Meidän pihalla on yksi ainoa punaherukkapensas. Joka vuosi mietin pääni puhki, että mitä minä tällä kertaa siitä keksin. Mehustukseen marjoja on liian vähän, punaherukkahilloa meillä ei syö kukaan ja muutenkaan meidän perheessä ei kukaan oikein pidä punaherukasta. Lapsista se on liian hapanta, mies nyt muuten vaan nirsoilee, ja minun maha menee siitä kipeäksi, jos syön desiä enempää kerralla.
Tähän yksinkertaiseen, helppoon ja hauskaan hyytelökakkuun nappasin idean niinkin erikoisesta lähteestä kuin Yhteishyvän ruokalehdestä. Siinä tosin käytettiin mansikoita ja kermaa, mutta eihän se minua ennenkään ole estänyt. Soveltaminen ja muokkailu nyt vaan kuuluu allergikon arkeen.
Vein kakun viemiseksi ystäväperheen grillijuhliin. Huvittelimme emännän kanssa ja ideoimme samalla tavalla valmistettuja raidallisia kakkuja magosta ja lakritisista, suklaasta ja vadelmasta, valkosuklaasta ja tummasta suklaasta – jälkimmäiset kaksi näyttäisivät yhdessä varmasti ihan englannin lakritsilta. Pitääkin kehitellä ideaa.
Kakku oli raikasta ja hyvää, kaikki ottivat toisenkin palan – myös lapset. Herukkaa oli juuri sen verran, että se piristi makua ja peitti soijakerman ominaismaun, muttei sitten taas toisaalta dominoinut. Mahakaan ei tullut kipeäksi herkuttelun jälkeen.
Marmoroitu herukkavalejuustokakku
(maidoton ja gluteeniton)
(9:lle – aktiivinen aika 30 min, passiivinen aika 6 tuntia)
pohja
4 munaa
2 rkl mantelijauhoa
3dl maissitärkkelystä
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanijasokeria
Valejuustokakkumassa
1 prk soijavispiä
1 tl tomusokeria
400g go on – soijarahkaa (maustamaton)
2,5 dl tomusokeria
3rkl appelsiinimehua
4 liivatelehteä
punaherukkamarmorointi
2 dl puhdistettuja punaherukoita
1 dl tomusokeria
3 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä
päälle
2 dl punaherukoita
- Tee pohja. Vatkaa munat vaahdoksi sokerien kanssa. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita munasokerivaahtoon varovasti. Paista korkeareunaisessa uunivuoassa, jonka vuoraat leivinpaperilla. Hyydyttäminen tapahtuu myös tässä vuoassa, siispä huomioi se vuoratessasi vuokaa. Paista +175C uunissa 15-20 min, tai kunnes pohjaan tökätty tikku tulee ulos puhtaana (itse lasken aina kymmeneen, kun olen tökännyt tikun pohjaan ennen kuin otan sen pois).
- Anna pohjan ja vuoan jäähtyä täysin. Tähän menee noin 2 tuntia huoneen lämmössä.
- Valmista valejuustomassa: Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa soijavispi vaahdoksi, lisää soijatuorejuusto, tomu- ja vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi. Kiehauta mikronkestävässä mukissa appelsiinimehu ja sulata puristetut liivatelehdet siihen. Lisää ohuena norona koko ajan vatkaten valetuorejuustomassaan. Kaada syvään uunivuokaan pohjan päälle. Nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat marmoroinnin.
- Valmista marmorointi. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Soseuta tomusokerin kanssa herukat. Kiehauta vesi ja sulata 3-4 rkl kiehuvaa vettä puristellut liivatelehdet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen sauvasekoittimella punaherukkasoseeseen. Kaada valmis marmorointineste ohuina nauhoina valejuustomassa päälle ja vedä vastakkaiseen suuntaan koko kakun matkalta viivoja vuoronperään oikealle tai vasemmalle. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi (mielellään yön yli).
- Ennen kokoamista ripottele loput punaherukat levyn päälle. Leikkaa terävällä veitsellä eri kokoisia neliöitä kakuksta ja nostele päällekäon pyramidin malliseksi kakuksi.
- Nauti vaikka hyvän kahvikupposen kera!