Lihakeitto

Joskus tekee mieli ihan perinteistä kotiruokaa. Mikä olisi perinteisempää kuin lihakeitto sämpylällä? Keitto on niin helppo tehdä: sen kun antaa sen kiehua rauhassa riittävän kauan, niin liemen mausta tulee syvä ja hyvä, ja liha kypsyy täysin yli niin, että sen voi repiä liemeen juuressattumien ja yrttien sekaan. Tämä ei ole arkiruokaa (ellet tee sitä sunnuntaina ja tarjoa maanantaina, johon keitto kyllä sopii oikein hyvin, maku vain paranee yön yli odotellessa).

Juttelin tänään naapurin rouvan kanssa. Tämä ihana ja kiltti rouva on alunperin kotoisin Pietarista ja hän alkoi tänään kertoa yrttimaatani ihailtuaan, että tämä lipstikka on niin hyvää naudan kanssa keitossa. Nauroin, sillä olin edellisenä päivänä keittänyt nautaa lipstikan kanssa lihakeitoksi. Miten samanlainen ruokakulttuurimme onkaan naapureidemme kanssa! Ja samalla niin erilainen. Minusta hunaja suolakurkun kanssa on edelleen vähän ällöttävää, vaikka se kuuluukin venäläisen tavan mukaan niin syödä. Kaikki kaali-, lohi- ja lihapiirakat, joiden olen ajatellut kuuluvan mummolan maailmaan, ovat kuuluneet naapurin rouvankin lapsuuteen. Eihän tosiaan kotiemme välillä ole ollut kuin joitain satoja kilometrejä, mutta molempien lapsuuden ajan raja oli käytännössä kiinni, eivätkä ajatukset – sen enempää kuin reseptitkään – liikkuneet juurikaan puolin tai toisin sen yli. Miten iloinen olen, että opin joka päivä uutta lähinaapuristani.

Tarjoilin tällä kertaa keiton sämpylöiden kanssa. Sämpylätaikinan tein aiemmin postaamani paahtoleivän reseptillä, mutta käsittelin valmiin taikinan seuraavasti: kaulin siitä n. 3cm paksun levyn, josta leikkasin isolla kahvikupilla 12 pyöreää levyä, jotka asettelin leivinpaperin päälle uunipelleille kohoamaan puoleksi tunniksi liinan alle. Sitten voitelin ne kananmunalla ja paistoin +225 uunissa 10 minuutin ajan. Näistä tulee muuten ihania hampurilaissämpylöitä, kun ripottelet pinnalle vaaleita, paahdettuja seesaminsiemeniä voitelun jälkeen ennen paistoa. Hampurilaissämplyän vuoksi menetelmä-osion merkintä.

 

Lihakeitto naudasta

(8:lle – munaton, maidoton ja gluteeniton)

(aktiivinen aika 30 min – passiivinen aika 3-4 tuntia)

Lihaliemi ja naudan kypsennys:

700g naudan keittolihaa ja makuluu

1tl suolaa

1 iso porkkana

3 laakerinlehteä

8 maustepippuria

1 oksa selleriä

1 oksa lipstikkaa

1 pieni sipuli

2 l vettä

 

Keittoon:

Siivilöity liemi

liha kuutioina

8 isoa perunaa

2 isoa porkkanaa

1 pieni sipuli

200g palsternakkaa

1 tl suolaa

nippu tuoretta persiljaa

 

  1. Tee lihaliemi ja kypsennä samalla nauta. Laita kattilaan kylmä vesi ja siihen nauta sekä makuluu. Kiehauta ja kuori pinnalta vaahto tarkasti pois. Lisää sitten hienonnettu sipuli, viipaloitu porkkana, viipaloitu selleri, lipstikka, laakerinlehti, maustepippurit ja suola. Keitä matalalla lämmöllä 2-3 tuntia, miten sinulla sattuu olemaan aikaa, mitä pidempään keität sen mureampaa liha ja sen syvempi liemen maku. Kun liha on mureaa, ota se pois liemestä, siivilöi liemi ja ota se talteen.
  2. Kuori porkkanat, sipuli ja palsternakka. Viipaloi porkkanat ja palsternakka, hienonna sipuli. Kiehauta lihaliemi ja lisää siihen porkkana, pasternakka ja sipuli. Anna kiehua 10 minuuttia. Kuori ja paloittele sillä aikaa perunat ja lisää ne kiehuvaan liemeen. Keitä 10 minuuttia. Kuutioi liha (tai revi se palasiksi, kuten minä tein) ja mausta 1 tl suolaa. Lisää liha keittoon, katkaise virta keittokattilan alta ja anna keiton vetäytyä 30 minuutin ajan. Lisää sitten persilja silputtuna, maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
  3. Nauti tuoreiden sämpylöiden kanssa!
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s