Ensimmäinen allergiajoulu oli ankea. Laatikot jätin tekemättä, tähtitorttuja en saanut ja piparit olivat kivikovia kaupan erikoispipareita, jotka eivät edes maistuneet hyviltä. Muuten taisin syödä vain kinkkua ja perunoita. Kaikki ihanat konvehdit ja suklaaöverit jäivät kokematta. Rosollikin oli vain kuutioitua kasvista.
Pari vuotta sitten sain antaa lahjaksi maidottomalle ystävälle joulupäivän aterian. Vein hänet keittiöön, johon olin asetellut kaiken tarjolle, ja esittelin ruoat, jotka käyvät hänelle. Hän oli varautunut siihen, että siellä olisi vain yksi asia, joka sopii. Minä kerroinkin, että kaikki muu, paitsi tuo briejuusto sivupöydällä, käyvät sinulle. Ystäväni ilme oli aika iloinen. Minulle tuli hyvä joulumieli.
Oikaisen yleensä laatikoiden teossa ja ostan valmiiksi keitetyt ja soseutetut kasvikset kylmähyllystä pötkönä. Paitsi nyt kun minulla on tämä tehokas, uusi blenderi, jolla pystyn surauttamaan porkkanasoseen raaoista porkkanoista, niin sen tein itse. Rosollikin on aina valmistavaraa, teen itse ainoastaan kastikkeen. Käytän säästyvän energian sitten siihen lehtitaikinan kaulintaan.
Nämä laatikot ovat maidottomia, munattomia ja gluteenittomia. Ne käyvät myös vegaanista ruokavaliota noudattavalle. Pähkinättömän saat niistä jättämällä muskottipähkinän pois. Soijattomia saat laatikoista korvaamalla soijamaidon jollain toisella allergikollesi sopivalla maustamatomalla kasvisjuomalla tai ihan vedellä (jolloin lisää rasvan määrää 2 rkl verran). Porkkanalaatikosta saat riisittömän korvaamalla riisipuuron hirssipuurolla (samat suhteet, keittoaika puurolla 5min). Porkkanalaatikko maistuu hirssipuurolla tehtynä vähän saponiiniselta, joka on hirssin ominaismaku.
Laatikot maistuvat ihan joululaatikoilta. Olen tarjonnut näitä usealle vieraalle ja omalle perheelle, ja kaikkien palaute on ollut positiivista. Laatikot ovat myös meheviä, tämä johtuu normaalia matalammasta kypsennyslämpötilasta.
Lanttulaatikko
(maidoton, munaton, gluteeniton, vegaaninen)
(4:lle – aktiivinen aika 10 min – passiivinen 2 h)
laatikkoon
500g valmista lanttusosetta (käytin itse Pirkan luomulanttusosetta)
1 dl soijamaitoa (maustamaton alpro) tai saman verran jotain muuta allergikollesi sopivaa, maustamatonta kasvismaitoa tai vettä (jolloin rypsiöljyn määrä on 3/4dl)
½ dl rypsiöljyä
½ dl polentaa
1 rkl maissitärkkelystä
½dl tummaa siirappia
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria (1-2 maustemittaa)
ripaus vastaraastettua pakasteinkivääriä (1/4tl) tai 2 maustemittaa jauhettua inkivääriä
ripaus vastaraastettua muskottipähkinää (1/4tl) tai 2 maustemittaa jauhettua muskottipähkinää
pinnalle
½dl polentaa
3-4 rkl maidotonta margariinia (sunnuntai – höyläsin juustohöylällä neljä lastua kuvassa olevan laatikon päälle)
- Sekoita kaikki laatikon ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Kaada voideltuun vuokaan (n.0.7l vetoinen uunivuoka). Ripottele pinnalle polenta, kuvioi halutessasi pinta lusikalla, ja vuole margariinista 4-5 lastua laatikona päälle.
- Paista +150 C 1½-2 h ajan.
Porkkanalaatikko
(maidoton, gluteeniton, munaton, vegaaninen)
(5:lle – aktiivinen aika 10 min, passiivinen aika 40min + 2h)
puuroon
ldl vettä
¾ dl puuroriisiä
2 rkl maidotonta margariinia (sunnuntai) tai saman verran rypsiöljyä
3 dl maustamatonta soijamaitoa (Alpro) tai allergikollesi sopivaa kasvismaitoa tai vettä (jolloin laita 4rkl maidotonta margariinia tai rypsiöljyä)
lisäksi laatikkoon
500g valmista porkkanasosetta tai 4-5 porkkanaa ja 2 dl vettä
2 rkl maissitärkkelystä
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
ripaus jauhettua valkopippuria (1-2 maustemittaa)
ripaus vastaraastettia muskottipähkinää (1/4 tl) tai 1-2 maustemittaa jauhettua muskottipähkinää
pinnalle
1-2 rkl polentaa
n.3 rkl maidotonta margariinia (höyläsin juustohöylällä 4 lastua)
- Keitä riisipuuro. Kiehauta vesi ja margariini/rypsiöljy, lisää riisi ja anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää sitten soija/kasvismaito tai lisää vettä. Anna kiehua matalalla lämmöllä n. 30 min ajan, kunnes riisi on kypsää.
- (Jos haluat itse tehdä porkkanasoseen, niin kuori porkkanat, viipaloi ja laita veden kanssa tehokkaaseen blenderiin ja aja tasaiseksi soseeksi.) Sekoita porkkanasoseeseen maissitärkkelys ja lisää se sitten riisipuuroon, sekoita tasaiseksi ja lisää muut laatikon ainekset, sekoita tasaiseksi. Voitele uunivuoka (n. 1l vetoinen) ja kaada laatikkomassa siihen. Ripottele pinnalle polentaa ja kuvioi pinta lusikalla jos haluat. Vuole lopuksi maidotonta margariinia laatikon pinnalle.
- Paista +150C uunissa noin 2 tuntia.
Imelletty perunalaatikko
(maidoton, munaton, gluteeniton)
(5:lle – aktiivinen aika 1h – passiivinen aika 12h)
1kg jauhoista perunaa
vettä
2 rkl teff-jauhoja
(2-3 rkl siirappia)
1tl suolaa
25g maidotonta margariinia (tummansininen keiju tai sunnuntai) tai ¼ dl rypsiöljyä
3,5 dl maustamatonta soijamaitoa (Alpro) tai allergikollesi sopivaa, maustamatonta kasvismaitoa tai vettä (jolloin rypsiöljyn määrä on 1/2dl)
pinnalle
3-4 rkl maidotonta margariinia
- Keitä perunat kuorineen kypsäksi. Kuori keitetyt, kuumat perunat ja soseuta ne. Lisää 1 rkl teff-jauhoja ja anna imeltyä 1h (+50C) lämpimässä, lisää sitten loput jauhot ja anna imeltyä yön yli huoneenlämmössä.
- Seuraavana päivänä kiehauta kasvismaito margariinin ja suolan kanssa, lisää perunasoseen joukkoon. Maista, onko seos tarpeeksi imelää. Lisää tarvittaessa siirappia (seos imeltyy huonommin kuin vehnäjauhoja käyttäessä). Kaada kahteen voideltuun uunivuokaan. Täytä vuoka korkeintaan ¾ täyteen, sillä perunalaatikko kuohuu kypsyessään.
- Kypsennä + 150C uunissa n. 2 h ajan, kunnes laatikon pinnalle on kehittynyt kaunis, ruskea kuori, eikä laatikko kuohu enempää.
Nauti laatikot muiden joulupöydän herkkujen kanssa.