Sain tädiltäni äidin kautta uuden reseptin silakoiden marinointiin. Lupaavasti nimi olikin himosilakat. Minusta nämä olivat hyviä, mutta mies ei kelpuuttanut jatkoon – hänelle kelpaa vain Abban sinappisilli.
Joulukiireissäni unohdin silakat ensimmäiseen marinadiin viideksi päiväksi, mutta se ei onneksi haitannut yhtään.
Himosilakat
(Maidoton, gluteeniton, soijaton, munaton, pähkinätön)
(N. 500g valmiita silakoita – aktiivinen aika 1h passiivinen 4-7vrk)
500-600g tuoreita silakkafileitä
1. marinadi
1,5 dl etikkaa
1,5 dl kylmää vettä
1/2 dl suolaa
2. marinadi
1 pieni punasipuli
1 pieni keltasipuli
1 rkl maustepippureita
1rkl roseepippuria
1,5dl sokeria
1 nippu tilliä
1. Mittaa marinadin ainekset kulhoon ja laita kalat sinne uimaan. Peitä kannella ja laita kylmään 3-5 päiväksi.
2. Kaada liemi pois. Nylje fileistä nahat vetämällä ne irti (käytin suojahanskoja tässä vaiheessa – haju yök).
3. Hienonna sipulit ja tilli, murskaa morttelissa pippurit. Lado suurisuiseen astiaan vuoronperään sipulia, tilliä, pippuria, sokeria ja silakkaa, toista kunnes kaikki ainekset on käytetty. Siirrä kylmään tekeytymään yön yli – sokeri liukenee kastikkeeksi.
4. Nauti! Säilyy 2-3vkoa kylmässä.