Lehtitaikina

Tähtitorttu, tuo jokajouluinen helppo leivonnainen. Ostat vain pakasteesta valmiin lehtitaikinan, hyllystä valmiin luumumarmeladin ja teet ne kädenkäänteessä kotona. Ei onnistu. Allergikkona saan taas nauttia kotileivonnan ihanuudesta. Onneksi tykkään ihan aidosti kaulimisesta, muuten lehtitaikinan tekeminen olisi varsin ikävää. Valitse oikein kova maidoton margariini, kun teet tätä (Lidl’n leivontamargariini on vielä kovempaa kuin Sunnuntain maidoton margariini). Hemmottelen itseäni lisäämällä voi-vanilja-aromia muutaman tipan taikinaan.

Tästä tuli lehteviä ja ah niin herkullisia tähtitorttuja. Meillä oli perheen kesken pikkujoulut. Lasten kanssa söimme tähtitorttuja ja joimme vaaleaa glögiä tonttulakit päässä. Mahdettiin olla suloinen näky. Lasten mentyä nukkumaan tyhjensimme loput herkut miehen kanssa telkkarin edessä katsellen uusinta Star Trek elokuvaa. Ihana salainen herkuttelu- ja nörttäyshetki. Silmälasit vinoon ja pepsimax-pullo sihahtaen koodaamaan, hihi.

Sen verran työlästä tämän tekeminen kuitenkin on, etten aio ennen jouluaattoa enää leipoa lehtitaikinaa kotona. Ellei sitten joku viikonloppuaamu tee mieli croissantteja.. Toisaalta olisi kyllä hyvä linjojen kannalta, ettei jatkuvasti tee lehtitaikinaleivonnaisia.

Tähtitortut lehtitaikinasta

(maidoton, munaton, pähkinätön, soijaton)

(2 pellillistä tähtitorttuja eli 16-18 kpl – aktiivinen aika 1h – passiivinen n. 30 min + jäähdytys)

Lehtitaikina

300g maidotonta margariinia (80% Lidl’n maidoton margariini on tässä paras, olikohan Vita d’or-merkkinen)

300g puolikarkeita spelttijauhoja (Sunspelt)

1 tl leivinjauhetta (tarkista, että on allergikollesi sopiva tärkkelys)

8 tippaa voi-vanilja-aromia

2 dl vettä

2 tl psylliuminkuorijauhetta

täyte

1/2 prk luumumarmeladia (tarkista, että sopii allergikollesi, joskus olen törmännyt vehnätärkkelyssiirappiin – itse tykkään siitä luumumarmeladituubista, josta on helppo pursottaa täyte torttujen päälle)

(voiteluun kananmunaa, jos se sopii allergikollesi)

 

  1. Laita uuni lämpenemään +225C. Siivilöi jauhot, psyllium ja leivinjauhe leivinkulhoon ja sekoita. Nypi yhteen 100g maidotonta margariinia kanssa. Lisää jääkylmää vesi ja voi-vanilja-aromi sekaan nopeasti. Vaivaa tasaiseksi taikinapalloksi.
  2. Jauhota leivinpöytä ja kauli pallosta neliö, jonka kulmia kaulit vielä pidemmiksi. Leikkaa juustohöylällä margariinista viipaleita, jotka asettelet neliöksi kaulimasi neliön keskelle niin, että margariinineliön kärjet ovat taikinaneliön sivujen keskellä (eli käännä 45 astetta vinoon margariinineliö taikinaneliöön nähden). Taita taikinaneliön pidemmäksi kaulimasi kulmat margariinineliön päälle, nipistele taikina kiinni ja kauli suorakaiteen muotoiseksi. Taita suorakaiteen reunat keskelle, saat kolmikerroksisen taikinan. Kauli se taas suorakaiteeksi, taita reunat keskelle ja toista vielä kerran (saat vielä lehtevämmän, jos taitat ja kaulitset vielä kerran lisää). Kauli sitten noin 1/2 cm paksuksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi, tasoita veitsellä tai taikinapyörällä leikaten reunat suoriksi ja jaa levy samankokoisiksi neliöiksi (minulla tuli 18 eli 6 pitkälle sivulle ja 3 lyhyelle).
  3. Leikkaa neliöiden kulmiin viillot, taita keskelle joka toinen kulma ja paina kiinni pohjaan. (Halutessasi voit voidella kananmunalla, jos allergikkosi sitä sietää.) Pursota/lusikoi marmeladisilmä keskelle. Paista +225C uunissa 10-15 min ajan, kunnes tähtitortut ovat kauniinvärisiä.
  4. Anna jäähtyä ja nauti! Halutessasi voit siivilöidä päälle tomusokeria. Nämä ovat parhaita vastapaistettuina.

Cruffinit vaniljakiisselitäytteellä

(Maidoton , munaton)

(12kpl -sama aika kuin tähtitortuissa – uuni 225C)

1 annos lehtitaikinaa (ks.yllä)

2-3rkl rypsiöljyä

1/2prk Alpron vaniljakiisseliä

Pursotuspussi ja pyöreä, kapea tylla

Silikoninen muffinssipelti

1. Valmista lehtitaikina, kuten yllä. Kauli se n.1/2cm paksuksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Jaa terävällä veitsellä lyhyeltä sivulta 2 osaan ja leveällä sivulla 6 osaan. Saat 12 pientä suorakaidetta.

2. Voitele suorakaiteet rypsiöljyllä, pyöritä rulliksi ja nosta muffinivuokaan. Paista +225C  uunissa 25-30min, kunnes pinta on kauniin ruskea. Ota uunista, anna jäähtyä vähän ja nosta cruffinit pois vuoasta. Nosta keskeltä cruffinia sormilla palanen pois, pursota sitten vaniljakiisseliä syntyneeseen aukkoon ja aseta irrottamasi palanen takaisin kanneksi kiisselin päälle.

3. Nauti heti tai anna odottaa yön yli, jolloin minusta tämä leivonnainen on parhaimmillaan .

 

 

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s