Minun teki mieli valmistaa mieheni työmatkalta tuliaiseksi tuomaa tummaa riisipastaa. Oli tarve koko aamupäivän asioiden hoitamisen jäljiltä pikaiselle lounaalle ennen kuin nuoremman tyttären päiväunet painoivat päälle ja mies ehdotti nakkeja, riisipastaa ja ketsuppia. Värähdin. Olimme nimenomaan samaisella kombolla pärjänneet sen miehen työmatkaviikon, vaihdellen lihapullia ja nakkeja.
Ehdotin sitten pestoa, pastaa ja hetken mietittyäni mieleeni putkahti kuivakaapin soijafilepaketti, jonka olin sinne joskus hankkinut ja unohtanut. Koska oli kauppapäivä ja huoh, niin, jääkaappi varsin tyhjillään, päädyin otsakkeessa mainittuun settiin. Mies oli varsin epäileväinen. Minä lupasin, että aivan varmasti maistuu hyvälle vegaaniruoka. Ja niinhän sen maistui!
Peston teen aina cashew-pähkinöihin pinjansiementen järjettömän kilohinnan vuoksi. Merkintä lisukkeet, salaatit ja kastikkeet-osioon peston vuoksi.
Soijarouhetta ja soijafileitä taas käsittelen aina samalla tavoin ennen lisäämistä ruokiin, ensin keittäminen kasvis- tai lihaliemessä ja sitten paisto erittäin kuumalla pannulla öljyssä kauniin paistopinnan (ja lisämaun) saamiseksi. Menetelmiä-merkintä soijafileiden käsittelyn vuoksi.
Pestoa, pastaa ja paistettua soijafilettä
(maidoton, munaton, gluteeniton, vegaaninen, soijaton)
(3:lle – aktiivinen aika 15 min)
Pasta
200g tummaa riisipastaa (tarkista, että on maidoton ja munaton)
2 l vettä
1 rkl suolaa
pesto
1 nippu basilikaa
1dl oliiviöljyä
1tl suolaa
1dl cashewpähkinöitä
tomaattilisäke
1 iso tomaatti tai 2 pientä
1 kourallinen basilikanlehtiä revittyinä
soijafile
5dl vettä
1 kasvisliemikuutio (tarkista, että sopii allergikollesi, olen törmännyt liemikuutioissa mm. ohraan, maitoon ja vehnään)
6 soijafilettä (yleensä varaan 2-3 filettä/syöjä)
25 g maidotonta margariinia
- Laita pastavesi kiehumaan, lisää suola ja veden kiehuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Laita soijafileiden keittovesi pieneen kattilaan, lisää kasvisliemikuutio ja soijafileet, keitä 5 min ajan.
- Valmista pesto pastan ja soijafileiden kiehuessa: mittaa blenderikulhoon tai sauvasekoittimen astiaan kaikki ainekset ja soseuta mahdollisimman tasaiseksi.
- Valuta soijafileet ja kuumenna sillä aikaa paistinpannulla 25g maidotonta margariinia ja paista soijafileisiin kuumalla lämmöllä kaunis paistopinta n.3-5min/puoli. Pese tomaatti/tit, poista valkoinen kanta ja kuutioi, pese basilikanlehdet. Ota soijafileet pois pannulta, kaada tomaattikuutiot tilalle ja paista niitä 2-3 min. Sekoita sitten basilikanlehdet joukkoon.
- Valuta pasta lävikössä ja laita se takaisin kattilaan. Sekoita pesto pastaan. Kokoa sitten annokset: jokaiselle lautaselle pohjalle 1/3 pastasta, jossa on pestoa, 2 soijafilettä päälle ja soijafileiden päälle 1/3 tomaattibasilikaseoksesta.
- Nauti!