpron punainen, maustamaton)
1 dl vettä
25 g tuorehiivaa (½pkt)
1½ dl tattarijauhoja
4 dl hienoja spelttijauhoja
1½ dl tummaa olutta (käytin tummaa alkoholitonta Karhua)
3 rkl rypsiöljyä
3 kananmunaa
1tl suolaa
TAI
Blinit 2
(maidoton, munaton, gluteeniton, pähkinätön)
2 dl omenamehua
2 dl vettä
1½ dl tattarijauhoja
4 dl maissitärkkelystä
1½dl vissyvettä
1 tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
2rkl kidesokeria
(JOS allergikkosi voi käyttää kananmunaa, mutta tarvitsee gluteenittoman ja maidottoman version, niin jätä Blini 2-reseptistä sokeri pois ja lisää tilalle 3 munaa samalla tavoin kuin Blini 1-reseptiin – saat kuohkeampia gluteenittomia blinejä.)
Paistamiseen
100g maidotonta margariinia
Lisäksi
1 prk Alpron go on –soijarahkaa (JA 1prk smetanaa niille, jotka sietävät maitoa, smetanan voi vatkata ennen tarjoilua vaahdoksi)
½ punasipulia erittäin hienona silppuna
3-4 suolakurkkua pieninä kuutioina
200g kirjolohenmätiä tai muuta mätiä
150g kylmäsavulohta kuutioina
- Tee edellisenä iltana blinitaikinan juuri: Sekoita puolet jauhoista, soijamaito ja vesi sekä hiiva TAI omenamehu, vesi ja puolet jauhoista sekä hiiva. Anna käydä kannella peitettynä huoneenlämmössä yön yli.
- Seuraavana päivänä juuri ennen paistamista tee taikina loppuun. Erottele keltuaiset ja valkuaiset, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää juureen olut, loput jauhot, suola, rypsiöljy ja keltuaiset, sekoita tasaiseksi. Lisää ruokalusikallinen valkuaisvaahtoa, sekoita ja lisää sitten loput valkuaisvaahdot, sekoita varovasti tasaiseksi. TAI sekoita loput ainekset Blinit 2 juureen.
- Paista blinipannulla runsaassa rasvassa rapeakuorisia, kauniinruskeita blinejä. Oman hellan asteikko 1-12, blinit paistan 7-8 lämmöllä.
- Asettele lisäkkeet omiin astioihinsa tarjolle, nosta blinit pöytään ja kukin ruokailija voi annostella mielensä mukaan lisäkkeitä omalle blinillee.
- Nauti!